16.1.2006

Ei nyt neuleet oikein edisty

Neulominen on jäänyt vähille viime päivinä. Mikähän mättää, kun tuntuu olleen muillakin neulojilla samankaltaista tahmaamista. Toisen huiveista, sen monivärisen sain sentään valmiiksi, mutta säädyllistä kuvaa en siitä ole ehtinyt ottamaan, on sen verran hankala kiiltelevä lanka kuvattavaksi. Laitan kuvan siitä joskus myöhemmin, toivottavasti. Lopputulos on siis kolmiohuivi, jolla korkeutta vajaat 70 senttiä ja leveyttä 145 senttiä. Lanka oli melko painavaa ja sitä meni huiviin 220 grammaa. Nelosen puikkojen kanssa heiluin.

Malli oli oma eli lisäsin langankierrolla joka toinen kerros silmukan kahden silmukan päässä molemmista reunoista ja keskisilmukan molemmin puolin. Mallineule koostui neljästä kerroksesta seuraavasti: Ensimmäisellä kerroksella reunalisäysten sisäpuolella *2 oikein yhteen, langankierto* yksi oikein, lisäyslangankierto ennen keskisilmukkaa, keskisilmukka oikein, lisäyslangankierto, yksi oikein, *langankierto, ylivetokavennus*, lisäyslangankierto, 2 reunasilmukkaa oikein. Sitten kolme kerrosta aina oikeaa.

Harmaa huivi edelleen kesken. Vihreää pitsiliinaa taidan ruveta neulomaan siinä rinnalla.

1 kommentti:

Topperi kirjoitti...

Sinut on haastettu http://havityksenkauhistus.blogspot.com/2006/01/haasteeseen-tytynee-vastata.html