17.7.2011

Täällä vihdoinkin

Jokohan saisi blogin päivitettyä. Monta kertaa on jo pitänyt, mutta aina on tullut jokin este tai hidaste vastaan, eikä noita neuleitakaan oikein ole valmistunut. Kaikenlaista harmia on ollut. Mobiiliyhteydet ovat juhannuksen jälkeen olleet surkeat, kesämökkiläiset vie kaiken kaistan. Varsinkin viikonloppuisin on netin käyttö erittäin tahmeaa! Ukkoset ja sähkökatkot siihen päälle, niin ei ole viitsinyt netissä heilua kuin välttämättömimmän. Kaiken lisäksi pari viikkoa sitten kone alkoi lykätä sinistä ruutua urakalla, parhaimmillaan muutaman minuutin välein. Tein muistitestin ja molemmat(!) 2 gigan muistipalikat oli rikki. Olinkin jo muutaman kuukauden ihmetellyt koneen hidastumista, ja kun sitten ostin kesäkuun alussa uuden näytön entisen rinnalle, lisääntyi muistin tarvekin, ja monesti kun selaimessa oli useampia välilehtiä kerrallaan avoinna tai muita raskaampia ohjelmia käynnissä, vika ilmaantui. Minullahan on yleensä toistakymmentä sivua selaimessa kerrallaan. Luen yhtä sivua ja latailen muita taustalla, ja sitten hyppelen välilehdestä toiselle.


9. päivän ukkonen hajotti sitten vielä tv:n vahvistimenkin. Eilen haettiin kaupungista uusi mastovahvistin ja illalla monien tuntien säätämisen jälkeen ei minkäänlaista kuvaa tullut näkyviin. Aamulla sitten heräsin kahdeksalta siihen, kun mies oli mennyt katolle irrottamaan vahvistimen johdon toisesta antennista, ja sen jälkeen tulikin kuva. Katolla on kaksi antennia, ja niistä toinen oli hajonnut, sen kautta ei tullut mitään signaalia, mutta kaikki kanavat löytyivätkin onneksi toisen antennin kautta. Luultiin jo, että antennikin pitää uusia. Yritin uutisia ja Ihanaa Elisaa viikolla katsella Yle Areenan kautta, mutta ei meidän nettiyhteys siihen oikein kykene, hermot menee kun muutaman minuutin kerrallaan toimii ja sitten taas lataa. Kunnollinen laajakaista jos olisi, niin eipä tuota tv:tä oikeastaan tarvitsisi.

Tässä välissä Pirenalle kiitos kissahaasteesta. Vastaan siihen kyllä.


Violetin topin sain valmiiksi jo juhannuksena. Muuntelin ensimmäisen samasta langasta tekemäni topin mallineuletta yksinkertaisemmaksi ja kiva tuli tästäkin. Lankaa meni toppiin vain 170 grammaa. Tuota aiempaa toppia olen pitänyt todella paljon. Se on lämpimillä ilmoilla ihana päällä, ei hiosta lainkaan, kun on 100 % viskoosia. Langan tilasin keväällä Turkista, ja täytyypä kehua yarn-paradise.comin nopeaa toimitusta. Tilasin langan tiistai-iltana hieman kello 18 jälkeen ja seuraavana päivänä ennen klo 16 se oli jo perillä! Paketti tuli siis alle vuorokaudessa ja 800 grammaa lankaa (tämä violetti ja eräs toinen lanka) lähetyskuluineen maksoi vain 19,48 dollaria.




I liked so much my first purple top that I had to knit another one, but this time I simplified the lace pattern a lot. Yarn is 100 % rayon and it's very nice to wear in warm weathers. It feels like you have nothing on and the top weighs only 170 grams.

I live in an area where there are lots of summer cottages and when people come to spend their holidays and weekends in summertime, there isn't enough bandwidth to all and our mobile Internet connection doesn't work as it should. Sometimes it's so slow and there are a lot of connection errors. Then my PC started to have blue screens constantly, so I ran a memory test program and I noticed that both 2 GB memories were faulty. I ordered new memories and last Thursday I got them and now it seems to work again as it should. There has also been many thunderstorms and some electric blackouts. That's why I haven't wrote anything for a while.

8 kommenttia:

Huopatossunen kirjoitti...

Kaunis toppi :) Tänä kesänä on onneksi ollut toppikelejä.

Anneli kirjoitti...

On sulla ollut netin kanssa ongelmia !!
Toivotaan, että nyt toimii :))

Kauniin topin olet kyllä neulonut !

liinu kirjoitti...

Kaunis toppi, varmasti mukava päällä. Minulla ei telkkaria ole ollutkaan viiteen vuoteen, Areenalta näkee aika paljon kuitenkin. Yhteyden tökkiminen kyllä välillä ärsyttää...

MariL kirjoitti...

Kaunis toppi!

rosalia kirjoitti...

How pretty top!

Mammutti kirjoitti...

Kaunis toppi!
Meillä nykyään toimii netti paremmin kuin telkka, nimenomaan ylen kanavat. On nytkin kauniina päivinä ihmetelty, miten ylen kanavat pätkii ja pätkii, meillä on syksyllä asennettu vahvintinkin antennissa, muut kanavaniput toimii erinomaisesti.
Aikoinaanhan Areena ei Linuxissa toiminut, mutta nykyään toimii ja sieltä paljon katsellaan, kun telkasta ei näe niitä ohjelmia. Tällä alueella lisättiin nopeutta reippaasti ja nyt pystyy katsomaan kahdeltakin kanavalta vaikka elokuvia yhtaikaa. Ylellisyydeltähän se täällä tuntuu. Mehän asutaan perämettässä ja tullaan jälkijunassa... Sähköjen pätkimiset täällä olleet tänäkesänä riesana, nimenomaan kauniilla ilmoilla sähköt pahimmillaan useamman ekrran tunnissa pätkineet ja silloinhan ei tietokonetta uskalla pitää päällä. Toisaalta tämä maalla asuminen on niin minulle sopivaa, että kaikkien teknisten ongelmien ei anneta haitata liiemmin.
Kauniita kesäpäiviä Teille!

Anna kirjoitti...

Hieno toppi! Värikin mielyttää.

Pirjo kirjoitti...

Tosi kiva tuo toppi! Harmittavia nuo tekniikkaongelmat =/