25.7.2009

Kesäeloa

Näin sateisena päivänä ehtii vihdoin kirjoittelemaankin. Olen nauttinut lämpimistä ilmoista mm. pesemällä noin 40 metriä mattoja. Kymmenisen metriä kerralla on ollut aika sopiva annos eli kaikkiaan neljä matonpesukeikkaa. Hieman on olkapää harjaamisesta hellänä, taitaa riittää matonpesu tälle kesälle. Mustikassakin olen muutaman kerran käynyt ja niitä tuntuu tänä vuonna ainakin meidän vakimustikkapaikassa riittävän. Minusta mustikat ovat parhaimmillaan sellaisinaan vastapoimittuina jäätelön, kermavaahdon tai turkkilaisen jogurtin kanssa ja on niitä taas aika lailla tullut syötyäkin. Metsämansikoitakin on polun varret täynnä ja vattujakin näkyy tänä vuonna olevan tulossa paljon. Muutamia pieniä kanttarellejakin on jo löytynyt, mutta paras satokausi on vielä edessä.


Kasvihuoneessa kasvattamiani kanelibasilikaa, tavallista basilikaa, kynteliä, timjamia ja kehäkukkia olen kuivannut talven varalle. Varsinkin kynteli on tänä vuonna kasvanut hyvin. Omista basilikoista tehtyä pestoa meillä kesäisin syödään joka päivä (hyvää raejuuston seassa) ja itsekasvatettua lehtisalaattia ei voi olla liikaa, ihanaa oliiviöljyn kanssa. Salaattia taitaa olla kaikkiaan noin kymmenisen metriä ja kaikki tulee syötyä, enemmänkin menisi. Noin viikko sitten kylvin jo neljännet salaatin siemenet tänä kesänä.

Vielä pari esittelemättä jäänyttä puseroa:

Jo kesäkuun lopulla valmistunut punainen pitsineule Kotiväki-langasta kolmosen puikoilla. Pitsineulemalli lainattu japanilaisesta Let's knit seriesistä, muuten omaa suunnittelua. Tein tämän itselleni ja väri käy minulle ja koko on ihan sopiva, mutta ei jotenkin kuitenkaan minun puseroni. En päällä tykkääkään tuosta sileästä yläosasta (korostaaa jotenkin liikaa rinnan kohtaa), olisi pitänyt kuitenkin tehdä kokonaan pitsineuletta ja v-kaula-aukolla tai edestä auki olevana tai tai...


Blogger sotki tämän kuvan punaisen aivan mössöksi ja klikatessa avautuva isompikin kuva oli samaa mössöä, joten käytin sitten siirtotietä saadakseni katselukelpoisen kuvan tähän, toivottavasti pysyy tässä. Koneelta suoraan Picasawebiin siirretty kuva ei mössöytynyt samalla lailla ja nuo muut kuvat onnistuivat kuten muulloinkin.


The red cotton pullover is knit of Novita's Kotiväki with 3 mm needles. A lace pattern is from Japanese Let's knit series magazine, otherwise design is my own. I made this for myself and the colour and size are ok, but the stockinette stitch upper part doesn't suit me as well as I thought. It emphasizes too much my bosom area and my meaning was opposite. I wish I had used the lace pattern everywhere.

Heinäkuun alkupuolella valmistuneeseen puseroon käytin jäljellä olleet siniset Lidlin puuvilla-viskoosilangat. Puserossa on kolmea eri värjäyserää olevia lankoja. Kaksi erää ei paljon toisistaan erotu, mutta kolmannen langat ovat hieman vaaleammat. Onneksi ne riittivät hihoihin, joten eroa ei niin helposti huomaa. Lankaa meni 9 kerää ja varsinkin tuota ylimmäistä mallineuletta oli mukava tehdä. Ohje on tämän vuoden heinäkuun Sabrinasta. Ei minulle käyvää sinisen sävyä ja liian isokin, mutta eiköhän tämäkin vielä käyttäjän löydä.


The blue one is made of Zettl Effect cotton-viscose blending. This pattern is from Sabrina magazine 7/2009. Lace patterns were nice to knit, especially the one at the upper part. I made this pullover to get rid of this yarn. I had different colour lots of it, but I managed to knit sleeves with yarn of one lot and the front and back with other.

17 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Tuo punainen pusero on ihan minun näköiseni! Ihana! Kerro sitten miltä Lessing tuntui noin yleensä ottaen - jos ne on kaikki yhtä "melkein ajatuksen virtaa", minun ei kannata lukea enempää.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania puseroita. Minäkin ottaisin mielelläni tuon punaisen :)

AnniKainen kirjoitti...

Upeita neuleita taas kerran. Minustakin tuo punainen on kyllä ihana.

Mammutin jälkeläinen kirjoitti...

Upeita neuleita :)

Eila kirjoitti...

Kauniita pitsipuseroita!
Onpas sinulla tuota matonpesu-urakkaa ollut ihan tarpeeksi:)

Päivi kirjoitti...

Kauniita puseroita. Punaisessa juuri viehätti tuo yläosan sileä neule, ei tarvi niin tarkkaan miettiä, mitä alle laittaa.

MariL kirjoitti...

Kauniita puseroita! :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kauniita!
VAi olet sinä innokas marjastaja, mua ei saisi metsään kirveelläkään. ;oP

Tiina kirjoitti...

Tuo punainen on tosi hieno!!!

Äipän touhut kirjoitti...

Kauniita puseroita.

Pirena kirjoitti...

Ihania ovat niin kuvat, puseroista kuin tuosta marjaherkustakin. Noita metsämansikoita tuntuu tänä vuonna olevan normaalia enemmän.

Päivi kirjoitti...

Siellä on taas puikot ahkerasti suihkineet, wau!
Ja mitä herkkuja teidän pöydässä onkaan. Tuota pesto-raejuustojuttua täytyy joku kerta kyllä ehdottomasti kokeilla, kiitos vinkistä!

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Kauniita puseroita ja tuo punainen ooh........

persjanka kirjoitti...

bravo!!

Pirjo kirjoitti...

Hienoja puseroita - ihailen pitsineuleitasi! Niissä täytyy olla niin tarkka ja ne vievät paljon aikaa. *nostaa hattua*

Satu U kirjoitti...

Kiitos neuvosta, pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja korjata se kaula-aukko vielä.
Kauniita töitä taas kerran sinulla, ja ihania herkkujakin!!

trikada kirjoitti...

Tre belaj trikotajxojn.