23.5.2009

Mansikkajäätelötakki

Mansikkajäätelönvärisen takin ompelin eilen kokoon ja sehän on tehty Tennesseestä 3,5 puikoilla. Lankaa meni S-kokoiseen 55 cm pitkään takkiin 7 grammaa yli 400 grammaa. Minulla oli tuota lankaa 432 grammaa ja kun en ollut varma riittääkö se, niin neuloin ensin hihat ja toisen etukappaleen ja sitten punnitsin tuon etukappaleen ja laskin sen avulla riittääkö jäljellä oleva lanka takakappaleeseen ja toiseen etukappaleeseen. Jos ei olisi laskelmien mukaan riittänyt, niin olisin sitten purkanut etukappaleen kainalon alapuolelle ja lyhentänyt takkia sen verran, että lanka olisi riittänyt.

Mallin muunsin japanilaisessa neulelehdessä olleesta vajaahihaisesta puserosta pitkähihaiseksi takiksi. Pitsineuleet, varsinkin hihoissa ja vartalon alaosassa käytetty oli todella nopeaa neuloa. Tein takin itseäni paljon pienemmälle henkilölle, joten en vielä yhtään tiedä miltä se näyttää päällä. Minulle ei takki hartioista mahtunut. Nyt on sitten taas äkkiä keksittävä jotain uutta puuvillaista puikoille.


Yesterday I finished a strawberry icecream coloured jacket from my last posting. It's made of mercerized cotton yarn and I modified a 3/4 sleeved blouse pattern from a Japanese knitting magazine to a long sleeved cardigan. I wasn't sure if I had enough yarn, so I knitted first sleeves and one front piece and then weighed that front piece and calculated if I had enough yarn left for another front piece and a back piece. I made this jacket for a person who is much smaller than me, so I don't know yet how this suits.

20.5.2009

Mansikkajäätelöä - Strawberry icecream

...sopii mansikka-allergisillekin.


...suits even for strawberry allergic persons.

16.5.2009

Oranssia äitylille


Nähtyään minun tummansinisen Amphitriteni äitikin halusi itselleen vielä toisen Amphitriten, yksivärisenä. Tämä on onneksi pidennettyjen silmukoiden ansiosta nopeatekoinen malli, joten kolmessa illassa valmistui oranssi keeppi ohuesta villalangasta. Tämä värisävy on taas niitä, jotka saavat toiset säteilemään (äiti) ja toiset näyttämään kasvoiltaan omituisen värisiltä (minä).


My mother saw my dark blue Amphitrite Capelet on me and wanted plain coloured orange one for herself. I'm happy this is so quick knitting pattern, thanks to elongated stitches. In three days it was finished. I have now made four of these, two for myself and two for my mother. This is so lovely to wear over sleeveless tops.


Sitten ritvis haastoi minut kertomaan tuntomerkkejä.

"Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen."

1. KOKO: nelisen senttiä vuoden 2005 tilastojen mukaista suomalaisten naisten keskipituutta pitempi eli senttiä vaille 170 cm; painoindeksi tällä hetkellä 23,5; pitkät kädet ja jalat, minkä vuoksi näytän pidemmältä kuin olen; vartalotyyppiä Y

2. NÄKÖ: olkapäille ulottuvat tummat, kastanjanruskeat hiukset, joita tykkään sävyttää hieman luonnollista sävyään tummemman ruskeiksi, sillä hiuksissani oleva punapigmentti ei oikein sovi yhteen ihoni punertavan pohjasävyn kanssa; nenä suora ja nenän alla oleva ns. "räkäränni" hyvin muodostunut; silmät suuret, kuten niiden alla olevat silmäpussitkin

3. VAATTEET/LISUKKEET: Kotona jotkut joustavat trikoo- tai puuvillahousut, t-paita ja/tai collegepusero tai villatakki, muuten farkut tai puuvillahousut ja yläosassa yleensä jokin itsetekemä neulepusero tai -takki. Vaatteeni ovat vihreitä, punaisia (peruspunainen, fuksianpunainen, hot pink), sinisiä ja liloja. Ruskea-, oranssi- tai keltasävyisissä vaatteissa minua ei tapaa. Paljain varpain olen kotona aina, kun vain on tarpeeksi lämmintä.

4. LUONNE: itsepäinen jankkaaja (äitin kuvaus minusta), joissain asioissa huolimatonta hällä-väliä-tyyppiä ja toisissa taas pikkutarkka, persoonallisuustyypiltäni olen INFJ ja enneagrammin mukaan vitonen eli tarkkailija

Tämä on tainnut jo kiertää niin monilla, että en ala etsimään niitä, joille tämän voisin eteenpäin heittää, mutta ottakaa mukaan ketkä haluatte.

13.5.2009

Vihreä vihreä

Toissapäivänä sain valmiiksi sen äidille antamani pinkin puseron tilalle vappuviikolla aloittamani vihreän version. Nyt tuli just sopiva, kun jätin sivuista ne kaksi pinkkiin lisäämääni kerrosta pois, ympärysmitasta siis väheni yhteensä 8 kerroksen edestä leveyttä. Tähän puseroon meni 500 grammaa Tennesseetä ja puikot oli 3,5 milliset. Olen tuota kyseistä Tennesseetä säilytellyt komerossa jo varmaan yli kymmenen vuoden ajan ja odotellut sille sopivaa ohjetta, kun tuo väri sopii minulle niin hyvin. Jotain oikein hyvin itselle väriltään sopivaa lankaa kun löytää, niin sitten sitä ei uskalla siitä neuloa mitään, ennen kuin on varma, että lopputuloksesta tulee sellainen, että tulee pidettyä.


On Monday I finished this green sweater I knit for myself to replace that pink one I gave to my mother. I left out those two extra rows I added to the pink one and now it fits me ok. I'm satisfied.

9.5.2009

Sitä kissa ostaisi, vai ostaisiko?

Kissanruokavalmistaja lahjoi perheemme karvaisimpia jäseniä 2,5 kilon kotiinkannetulla paketillisella kissanruokaa. Tupon ja Nöpön ruokavalioon ei tämän valmistajan ruoat normaalisti sisälly, joten tuskinpa tulevaisuudessakaan siirrymme näitä ostamaan, mutta niinhän sitä sanotaan, että lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Joskus vuosia sitten joku toi tuliaisina kissoille muutaman pussin juuri tämän valmistajan ruokaa, joka silloin jostain syystä ei kissoillemme kelvannut, vaikka ne eivät yleensä mitenkään nirsoja ruokansa suhteen ole. Olinkin sen takia hieman skeptinen, miten nyt käy, mutta pari ensimmäistä pussillista ovat kelvanneet hyvin. Mitähän nämä oikein sisältävät? Muiden tavoin minäkin jäin kaipaamaan tuoteselostetta.


Nöpö valmiina makutestiin.

Kielet kävivät vinhaa vauhtia. Hyvin maistui ainakin ankkavaihtoehto. Lautanen syötiin yhtäpäätä tyhjäksi.


A cat food producer sent us a packet full of cat food samples for free. I just wonder why there aren't any ingredient list on them. However, first sachet was a success among our cats, though I'll probably not buy these products later.

6.5.2009

Kevätpäiväntasaushuivin ohje - Vernal Equinox Shawl pattern

Kokosin Kevätpäiväntasaushuivin vihjeet yhtenäiseksi ohjeeksi, jonka voi ladata Ravelrysta joko suomeksi tai englanniksi.


Tienvieren kangasvuokotkin ovat avautumassa. Alemmasta kuvasta näkyy tyypillinen kasvuympäristö.


Pulsatilla vernalis near by is blooming. This lovely and rare wild flower is protected by law.

Vernal Equinox Shawl pattern is now available as a free Ravelry download. There are English and Finnish versions available.