5.10.2005

Huiveista huolimatta luuseri olen...

Toinen muunnelmani Sateenkaarihuivista jäi olosuohteiden pakosta mitoiltaan hieman kitukasvuiseksi, korkeutta 60 cm ja leveyttä 160 cm, koska "kultasäikeistä" lankaa ei isompaan riittänyt. Tällä kertaa tein toisen pitsimallin kahteen kertaan ja jätin kolmannen kokonaan pois. Neljättä eli reunimmaista mallia tein kaksinkertaisen määrän. Lankaa meni noin 140 grammaa.

Uusi huivikin on taas tekeillä eli en malttanut olla aloittamatta Mystery Shawl kakkosta, vaikka ensin suunnittelin odottavani kaikkien vihjeiden ilmestymistä, koska on inhottavaa odotella uutta vihjettä. Käytän samaa vaaleanharmaata konelankaa kuin ykköshuiviinikin.

Vihreästä buklee-neuleesta on takakappale valmiina. Pahvilaatikko-etikkakuppikäsittely vei pahimmat löyhkät langasta, mutta ei sitä hajuttomaksi tunnu millään saavan. Ei sentään enää haise metrien päähän. 7 numeron puikoilla tuota neulon ja lanka ei ole niin hankalaa neuloa kuin arvelin. Yleensä buklee-langat eivät ole niitä mukavimpia neulottavia.

Lauran blogista bongattu luuseritestikin tuli tehtyä ja tulos oli kaltaiselleni introvertille ennalta arvattava:

I am 79% loser. What about you? Click here to find out!

2 kommenttia:

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Ooh, ihana huivi! Munkin pitäisi saada tuollainen tehtyä. En ole tosin löytänyt vielä itseäni miellyttävää ohjetta.

Siniset Silmukat kirjoitti...

Tosi kaunis huvi!