Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

5.5.2012

Old lace edgings and cross stitches


Vaatekaappeja siivotessa löysin pussillisen reunapitsejä, suurin osa omia tuotoksiani, jotka sitten olivat hautautuneet kaapin perille. Pitsit olen neulonut joko vuonna 1981 tai 1982, sillä asuin silloin Kuusankoskella, ja muistan kuinka löysin paikallisesta kirjastostosta vanhan englanninkielisen neulekirjan täynnä erilaisia neulottuja pitsireunuksia. Kirjassa ei ollut lainkaan kuvia eikä mallikarttoja, joten jouduin neulomalla kokeilemaan, jos halusin nähdä millaista pitsiä milläkin ohjeella tuli. Kopioin joitain ohjeita kirjasta käsin muistiin ja minulla on vieläkin ne jossain kansiossa tallella. En silloin laittanut kirjan nimeä muistiin, ja kun sitä sitten joskus myöhemmin yritin kirjastosta uudelleen löytää, ei sitä tietenkään enää löytynyt, oli ilmeisesti joutunut poistokirjoihin. Mallit ovat samoja, joita nyt voi löytää Antique Pattern Libraryn pitsineulekirjoista, mutta juuri tuota samaa kirjaa en ole sieltäkään löytänyt.








Pussissa oli myös äidin joskus 50-60-luvulla virkkaamia valkoisia lakanan välipitsejä.


Itse olin 80-luvulla virkannut kaksi ruskeaa reunapitsiä ja pienen liinan.



Minun on jo kauan aikaa sitten pitänyt kehystää äidin minulle ristipistoilema keittiötaulu, mutta aina se on jäänyt ja työ on ollut keittiön seinällä sellaisenaan ilman kehyksiä vuosia milloin nastoilla, milloin milläkin kiinnitettynä. Nyt sain noista reunapitseistä idean. Hain vintille säilötyn postista saadun julistekehyksen, joka oli hieman liian iso ristipistotyölle, mutta pitseillä sain reunat peitettyä, ja vihdoinkin taulu on kehystetty. Enemmän omaan minimalistisempaan sisustusmakuuni taulu olisi ilman noita pitsejä, mutta hyvä noinkin ja siistimpi kuin jos kehystä ei olisi lainkaan.



While cleaning out my linen cupboard I found some old knitted lace edgings, I have knit 30 years ago! There were also some white crocheted laces, which are made by my mother around 1950ies or 1960ies and some brown crocheted laces which I have made in 1980ies.

For years I have had a cross stitch work on my kitchen wall, but it hasn't had proper frames. Now I got an idea and fetch that a little too wide frame I had in the attick and covered edges using some of those lace edgings and at last that lovely cross stitch work my mother has made for me is framed!

3.10.2010

Stretchy cast off tutorial - Joustava päättely

I use this stretchy cast off method  when casting off shawls and toe-up socks. I usually do it with crochet hook as it's quicker than with needles. 

At the beginning of the row knit two stitches and then knit them together through the back loop. Then knit one and you have two stitches on your right needle. Knit these two right hand stitches together through the back loop and so on knitting one and then two together through the back loop till the end of the row.


















Tavallista joustavamman päättelyreunan saa seuraavasti: Neulotaan kerroksen alussa kaksi oikein ja sitten nämä kaksi takareunoistaan oikein yhteen. Jatketaan neulomalla aina yksi oikein ja sitten tämä juuri neulottu ja edellinen oikealla puikolla oleva silmukka takareunoistaan yhteen kerroksen loppuun asti.

Täysin samanlaisen päättelyn voi tehdä myös virkkaamalla alla olevien kuvien mukaisesti. Virkaten tuo päättely sujuu minusta nopeammin.

The same stretchy cast off done by crocheting:







22.9.2010

Crocheted cast off tutorial for 22 leaves shawlette

Single crochet 2 edge stitches together (pictures 1 to 3)
- virkkaa 2 s yhteen kiinteällä silmukalla (kuvat 1-3)




chain 9 stitches (pictures 4 and 5)
- 9 ketjusilmukkaa väliin (kuvat 4 ja 5)



single crochet next 2 stitches together (pictures 6 to 8)
- seuraavat 2 s yhteen kiinteällä silmukalla (kuvat 6-8)




chain 9 stitches (picture 9)
- 9 ketjusilmukkaa väliin (kuva 9)


single crochet 3 stitches together (pictures 10 to 15)
- virkkaa 3 s yhteen kiinteällä silmukalla (kuvat 10-15)







Repeat *chain 9 stitches, single crochet 3 stitches together* till you have 4 stitches left on the left needle, then chain 9 stitches, single crochet next 2 stitches together, chain 9 stitches, single crochet last 2 stitches together.

Pictures could have been better, but this time of year there is a continuous lack of light here in Finland as days are shortening rapidly towards winter solstice. The other reason is that they are taken by my DH, who is not familiar with my DSLR. I'm sure the results would have been better if I had taken pictures and my DH had crocheted... He actually can crochet. Anyway I think that domestic peace is more important than quality of pictures.


Yllä kuvallinen ohje virkkaamalla päättelyyn 22 leaves shawlettelle. Kuvat on miehen ottamia, eivätkä parhaita mahdollisia, mutta parempia en nyt tähän hätään perhesovun kärsimättä tekaise. Valonpuutekin vaivasi ja käteni olivat kuulemma aina väärässä paikassa kameraan nähden. Tarkoitushan oli, että tausta olisi ollut vaalea, mutta minun syy, mitäs heiluttelin käsiäni... No, onhan tuo kameranikin outo miehelle, hän kun ei ole sillä kuvia ottanut. Parempi lopputulos olisi varmaan tullut, jos minä olisin kuvannut ja mies olisi ottanut virkkuukoukun käteensä. Hän nimittäin osaa virkata.

23.1.2010

Antique Pattern Librarya päivitetty

Antique Pattern Libraryyn on lisätty viime päivinä paljon vanhoja virkkaus- kirjailu-, ristipisto- ja neuleohjekirjoja. Ohjeet ovat pdf-muodossa ja viimeisimmät tiedostot on merkitty punaisella. Omalle koneelle tiedostot saa tallennettua klikkaamalla PDF-linkkiä hiiren oikealla painikkeella ja avautuvasta valikosta Tallenna kohde nimellä... Save link as... tms. vähän käytetystä selaimesta riippuen. Erityisesti virkkaajille sivusto on oikea aarreaitta.

There are lots of needlework pattern books (crochet, embroiding, tatting, knitting, cross stitch) added to Antique Pattern Library's Catalog page. The new PDF files are in red. Antique pattern Library is a wonderful site for every Victorian and vintage needlework fan.

23.12.2009

Hyvää joulua!

Lumihiutaleen virkkasin Garnstudion ohjeella. Hieman muutin lenkin paikkaa. Näin sille kamalimmallekin kimaltelevalle parikymmentä vuotta sitten ostetulle muovilangalle löytyi viimeinkin käyttöä.

Oikein mukavaa joulunaikaa kaikille!


This snowflake ornament is crocheted after Garnstudio's pattern.

Merry Christmas everybody!

14.7.2008

Tuning

Muuten ihan hyvistä kuulokkeista oli hajonnut vaahtomuovipehmikkeet ja koska ihan käyttökelpoista tavaraa ei ole kiva heittää menemään, niin keksittiin sitten, että jostain pehmeästä langastahan voisi virkata uudet tilalle. Novitan tekokuituhirvitys Palmahan on kuin tehty tähän tarkoitukseen.


I crocheted new earphone covers using Novita's Palma, soft nylon yarn. It is a yarn from hell, but this is something where it suits well.