21.2.2006

Puikoilla nyt

Unohdin edellisessä postauksessani kertoa, että menossa on tällä hetkellä perjantaina aloittamani pitsineule puuvilla-viskoosilangasta 3 mm:n puikoilla. Takakappale ja toinen hiha valmiina, toista hihaa aloitettu.

Silloin kun teen neuleeseen istutetut hihat, en tee etu- ja takakappaleita ennen hihoja kuten yleensä, vaan teen takakappaleen melkein valmiiksi ja sitten toisen hihan, jolloin pääsen mallaamaan etu- ja takakappaleiden pituuden kainalosta olalle hihan pyöriöön juuri sopivaksi.


En vielä ole päättänyt teenkö neuleesta v-kaula-aukkoisen puseron, edestä auki olevan jakun vai kietaisupuseron. Jakku olisi ehkä kaikkein monikäyttöisin.

Nyt olen sitten empiirisellä tutkimuksella todennut, että meidän kissimme masut menevät löysälle kaikesta, missä on lohta. Epäilys oli jo vahva viime keväänä, jonka jälkeen kissat eivät ole mitään lohta sisältävää ruokaa saaneet ja masut ovat olleet kunnossa.

Eilen sitten sattuneesta syystä päätin kokeilla, onko asia todella näin ja annoin kissoille 100 gramman tonnikala-lohiannosvuoan. Nöyhtä söi sen melkein kokonaan yksin päivän aikana ja illalla oli kisu kuralla. Onneksi ei sentään oksennellut. Annoimme kissalle yhden Attapektin veteen sekoitettuna ja ohi tuntui sillä menevän. Kissoille tarkoitettuja tonnikala- ja sardiinisäilykkeitä molemmat syövät oireitta.

3 kommenttia:

Lape kirjoitti...

Tai sitten laktoosista....??? Sitä kissojen masut ei yleensä kestä...

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Useammasta lohta sisältävästä ruoasta ovat tulleet ripulille, muista purkkiruoista ei koskaan. Matolääke on ollut ainoa toinen oksentelua ja ripulia aiheuttanut. Kuohukermaa ovat pari ruokalusikallista silloin tällöin saaneet, mutta ei aiheuta tuollaista reaktiota kuin kaikki lohta sisältävät tuotteet. Säännönmukaisesti siis jos lohta seuraa löysä maha ja oksentelua.

Sahrami kirjoitti...

Meillä sama tulee tonnikalasta (onneksi käy pihalla tarpeillaan jos ei oo pakkasta liikaa ja onneksi on vain yksi kissa...). Kotimaista kalaa, ja jopa sardiineja voi syödä, mutta tonnari ei vaan käy.