11.9.2005

Sateenkaarihuivi - Rainbow Shawl

Sininen Mini-neule jäi kuin jäikin muutamaksi päiväksi sivuun. Vintin kätköistä kun osui eteen tällaista lankaa:


Lanka on 80-luvun puolivälissä Novitan tehtaanmyymälästä ostamaani ns. pussilankaa. Meleeratussa osassa on aavistus villan tuoksua, lanka sulaa palaessaan melko kiinteäksi, mutta ei kuitenkaan haise kovin pahalle. Langassa on mukana yksivärinen kullanvärinen tai vihreä viskoosisäie. Muistaako kukaan, mitä lankaa tuo voisi olla ja mikä on sen tarkempi koostumus? Itse epäilen viskoosi-akryyli-villasekoitetta.


Langasta syntyi sitten huivi, joka painaa 180 grammaa ja jolla on leveyttä 195 cm ja korkeutta 80 cm. Lankaa jäi vielä puolisen kiloa ja aion tehdä siitä lisää huiveja. (Suurempi kuva pientä klikkaamalla.)

Tein huivin samalla perusperiaatteella kuin Mystery Shawl Alongin huivi on tehty eli tein oikean puolen kerroksilla molemmmissa reunoissa kahden oikean reunasilmukan sisäpuolella langankierron ja keskisilmukan molemmin puolin langankierrot, jolloin silmukkaluku lisääntyy oikean puolen kerroksilla aina 4 silmukkaa. Reunojen ja keskisilmukan välissä käytin neljää erilaista pitsineuletta.


The shawl above is my own creation and made of old yarn from eighties. The principle is same as the Mystery Shawl Along's shawl pattern has: You increase four stitches every right side row, one in the beginning of the row, one in the end of the row and two stiches in the middle of the row.

15 kommenttia:

nanna kirjoitti...

Onpa todella kaunis huivi!

Atti kirjoitti...

Wow, what a shawl! It looks really great, congratulations.
Greetings, Atti

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa tulla ulos komerosta, mutta ilman muuta myös vintiltä! Kukapa kutsuisi vintilleen?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä että löytyi käyttöä hyvin marinoituneelle langalle. Upeaa jälkeä!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

80-luvulla tein tuosta langasta kaulahuivin itselleni pidennetyillä silmukoilla. Pidin huivista, mutta kadotin sen kauppamatkalla, mikä harmitti. Huivi vain yhtäkkiä oli hävinnyt kaulastani ollessani tavaratalossa. Lyhyen villatakin tein myös. Sen tein kaksinkertaisesta langasta, toisena lankana musta Suvituuli-lanka, josta oli myös resorit. En muista kenelle tuon takin annoin.

-miu- kirjoitti...

Ihana huivi, pitäisköhän sittenkin uskaltautua laajentamaan tajuntaa pitsineuleen suuntaan...

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lanka ja tosi upea lopputulos! Tuo Mystery Shawl on houkutellut mua mutta on kyllä muutakin neulottavaa...

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huivi. En ole liittynyt mysterin neulontaan, kun tuo lontoon kieli neuleohjeissa tökkii. Mutta olisikin suomenkielinen ohje, niin saisin minäkin hienon huivin. Oletko aikeissa laittaa ohjetta nettii. Teeppä suomenkielinen mystery huivi!
Paula

Anonyymi kirjoitti...

Menen ihan sanattomaksi huivejasi nähdessäni. Todella upeita! Käytätkö kaikkia huiveja itse vai annatko lahjaksi tms.?

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin haluan tuollaisen
huivin! M

Anonyymi kirjoitti...

Tosi upea shaali, onnittelut! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Novitan Mango langassa on ollut tuollainen kiiltolanka välissä. En tiedä onko sitä ollut tuollaisena kirjavana, mun lankakartanpätkät on vaan yksivärisiä. Pussilankahan on voinut olla vaan joku kokeiluerä.
Tämä on 50% puuv. 37% viskoosi 12% polyesteri 1% polyamidi

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tiedän Mangon, ei ole sitä, tämä on paljon pehmeämpää kuin Mango ja villaa tässä on jonkin verran, koska haisee villalle.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

karoliinalle: Sateenkaarihuivin aion pitää itse, mutta harmaan Mystery Shawlin annan jollekin lahjaksi.
Paula: En lupaa mitään, mutta saatan joskus ohjeenkin tuohon tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin kaunis! Ihanat värit!