8.7.2010

Se tummansininen

Tummansininen hupullinen pusero valmistui noin viikko sitten ja tykkään siitä oikein paljon. Taidan tehdä toisen punaisesta Tennesseestä.


Malli: Sabrina nro 6/2010, malli 16, koko 42/44
Puikot: 3 mm
Lanka: muinainen puuvillainen Novitan Havaiji (ei siis se uudempi akryyliversio), merseroitu 100 % puuvilla, 595 grammaa


Kuvat otin jalustan ja kaukolaukaisimen avulla, joten ne ovat mitä ovat, mutta pääsin kuitenkin vähemmällä kuin jos olisin pyytänyt miestä ottamaan. Käytin muuten kaukolaukaisimena vanhaa Sonyn videonauhurin kaukosäädintä. Toimii paljon paremmin ja suuremmalla säteellä kuin pieni kameralle tarkoitettu laukaisin ja zoomauskin onnistuu.


Linssilude Tuppokin ilmestyi taas paikalle, kun aloin ottamaan reunuksesta kuvaa.


Tein jonkin verran muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen. Helmajoustimen vaihdoin samaan pitsineuleeseen kuin hihansuissakin. Ohjeen mukaan etukappaleiden etureunan ja hupun kiertävä pitsireunus neulottiin erikseen ja ommeltiin sitten paikoilleen. Minä lisäsin reunuksen silmukat etukappaleisiin ja neuloin ne ja reunuksen yhtenä kappaleena. Jatkoin reunuksia hupun sivuissa ja hupun yläreunan kohdalla jätin hupun sileän osuuden silmukat odottamaan ja neuloin ensin oikeanpuoleisen reunuksen ja neuloin aina sen vasemman reunan silmukan yhteen hupun silmukoihin. Noin joka neljännen kerroksen kohdalla jätin yhteen neulomisen väliin, jotta pitsineule olisi sopivassa kohdassa hupun keskikohdalla. Kun tulin hupun keskimmäisen silmukan kohdalle, jätin pitsireunasilmukat odottamaan ja neuloin vasemman puolen pitsireunan samoin. Lopuksi silmukoin reunat yhteen. Etureunojen kaksi reunimmaista silmukkaa neuloin ainaoikeaa ja lopuksi virkkasin reunaan kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita.


My dark blue cotton pullover has been ready almost a week, but haven't had time to blog about it. I knit it with 3 mm needles and 100 % mercerized cotton yarn, a long ago discontinued Novita Havaiji. Its pattern is from German knitting magazine Sabrina 6/2010, model 16. This pattern has ribbed hem, but I changed it and used the lace pattern of cuffs. The pattern also tells you to knit a front lace edging separately and then sew it on its place, but I added stitches of the lace edging to both front pieces and knit it at the same time with front pieces. Then I continued edgings on both sides of hood and grafted them together with kitchener stitch. I like this pullover a lot and maybe I knit another red one too.

Tuppo is here again! I just can't take pictures without him. He appears right away when I try to photograph my knittings.

23 kommenttia:

Melinda kirjoitti...

Looks great, your new pullover!:)

Handstrick Flair kirjoitti...

What a nice looking sweater. Your modifications make it much more interessting as an original is.
Tupo is meantime a real provessional model.
He obviously likes publicity! :-)))

Pirjo kirjoitti...

Hieno! Tulee varmaan pidettyä!

Hepsi kirjoitti...

Upea!

Matleena kirjoitti...

Tosi kaunis ja ihana värikin! :)

Outi kirjoitti...

Kaunis!

Zelda kirjoitti...

Todella, todella kaunis. Pidän myös väristä kovasti.

paivis kirjoitti...

kaunis, väri ja malli.

Eija kirjoitti...

Onpa kaunis takki, ja ihana väri.

Mammutti kirjoitti...

Kaunis! Väri sopii hyvin malliin, tai malli väriin, miten tahtookin ajatella.
Kauniita kesäpäviä!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Voi sitä Tuppoa :) On se vaan aikamoinen linssilude. Nätti pusero!

MariL kirjoitti...

Kaunis pusero!

Anna kirjoitti...

Hieno pusero. Pidän kuviosta,väri on ilmeisesti ns sinun värejä. Useat kissat tykkävät neuleista ja on aina siellä, jossa neuleetkin ovat.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kiitos!

Anna, kyllä tummansininen on minun värini. Minulla on paljon tummansinisiä vaatteita.

Näppi kirjoitti...

Kauniin kesänen paita. tuo kisuli on kyllä varsinainen linssilude ;)

vekki kirjoitti...

Tosi kaunis pusero ja Tuppokin sen tietää muotitietoisena.

Heleena kirjoitti...

Aivan ihana, toodella kaunis! Voi tuota Tuppoa, miten aina huomaakin, ja mikä ilme!

pirle kirjoitti...

Tuo sininen koskettaa, samoin kaunis pitsimalli :)

Ninnu kirjoitti...

Kaunis neule! ...ja Tuppo on niin suloinen :-)!

Susu kirjoitti...

Tosi kaunis huppari - kissatestikin sen todistaa:-)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kaunis jakku!

Äipän touhut kirjoitti...

Kaunis pitsikuvio neuleessa..

trikada kirjoitti...

Tre bela trikajxo!