7.3.2006

Palmikkopitsineuletta

Viime päivinä en ole kovin paljon ehtinyt muilta touhuilta neulomaan, joten tummansinisen Butterfly-neuleen takakappale ei vieläkään ole aivan valmis. Blogin ulkonäön raplaamiseen meni parin päivän aikana useampikin tovi, koska innostuin erilaisia otsikkokuvia tekemään ja kokeilemaan. Kun vaihtoehtoja on monta, on valinta vaikeaa.

Liukuväritaustakuvan kanssa tuli eteen sellainen probleemi, että eihän Blogger suostunut tekemääni 1280 x 20 pikselin kokoista kuvaa latamaan sellaisenaan, vaan meni pienentämään sitä 20 %:lla, vaikka mitä vaihtoehtoja yritin. Latasin kuvan sitten muualle, josta linkitin sen blogin taustakuvaksi. Blogi ei kyllä väritykseltään ole minun näköiseni, taustan punainen ja sininen eivät ole sävyjäni, mutta tein ne sopimaan otsikkokuvan väreihin. Joku vihreä-lila-fuksia-tummansininen olisi enemmän minua.

Mökkinaapurimme toi minulle syksyllä Kodin Kuvalehden vuodelta 87, jossa olevan mallin mukaisen pitsineuletakin ja topin hän pyysi minua itselleen kevääksi tekemään. Minunhan piti taas mennä parantelemaan pitsipalmikkomallia, jonka reuna lehden ohjeen mukaan neulottuna kiemurteli rumannäköisesti. Kaikkea sitä menee ihminen lupaamaan, pitäisi aina ensin lukea ohje läpi ennen kuin suostuu toisille mitään tekemään. Topista onneksi tulee sinivalkoraidallinen ja kokonaan sileää neuletta.


Malli koostuu 6 silmukan levyisistä palmikoista, joiden välissä on aina lk, 2 n yhteen kaksi kertaa. Myös nurjilla kerroksilla palmikkosilmukoiden välissä neulotaan lk, 2 n yhteen kaksi kertaa. Palmikoiden ja reikäneuleen paikkaa vaihdetaan aina joka 14. krs. Vaihtokerroksella alkuperäisen ohjeen mukaan lisätään jokaisen palmikon kohdalla 2 silmukkaa ja reikäneuleen kohdalla kavennetaan pois 2 silmukkaa. Muutin tämän kohdan yksinkertaisesti yhdeksi oikeaksi kerrokseksi ilman lisäyksiä ja kavennuksia. Palmikoiden ollessa reunimmaisina lisäsin molempiin reunoihin yhden silmukan, jotka sitten taas kavensin pois, kun reikäneule vaihtui reunaan. Näin sain reunasta kiemurtelemattoman.

Muutin myös palmikonkiertojen paikkaa. Ohjeen mukaan palmikonkierto tehdään mallikerran 1. krs:lla, teen sen vasta 5. krs:lla. Toinen palmikonkierto tuli ohjeen mukaan 7. krs:lla ja kolmas 13. krs:lla. Minä teen toisen kierron 13. krs:lla eli olen laiskuuttani jättänyt yhden kierron kokonaan pois ja lisännyt kiertojen väliin 2 kerrosta enemmän kuin ohjeessa. Kun vielä silmukatkin lasken mittojen mukaan, niin tästähän tulee oikeastaan ihan oma malli.


Lanka on tummansinistä, mutta jotta malli erottuisi selvemmin, tässä lähikuva vaaleampana.

Tietääkö kukaan venyykö Butterflysta tehty neule käytössä ja kuinka paljon? Yleensähän viskoosia sisältävistä langoista tehdyt neuleet jonkun verran venyvät pituutta.

Kevättä ja lumien sulamista tässä kovasti odotellaan, kuten pohjoisemmassakin. Ihanaa on, kun ei enää ole aamuisin niin pimeää ja iltakin on jo pidentynyt huimasti.

Ei kommentteja: