18.12.2006

Miun Lootuksein on valmis ny!


Sain lokakuun loppupäivinä välineuleeksi aloittamani Niednerin Lotos-liinan tänään valmiiksi. Luulin ensin, että liinan nimi on Lotus, mutta väliäkös sillä, samaahan nuo Lotos ja Lotus tarkoittanevat. Neuloin liinan valkoisesta merseroidusta puuvillalangasta (50g = 250 metriä) kolmosen puikoilla ja siitä tuli metrin kokoinen halkaisijaltaan. Lankaa liina söi yhteensä 210 grammaa.

Olen aina päätellyt kaikki pitsiliinani yhdistäen silmukoita ketjusilmukkakaarilla virkaten, mutta tämä liina päätettiinkin neulomalla. Päätöskerrokseen meni reilu tunti aikaa. Liina saa ehkä joskus tulevaisuudessa kunnon pingotuksen ja tärkkäyksen. Olen sen vain höyryraudalla painanut muotoonsa. Nyt pitäisi sitten keksiä jotain uutta neulottavaa. Mystery Pi Shawl 2 minulla on kesken, mutta se ei inspiroi tällä hetkellä yhtään. Suuremmat kuvat klikkaamalla.



I finished Niedner's Lotos doily today. I used 210 grams of merserized cotton yarn and 3 mm needles. The diameter of the doily is 100 cm. I must say I like the result a lot.

Siivosin lauantaina jääkaapin ja sen periltä löytyi mm. täysinäinen soijajauhopussi, jonka parasta ennen päiväys oli vuonna 2002... Miten aika menee nykyään niin nopeasti, ettei perässä tahdo pysyä.

17 kommenttia:

Pia Nore kirjoitti...

Oletko ajatellut julkaista noiden ihanien pitsihuivien ohjeita? Ovat niin ihania! Katosin siis galleriaasi ja etenkin noista merinosilkkisistä tehdyistä olisi kiva saada ohje:-)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tuo ohuempi on vain yksinkertaisesti tehty sovittamalla reuna- ja keskilisäysten väliin Mystery Pi Shawlin vihjeen 5A pitsimalli. Huivi on niskasta aloitettu malli. Toisesta huivista teen kyllä ohjeen jossain vaiheessa, kunhan vaan saan aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Upea liina! Olet taivava pitsien tekijä :)

Villasatu kirjoitti...

se on niin kaunis...

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavan kaunis tuo liina! Ja aivan ihania ovat nuo mustat huivisi tuolla alempana!

Anonyymi kirjoitti...

On upea, samoin ne muut huivisi.

Lene kirjoitti...

Siun Lootukseis on kaunis!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upea liina! Itsekin neuleliinoja tehneenä tiedän miten paljon työtä ne vaativat. Mukavaa joulunodotusta!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis liina!

verano kirjoitti...

Aivan upea :)

Anonyymi kirjoitti...

Iloista joulua ja onnekasta uutta vuotta 2007 mahtavalle bloggaajalle ja kädentaitajalle! Kyllä olet tehnyt kauniin Lootus-liinan :P

Riksu kirjoitti...

Kaunis liina, olen miettinyt äitille tekeväni 60-vuotis lahjaks ison pitsiliinan neulomalla. Paljon sulla kului tuohon aikaa, tiedän vain että aloitanko nyt vai sitten lähempänä (Vielä 5 vuotta noihin syntymäpäiviin) syntymäpäiviä =)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

riikka: Kaksi kerrosta jos tekisi päivässä, niin silloin tuollaisen 168 kerroksen liinaan menisi vajaa 3 kk. Ensimmäiset 50 krsta tekee nopeasti, sitten kun silmukat lisääntyvät, aikaa menee aina enemmän yhden kerroksen kanssa. Itse aloitin liinan 30.10. ja tein sitä muiden neuleiden välissä.

Sari (saristitching) kirjoitti...

HIENO!!!

Erja kirjoitti...

Todella upea liina. Haluni neuloa vielä joskus kokonainen liina ilman, että puikko katkeaa, kasvaa ...

annekk kirjoitti...

Komia on!

leenuliini kirjoitti...

Siis olet aivan uskomattoman taitava! Toinen toistaan upeampia töitä. Täällä alkaa sormet syyhyämään virkkaukseen kun näitä kuviasi katselee. Aivan upeita!!!