2.2.2006

Tarkistuslaskentaa

Maanantai- ja tiistai-illat menivät lankojen kanssa pelatessa. Aloin maanantaina etsiä komerosta sopivia lankoja pöllöpuseroon ja siinä penkoessani huomasin, että minullahan on valtava määrä lankoja, jotka eivät ole kirjoissa eikä kansissa eli puuttuvat lankataulukostani kokonaan. Kyse oli lähinnä vanhemmista langoista, jotka oli ostettu ennen kuin aloin laskentataulukkoa langoista pitää ja joita oli mielestäni silloin kutakin lajia niin vähän, ettei niitä kannattanut ylös kirjata.


No, langathan oli tietysti punnittava ja kirjattava taulukkoon ja lopputulos oli aika hurja. Elokuussa aloittaessani neuleblogin pidon kerroin omistavani kuutisenkymmentä kiloa lankaa, mutta totuus on, että lankaa on kaikkiaan uskomattomat 95-97 kiloa!

Tarkkaa määrää en saanut, koska en jaksanut enää kaivaa komeron takaosassa alimmaisena lankapussien alla olevia kahta muovikoria, joissa oli arviolta kilon verran ohuita puuvilla- ja pellavasekoitelankoja, vaan lopetin taulukoinnin lukemaan 95 kg 223 grammaa. Reilu 53 kiloa langoista on 3 - 4 mm:n puikoilla neulottavia puuvilla- tai puuvilla-sekoitelankoja. Täytyy puolustukseksi sanoa, että onhan varaston tällaisiin lukemiin kasvattamiseen kulunut aikaakin yli 20 vuotta.

Tänä vuonna olen ostanut lankaa vain 400 grammaa. Sekin tylsää
Sanni-sukkalankaa Robin Hoodista 1,30 euroa/100 grammaa.

Pöllöpuseroonkin sitten löysin sopivat langat ja aloitin eilisiltana neuloa etukappaletta.

At the moment my yarn stash is between 95 - 97 kilos! But I excuse myself by saying that the oldest yarns are over two decades old.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huhhui, onhan sitä siinä! :)
Kannattaisikohan sinun alkaa miettiä jo vähitellen blogisi nimen vaihtoa? Lankahuone, lankatalo, lankahalli, lankapalatsi...?

Sanna Tallgren kirjoitti...

Ai kauheeta...ei mulla sit vielä mitään hätää!

AnneV kirjoitti...

Askel - askel - askel - askel - HYPPY! Mä otin vähän vauhtia tuolta olkkarin puolelta ja loikkasin sun lankojen sekaan uimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hurja määrä lankaa! Paljonko on hamsterikuukauden tavoite? ;)

Anonyymi kirjoitti...

*Kops* Saanko käyttää tuota kuvaa aina silloin kun mies rupeaa puhumaan mun lankavarastosta ;)
Mut mä olen jollain lailla kade :)

Anonyymi kirjoitti...

ohhoh...

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

marja: Ei ole hamsteritavoitetta, kun en dieetille osallistunut. Ostelen lankaa aina silloin kun on hyviä tarjouksia tai Novitan Korian myymälästä pussilankoja, normaalihintaisia lankoja en osta.

pirjetta: Monien suosikkilankojeni valmistus on valitettavasti lopetettu ja monia vielä 80-luvulla toimineita suomalaisia lankavalmistajia ei enää ole mm. Tampellalla oli hyviä puuvilla-pellavalankoja. Hämeen Kehräämöllä oli Ilves-lankoja ja Lahdessa oli keskustassa muinoin ihana lankaliike, jossa oli vähän tehtaanmyymälän tapaan edullisia nimettömiä lankavyyhtejä, sieltä kävin 80-luvun lopulla monesti vähän erikoisempia lankoja ostamassa. Ainakin osa tuon myymälän langoista taisi olla Hämeen Kehräämön, jollen ihan väärin muista. Selman Kutomo myi halvalla ohuita konelangoiksi tarkoitettuja lankoja, joista 70-luvun lopulla neuloin kaksin-kolminkertaisena 2,5 puikoilla puseroita. Myös Novitalta sai 80-luvulla paljon enemmän erilaisia lankoja ja värikartat olivat laajempia kuin nyt.

tuitu: saat käyttää. Meillä ei mies ole langoistani valitellut, mutta olenkin hänelle tehnyt monta mieleistä neulepuseroa. Minusta on hyvä, että on kunnon lankavarasto, joten varaston pienentäminen ei ole mikään itsetarkoitus. Jokaiselle langalle tuntuu ajan myötä aina löytyvän oma käyttönsä. Sitä kyllä ihmettelin, että noita lankoja oli noin paljon, vaikka olen monta muovipussillista tässä vuosien varrella kaikkein pienimpiä jämäkeriä vienyt äidilleni ristipistotöitä varten.

Ziina kirjoitti...

ohhoh, novitan pussilangoilla on näköjään taipumus keräytyä lähiseudun neulojien koteihin röykkiöiksi. hyvähyvä!Onnea!

Lappis kirjoitti...

Olen sanaton. VALTAVASTI lankaa!

Altocumulus kirjoitti...

Apinoin tuitua ja käytän kuvaa miehen hiljentämiseksi, olkoonkin että hänen suhtautumisensa on toistaikseksi ollut lähinnä naureskelua asialle. Ja minulla ei ole edes kymmenesosaa langoistasi - vielä! ;-)
Mutta olisipa ihanaa päästä tutkimaan lankavarastoasi, ties mitä aarteita siellä olisi! :)

Tuazophia kirjoitti...

Mä olen kateellinen, että sulla on tilaa tuollaiselle määrälle lankaa! :D Itsellä jo pari pientä laatikkoa pyörivät koko ajan jaloissa. Eipä tee mieli ostella ylimääräisiä lankoja!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Aika hyvin suurin osa langoista tuohon noin 80 x 100 cm kokoiseen komeroon mahtuu (noin 120 sentin korkeudelle asti lattiasta tällä hetkellä). Sitten loput ovat vintillä. JOku laatikkosysteemi pitäisi kyllä kehitellä, että saisi haluamansa langat helpommin komerosta eikä tarvitsisi aina puolta sisältöä heitellä ensin komerosta ulos.

eusu kirjoitti...

Ohhoh!!! Tällä on hyvä puolustautua omia n. neljää-viittä kassillista vastaan, aina kun "joku" sanoo, että ei tarttis ostaa, kun on entisiäkin - hih - !!!

Ziina kirjoitti...

Lankakaupassa on hyvä lohkaista että tulin vain katselemaan, minulla on kotona enemmän lankaa kuin teillä täällä kaupassa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan pakko tänne vielä kommentoida:) Tuli heti mieleen tuo kuva, kun näin sun nimesi kommenteissani;))

Anonyymi kirjoitti...

Luulin aina, et mulla on paljon lankaa..

Sun blogin nimi kyllä kertoo kaiken :)