30.1.2010

Little knits

Tammikuun alussa tein 3-4-vuotiaan kokoa olevan keltaisen hupparin Playtime Hoody -ohjeella. Ohje oli aika ylimalkainen ja moni Ravelryssakin on siitä kaikenlaisia virheitä ja puutteita löytänyt. Itse huomasin, että ohje ja ohjeessa kuvattuna oleva huppari eivät vastaa toisiaan.

Ohjeen mukainen tasku on 25 kerrosta korkea ja siinä on 5 kavennusta, mutta kuvassa taskussa on noin 35 kerrosta ja ainakin 10 kavennusta. Ohjeen mukaan tehden taskusta olisi tullut siis aivan liian matala ja pieni. Kerrostiheyttä ei ole ilmoitettu ja mittoja puuttuu. Hihat neuvotaan neulonaan erikseen ja ommellaan sitten vartalo-osaan ja hupun silmukat poimitaan kaula-aukosta. Minä tein hupparista saumattoman, kainalon silmukatkin yhdistin vartalo-osan ja hihojen yhdistämisvaiheessa.

Lanka on Novitan Daisy-nimistä akryyli-mohair-viskoosisekoitusta, parin vuosikymmenen takaa taas jälleen kerran. Tasku on luonnossa symmetrinen, vaikka kuvassa sen toinen reuna näyttää vinolta.


In the beginning of January I made a yellow Playtime Hoody for our friend's 3 years old son. I found this pattern quite vague and the hoodie pictured in it hasn’t been knit following instructions. The pattern says knit 25 rows for a pocket and decrease 5 times, but in the picture there are around 35 rows and at least 10 decreasings etc. No gauge of rows stated and some measurements missing. So I only took guidelines from the pattern. I also knit my version without seams anywhere.

I also knit two jackets for a little girl, size about 2 - 3 years old. Design is my own. However, I think that sleeves of the lilac version have too much those little lace patterns, so I knit another one without them. The lilac one is 100 % acrylic yarn and the other one is 100% cotton. Sleeves of the lilac version I knit flat, the other one is totally seamless.





Sitten neuloin pari neuletakkia pari-kolmevuotiaalle pikkutytölle. Malli syntyi neuloessa. Helman mallineule on yksinkertaistamani versio yhdestä saksalaisesta (Sabrina tai Sandra, jompikumpi, en nyt jaksa tarkistaa) pitsimallikuvioita sisältävästä lehdestä. Laitoin lilaan versioon kuitenkin pieniä pitsikuvioita hihoihin omasta mielestäni liikaa, joten tein heti perään parannellun version ilman niitä, ja nostin myös parilla kerroksella yläosan kuvioiden alkamiskohtaa. Vieläkin voisi halutessaan yksinkertaistaa ja jättää nuo pienet yläosan kuviot kokonaan pois.

Lila on Rondo Vauvalankaa ja tuo oudon punainen, olisiko lähinnä joku tumma vanharuusu sävyltään, Lidlin Cable Classic -puuvillalankaa. Lilaan tein hihat kainaloon asti tasona ja sitten yhdistin vartalo-osaan, mutta toisen tein sitten täysin saumattomana.




Äiti oli sanonut yhdelle tutulleen, että käytän neuleissani vanhoja pitsimalleja, sen kummemmin 1800-luvun pitsineuleita mainitsematta. Tämä tuttava oli sitten lähettänyt äidin kautta minulle 1980-luvun loppupuolelta olevan ohjelehtisen, jossa oli muutamia puseron ohjeita Novita Pirta-langoille... Ajatus tietenkin oli hyvä.

12 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Todella söpöjä nuo sydäntakit. :)

Mari kirjoitti...

Ihana väri tuossa keltaisessa neuleessa! :) Ja niin kauniit pitsimallit noissa toisissa söpöissä jakuissa. :) Heh, vai että vanhat pitsimallit ovat 80-luvulta... alkoi ihan naurattaa. ;)

Hepsi kirjoitti...

Suloisia takkeja!

Pirena kirjoitti...

Ihania villatakkeja, kelpais kyllä mullekin, vaan olen jo iso tyttö.

Handstrick Flair kirjoitti...

So sweet!

Äiti-puffa kirjoitti...

Sieviä takkeja!

AnniKainen kirjoitti...

Sinä oot kyllä taitava, osaat soveltaa, tulkita ja luoda uutta. Ihailen :)

Mammutti kirjoitti...

Ihania villatakkeja!

Pitsisukka kirjoitti...

Taasen sinulta syntynyt mitä kauneimpia neuleita!

Zelda kirjoitti...

Näitä töitäsi ei voi muuta kuin huokaillen katsella ja toivoa, että olisi sopivan kokoinen tyttönen yhä edelleen:)

Vanha on tietysti suhteellinen käsite, hih!

Nina kirjoitti...

Ihania takkeja!

Marleena kirjoitti...

Voi kuinka kauniita pitsijakkuja pienille. Keltaisesta hupparista tykkään, ihanan aurinkoinen!