3.10.2005

Tietotekniikka neuleharrastuksen apuna
2. osa Ohjeet ja lehdet järjestykseen

Minulle kuten varmaan monelle muullekin neulojalle on kertynyt melkomoinen kasa neulelehtiä ym. neuleohjeita. Tietokone on helpottanut kulloinkin tarvittavan ohjeen etsimistä lehtikasoista huomattavasti. Joskus muinoin jouduin aina selaamaan aimo kasan lehtiä ennen kuin löysin haluamani ohjeen ja mieheni naureskeli, että taas on ohjeahdistus menossa. Muistissa oli kuva, että sellainen ja sellainen ohje on jossain lehdistä, mutta missä niistä? Tai sitten vain selailin lehtiä löytääkseni jotain, mikä sopisi käsillä olevaan lankaan.

Hankittuani skannerin syksyllä 98 skannasin neulelehdistäni kaikki ne neulemallit, jotka joskus mahdollisesti toteuttaisin. Skannasin siis pelkän neuleen kuvan en itse ohjetta ja tallensin kuvat lehden nimellä ja vuosikerralla nimettyyn kansioon esim. Sabrinan 1998 toteuttamiskelpoiset mallit ovat kansiossa Sabrina 1998 ja kukin kuvatiedosto on nimetty lehden numeron ja mallinumeron mukaan. Esim. sab0398_8.JPG tarkoittaa, että kuva on Sabrinan numerosta 3 vuodelta 98 malli 8. Jos haluaa vielä tarkempi olla, voi tiedoston nimeen sisällyttää esim. neuletiheyden (esim. sab0398_8_21s30krs.jpg) ja langan nimen. Kun itse lehdet sitten säilyttää vuosikerta- ja numerojärjestyksessä, on haluttu ohje nopea löytää.


Jos lainaat lehtiä esim. kirjastosta ja skannaat niistä neuleohjeita koneellesi, muista että valokuvat kannattaa tallentaa esim. jpg-muodossa, mutta tekstiä ja kaavakuvia sisältävät tiedostot gif-muodossa, jotta luettavuus olisi paras mahdollinen!

Netistä löytämäni ilmaiset neuleohjeet tallennan kansioihin, jotka on nimetty neuleiden käyttötarkoituksen mukaan esim. puserot, takit, myssyt, sukat, lapaset, huivit, pitsiliinat, lasten neuleet jne. Jos tiedostolla ei ole tallennusvaiheessa kuvaavaa nimeä, kannattaa se nimetä järkevämmin uudelleen, sillä esim. 7665395.jpg ei kerro tiedoston sisällöstä mitään. Jokaista ohjetta ei kannata tallentaa omaan kansioonsa, koska tämä hidastaa kuvien esikatselua.

Neuleohjeista ja kuvista kannattaa ehdottomasti ottaa varmuuskopio CD:lle tai DVD:lle. Kiintolevy saattaa rikkoutua ihan milloin tahansa ja silloin on myöhäistä itkeä menetettyjen tietojen perään.

Hyvä apuohjelma koneella ja CD- tai DVD-levyillä olevien tiedostojen synkronointiin on SyncBack Freeware. SyncBackin avulla on helppo pitää varmuuskopiot ajan tasalla ja kopioida nopeasti edellisen varmuuskopioinnin jälkeen kiintolevylle tallennetut uudet tiedostot CD:lle tai DVD:lle.


Ilmainen Irfanview-kuvankatseluohjelma on erinomainen kuvatiedostojen katselemiseen ja tulostamiseen. Itse käytän sitä kuvien katseluun nopeutensa vuoksi, vaikka omistan Ulead Photo Impactin mukana tulleen Ulead Photo Explorerinkin. Ohjelmalla onnistuu myös mm. slideshow, ruudunkaappaus, automaattinen HTML-sivun teko valituista kuvista sekä kuvien nimen, tiedostomuodon, koon ja muiden ominaisuuksien sarjamuunnos. Jos koneellasi ei vielä ole Irfanviewiä, suosittelen imuroimaan sen PlugIneineen. Ohjelmaan on saatavana suomenkielinen language pack sitä tarvitseville.

4 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Mikäli vain mahdollista, suosittelisin GIFin sijasta käyttämään tarkalleen alkuperäisen laatuisena tallennettavien kuvien muotona PNG:tä, sillä yli 256-väriset GIF-kuvat kasvavat helposti turhan isoiksi ja PNG:nä tallennettu kuva on tyypillisesti 5-25 prosenttia pienempi kuin sama kuva tallennettuna GIF:ksi.

Ainakin Irfanview osaa lukuisten muiden, tukemiensa kuvamuotojen lisäksi tallentaa ja ladata kuvat myös PNG-muodossa.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Mutta nuo ohjetiedostot ei ole värillisiä joten olen skannannut ne mustavalkoisina.

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Ooh, mitä järjestellisyyttä! Itse kiroilen ja selailen kymmeniä lehtiä ennen kuin löydän etsimäni. ;)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Nyt kaikki tietysti luulevat, että olen oikea järjestyksen ihminen! Mutta (valitettavasti) järjestelmällisyyteni ulottuu vain näihin neule- ja tietsikkajuttuihin. Paikat ja kaapit on sikin sokin, nurkat villakoiria ja kaikenlaisia lehti-, vaate- ym. kasoja täynnä, imuri saa olla viikkoja kaapissa jne. Olen siis melkoinen sottapytty ja aina on jotain paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin siivoaminen. Jos joku vieraampi tulee yllättäen, niin ei paljon sisälle kehtaisi laskea.