5.5.2012

Old lace edgings and cross stitches


Vaatekaappeja siivotessa löysin pussillisen reunapitsejä, suurin osa omia tuotoksiani, jotka sitten olivat hautautuneet kaapin perille. Pitsit olen neulonut joko vuonna 1981 tai 1982, sillä asuin silloin Kuusankoskella, ja muistan kuinka löysin paikallisesta kirjastostosta vanhan englanninkielisen neulekirjan täynnä erilaisia neulottuja pitsireunuksia. Kirjassa ei ollut lainkaan kuvia eikä mallikarttoja, joten jouduin neulomalla kokeilemaan, jos halusin nähdä millaista pitsiä milläkin ohjeella tuli. Kopioin joitain ohjeita kirjasta käsin muistiin ja minulla on vieläkin ne jossain kansiossa tallella. En silloin laittanut kirjan nimeä muistiin, ja kun sitä sitten joskus myöhemmin yritin kirjastosta uudelleen löytää, ei sitä tietenkään enää löytynyt, oli ilmeisesti joutunut poistokirjoihin. Mallit ovat samoja, joita nyt voi löytää Antique Pattern Libraryn pitsineulekirjoista, mutta juuri tuota samaa kirjaa en ole sieltäkään löytänyt.








Pussissa oli myös äidin joskus 50-60-luvulla virkkaamia valkoisia lakanan välipitsejä.


Itse olin 80-luvulla virkannut kaksi ruskeaa reunapitsiä ja pienen liinan.



Minun on jo kauan aikaa sitten pitänyt kehystää äidin minulle ristipistoilema keittiötaulu, mutta aina se on jäänyt ja työ on ollut keittiön seinällä sellaisenaan ilman kehyksiä vuosia milloin nastoilla, milloin milläkin kiinnitettynä. Nyt sain noista reunapitseistä idean. Hain vintille säilötyn postista saadun julistekehyksen, joka oli hieman liian iso ristipistotyölle, mutta pitseillä sain reunat peitettyä, ja vihdoinkin taulu on kehystetty. Enemmän omaan minimalistisempaan sisustusmakuuni taulu olisi ilman noita pitsejä, mutta hyvä noinkin ja siistimpi kuin jos kehystä ei olisi lainkaan.



While cleaning out my linen cupboard I found some old knitted lace edgings, I have knit 30 years ago! There were also some white crocheted laces, which are made by my mother around 1950ies or 1960ies and some brown crocheted laces which I have made in 1980ies.

For years I have had a cross stitch work on my kitchen wall, but it hasn't had proper frames. Now I got an idea and fetch that a little too wide frame I had in the attick and covered edges using some of those lace edgings and at last that lovely cross stitch work my mother has made for me is framed!

13 kommenttia:

Pitsisukka kirjoitti...

Ihania vanhoja pitsiaarteita!
Nuo sopivat aivan täydellisesti tuohon ristipistotauluun.

Simpura kirjoitti...

Upea lopputulos!

Vanessa kirjoitti...

Petits ouvrages chargés d'histoire et des années!

paivis kirjoitti...

Upeita neulottuja pitsejä.

Marleena kirjoitti...

Upeita pitsejä!
Hienon arvokkaan taulun teit!

Kisa kirjoitti...

Ihania pitsejä ja kaunis taulu!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana idea laittaa nuo kauniit pitsit rakkaaseen tauluun. Todella kaunis.

Näppi kirjoitti...

Aivan ihania pitsejä oot teheny aikanaan. Kiva idea tuo taulun reunustus pitseillä.

Suvi kirjoitti...

Heinoja töitä! Tuo ensimmäisen kuvan pitsimalli on ihan äärettömän kaunis.

äipän touhut kirjoitti...

Kauniita pitsejä olet tehnyt.

MoniqueB. kirjoitti...

Hi,

i noticed you couldn´t find any book with the patterns in the Antique Library anymore.
Several patterns can be found at:
www.knitting-and.com/homework or try to find Project Gutenberg.

I always enjoy looking at your lace designs!

Unknown kirjoitti...

Hei. Olen löytänyt ohjeen neulottuun reunapitsiin, jossa on ohjeessa merkki +. Minulle ihan käsittämätöntä. Voisitko kertoa, mitä se tarkoittaa, ohje nimittäin johti sinun sivullesi, joten oletan että se on sinun tekemäsi. Joka tapauksessa kaunis pitsi. Maj-Lis

Marilyn Navarro kirjoitti...

Olen täällä todistamassa siitä, mitä tohtori James teki minulle. Olen kärsinyt (GENITAL HERPES VIRUS) -taudista viimeisten 4 vuoden ajan ja minulla on ollut jatkuvasti kipua ja kutinaa, etenkin yksityisessä osassani. Ensimmäisen vuoden aikana minulla oli usko Jumalaan, että parannan jonain päivänä.Tämä tauti alkoi kiertää koko ruumiini ja olen käyttänyt oreganoöljyä, kookosöljyä, asikloviiria, valasykloviiria, famcikloviiria ja joitain muita tuotteita, ja se todella auttoi taudinpurkaukseni, mutta olen täysin parantunut! HSV: ltäni voimakkaalla ja aktiivisella rohdosvalmisteella, joka tilattiin tohtori Jamesin yrttiseokselta, ja se taisteli kokonaan hermostani virusta vastaan, ja minulla oli negatiivinen tulos 15 päivän käytön jälkeen. Olen täällä ilmoittaakseni kaikille, että herpesviruksella on täydellinen parannuskeino, pääsin eroon minusta tohtori Jamesin rohdosvalmisteen avulla. Löysin Internetissä todistuksen Kashasta, joka todisti tohtori Jamesista, kuinka hän paransi häntä 7 vuoden HSV 2: sta. Ja hän antoi myös tämän miehen sähköpostiosoitteen ... [drjamesherbalmix@gmail.com] ... , neuvoen ketään ottamaan yhteyttä häneen kaikenlaisten sairauksien suhteen, joista hänellä olisi apua, joten lähetin hänelle sähköpostia kertomalla minulle (HSV 2), hän kertoi minulle, ettei minun tarvitse huolehtia siitä, että olen parantunut !! No, en koskaan epäillyt häntä. Uskon, että hän pystyy parantamaan minutkin. Tohtori James valmisti ja lähetti minulle juurista ja yrtteistä valmistetun rohdosvalmisteen, jonka otin. Ensimmäisen viikon aikana aloin kokea muutoksia kaikkialla minussa, 15 päivän kuluttua join hänen kasviperäistä lääkettä, olin täysin parantunut. ei enää kutinaa, kipua minussa, kuten tohtori James vakuutti minulle. Jonkin ajan kuluttua menin lääkäriini tekemään toinen testi. tulos tuli negatiivinen. Joten ystäväni, neuvoni on, jos sinulla on tällainen sairaus tai tunnet kenenkään, joka kärsii siitä tai jokin muu sairaus, kuten vyöruusu, HPV, HBV, HIV / AIDS, ALS, HBP, syöpä, nefroottinen oireyhtymä HIV / AIDS, herpes syöpä, munasarjasyöpä, Haimasyövät, virtsarakon syöpä, virtsarakon syöpä, eturauhassyöpä, glaukooma., Kaihi, makulaarinen rappeuma, sydän- ja verisuonisairaudet, autismi, keuhkosairaus, laajentunut eturauhanen, osteoporoosi, Alzheimerin tauti, psoriaasi, taksi-taudit, lupus, selkäkipu, dementia. Munuaissyöpä, keuhkosyöpä, ihosyöpä, ihosyöpä ja ihosyöpä. kivesten syöpä,, LEUKEMIA, VIRUS, HEPATIITTI, INFERTILITY NAISET. jne. voit ottaa yhteyttä tohtori Jamesiin suoraan hänen .... [drjamesherbalmix@gamil.com] ... Hän on hyvä ihminen ja auttaa sinua