24.5.2006

Lämpimämpiä ilmoja odotellessa...

...sain oman hihattoman kesäneuleeni valmiiksi ja täytyy sanoa, että tuli parempi kuin odotin.

Mikähän siinä on, että jos neuloo jotain suurin odotuksin itselleen, niin useimmiten käy niin, että valmis työ ei miellytäkään, vaan siitä tulee liian pieni tai iso tai sitten se pahin mahdollinen eli että neule saa sinut näyttämään paksummalta kuin oletkaan (tai oikeammin näyttää totuuden, ne hyvät neuleet vain kätkevät ovelasti vyötäröläskit).

Sitten taas, jos jo neuloessa ajattelee, että tästä ei taida kyllä pidettävää tulla, niin yllätys, yllätys, lopputulos onkin ihan hyvä ellei jopa mainio! Näin kävi tämänkin pitsineuleen kanssa, joka jopa hoikentaa, vaikka onkin valkoinen. Toivottavasti ilmat lämpenevät ja vähän äkkiä, että pääsen neuletta käyttämään.


Lanka on Lidlistä viime syyskesällä ostettua puuvilla-viskoosia, jota meni karvan verran yli kuusi kerää eli noin 300 grammaa. Kaula-aukon reunaan virkkaamani piilosilmukkakerroksen verran jouduin ottamaan seitsemännestä kerästä. Ohje on oma, idea varastettu, mutta muunneltu omiin tarpeisiin sopivaksi. Mustavalkoiseksi käsitelty kuva tällä kertaa, jotta pitsimalli tulisi paremmin esille.

Vihreästä pitsiliinasta puuttuu viitisenkymmentä kerrosta, nyt olen kerroksella 150, jolla on silmukoita 468. Pitsineuleisen neuletakin aion itselleni kesäksi tehdä puuvillalangasta, mutta vielä ei ole inspiraatio mallin suhteen iskenyt. Langaksi olen ajatellut vaaleansinistä Butterflyta, jota tuolta komerosta löytyy 1400 grammaa eli siitä voisi tehdä vielä puseronkin takin seuraksi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan Ihana!

Laritza kirjoitti...

What a lovely top! I can not read a word of what you wrote but I can certainly look at the pictures :)
Is that a stitch pattern and self design? or did you buy the pattern for the completed garment?

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Thank you, laritza! The design is my own and the lace pattern I modified from "Crest of the Wave" stitch pattern.

uhoava gnu kirjoitti...

Kaunis pitsitoppi! Upeaa että osasit itse muokata kokonaisen puseromallin! Laitoin sivulleni linkin sinun blogiisi - ok?