28.8.2005

Lisää vinttilöytöjä


Olen ostanut kuvassa olevat villalangat 1988 Kreetan matkalla. Olimme kaksi viikkoa Haniassa ja lähdimme eräänä päivänä mieheni kanssa huviksemme paikallisbussilla käymään Iraklionissa. Noin 150 km:n matka Iraklioniin kesti kolme tuntia. Bussi pysähtyi joka ainoalla pysäkillä ja takapuoli oli kovilla kuoppaisten teiden ansiosta.

Käppäilimme muutaman tunnin Iraklionin keskustassa, ostin langat pienestä liikkeestä, kävimme syömässä ja lähdimme takaisin. Sain paluumatkalla bussissa jyskyttävän päänsäryn eli kivaa oli... Kuusi tuntia tuli sinä päivänä istuttua kuumassa bussissa ja vähän kadutti koko Iraklionin matka.

Ostin lankaa kutakin väriä noin 1300 grammaa ja sen muistan, että lanka oli todella halpaa. Luonnonvaaleasta tein seuraavana kesänä kangaspuilla ensimmäisen ja tähän mennessä viimeisen ryijyni, joka on kooltaan noin 55 cm x 80 cm.


Tummanpunaisesta olen neulonut viitisentoista vuotta sitten miesten pusakkamallisen villatakin, jota ei ole koskaan kukaan pitänyt, koska lanka on niin karheaa ja kutittavaa. Taidan purkaa sen.
Vaaleaa on jäljellä reilu puoli kiloa, punaista 550 g ja tummansinistä 1300 g.

Koska langat vaikuttavat värjäystä lukuunottamatta käsittelemättömiltä, tuli mieleeni, että ne varmaan huovuttuisivat hyvin. Lanka on paksua eli noin 11 s ja 15 krs = 10 cm. Suunnitelmissa on neuloa langasta tossuja ja huovuttaa ne pesukoneessa, onnistuisikohan?

Fritidsgarnista tein viime talvena muutamat huovutetut tossut, joihin mieheni ihastui ja halusi nämäkin langat nähtyään heti tossut itselleen. Kassihan noista varmaan myös tulisi, mutta en jostain syystä pidä huovutetuista kasseista.

2 kommenttia:

Pia Nore kirjoitti...

Hyvä idea kokeilla huovutusta noihin lankoihin! Ainakin mallitilkun verran kannattaa kokeilla:-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos edellisen postauksesi vauvanneuleohjeesta. Menee työn alle, kun kotiin pääsen töistä. On se niin lutuinen.

Paula