24.9.2006

Tyrnien merkeissä...

...meni eilispäivä. Aamulla saimme tietää, että lähitienoolla oleva taimitarha oli ilmoittanut, että tänä viikonloppuna saa 40 euron taimiostoksesta poimia kaupan päälle sangollisen tyrnimarjoja. Olemme jo muutamia vuosia suunnitelleet muutaman tyrnin hankkimista ja nyt siihen tuli niin edullinen mahdollisuus, että oli ihan pakko panna toimeksi. Päätimme ostaa kahdeksan 10 euroa maksavaa tyrnintaimea, jolloin saisimme poimia kaksi sangollista marjoja.

No, niiden marjojen poimisessa sitten menikin tunti jos toinenkin. Tyrnimarjojen poimiminen on nimittäin tosi hidasta puuhaa. Vaikka marjoja on runsaasti, ovat ne todella tiukasti kiinni varsissa ja sormiin ikävästi pistäviä piikkejäkin löytyy. Onneksi on olemassa vähemmän piikkisiä lajikkeita, joista noukkiminen on hieman helpompaa.


En ole ennen tyrnimarjoja poiminut, joten arvelin poimivani 10 litraa parissa tunnissa, mutta kolme ja puoli tuntia siihen meni. Hieman isompinäppinen mies poimi määrän neljässä tunnissa. Pitkistä kynsistä olisi tässä hommassa hyötyä. Kaksi tuntia poimittuamme alkoi hieman kyllästyttää, mutta päätimme, että pois ei lähdetä ennen kuin 20 litraa on poimittu.

Itse poimien noista marjoista yleensä pyydetään noin viisi euroa kilo ja valmiiksi poimittuina maksavat keskimäärin 12 euroa kilo. Punnitsimme marjat kotona ja ne painoivat 15 kiloa, joten saimme siis 80 euron taimikaupan päälle 75 euron arvosta marjoja! Sangon tilavuutta ei ollut tarkkaan määritelty. Soitin tarhalle ennen menoamme ja kysyin minkä kokoista sankoa tarkoitetaan ja sain vastauksen, että kunhan ei nyt ihan saavi ole!


I knit a shawl using some leftover yarn and 8 mm needles. The lace pattern of the shawl is some kind of a modification from the Feather and fan -pattern.

Taas yhden huivin paksuista 80-luvun lopulta peräisin olleista jämälankakeristä olen neulonut. Keltainen lanka on ilmeisesti Novitan Cotton Mohairia (vyöte oli lankapussissa mukana) ja punainen Novitan kahta eri mohairsekoitelankaa, toinen luultavasti Angel's Hairia, jota on huivin alimmassa ja osassa toiseksi alinta punaista raitaa.

Neuloin 8 mm puikoilla ja 78 senttiä korkea ja 175 senttiä leveä pehmoinen huivi painaa 172 grammaa. Huivi on pingoittamaton. Pitsimalli on hieman Feather and fan -tyylinen, mutta sisältää vähemmän langankiertoja ja vähemmän nurjalla neulottuja oikeita kerroksia eli koostuu 11 silmukasta ja kahdeksasta kerroksesta seuraavasti:

1. krs: oikein
2. krs: nurin
3. krs: 2 o yhteen, 2 o yhteen, lk, o, lk, o, lk, o, lk, ylivetokavennus, ylivetokavennus
4. krs: nurin
5. krs: kuten 3. krs
6., 7. ja 8. krs aina oikeaa

Kuvasta isompi versio klikkaamalla.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vitsit!

Ihana idea yhdistää tuo kaunis pitsimalli kolmiohuiviin. Jotakuinkin täydellinen kolmiohuivi mun makuuni!

Osaisinkohan aloittaa sen tästä kuvan perusteella....hmmm.
Nyt heti hakemaan lankaa ja puikot.

Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi ai jai, miten ihana huivi! Raikas!! Nam, tyrniä...

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös voisin aloittaa tuolla ohjeella, niin kauniilta näyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Huivisi näyttää samanlaiselta kuin uuden H&M:n kuvaston kannessa oleva, tosin siinä on keskellä tuo pitsirivistö. Voisitko kertoa, että miten aloitit? Kiitos.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Huivin aloitin seuraavasti: Luo 3 silmukkaa ja neulo yksi kerros oikein
2. krs: (=oikea puoli) 1o, lisää silmukka silmukoiden välistä kiertäen (Raised increase (M1) http://www.knitting.co.nz/site/page_affix/toaffix_learntoknit6/), 1 o, lisää silmukka silmukoiden välistä kiertäen, 1 o
3. krs: 5 s oikein
2. krs: (=oikea puoli) 2 o, lk, 1 o (=keskisilmukka), lk, 2 o
3. krs: 2 o, 3 nurin, 2 o
4. krs: 2 o, lk, 1 o, lk, 1 o (=keskisilmukka), lk, 1 o, lk, 2 o
5. krs: 2 o, 7 nurin, 2 o
6. krs: 2 o, lk, 3 o, lk, 1 o (=keskisilmukka), lk, 3 o, lk, 2 o
jne...
Eli siis jokaisella oikean puolen kerroksella lisätään silmukoita langankiertojen avulla molemmissa reunoissa kahden ainaoikean reunasilmukan sisäpuolella ja keskisilmukan molemmin puolin, yhteensä 4 silmukkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksestasi:)! Nyt pitää tehdä äkkiä keskeneräiset neuleet valmiiksi, jotta voin aloittaa huivin.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä taivas.. Kaksi ämpärillistä tyrniä. Mun lempimarja. Ja eihän sitä täältä helsingistä oikein tuoreana saa. Pakko vaan tyytyä mehuun:(