21.10.2006

Sukkia ja kirjoja

Siirryin vaihteeksi sukkiin ja kahdet sukat ovat valmistuneet ja kolmannet puikoilla par'aikaa. Sinivihreiden sukkien varsi ja kanta on Jussia, muu osa kesän alussa värjäämääni Sanni-sukkalankaa. Lankaa meni kokoa 43 oleviin sukkiin 115 grammaa, josta 71 grammaa Sannia. Käytin 3,5 mm:n puikkoja ja 56 silmukkaa.

Vihreät sukat on tehty Pine Tree Sockin ohjeella. Lyhensin kylläkin vartta ja tein kantapään kummankin puolen lisäykset oikean reunan lisäysten mukaan, koska huomasin, että niin tuli vasemmastakin puolesta siistimpi. Palmikoiden suunnan muutin eli nostin yhden silmukan eteen puikolle, neuloin kaksi ja sitten eteen nostetun. Tämän tein siksi, että näin pystyin tekemään palmikonkierron nopeammin ja ilman apupuikkoa ottamalla eteen nostettavan silmukan seuraavalle sukkapuikolle.

Sukan ns. Non-Stop Heel oli minulle uusi tapa tehdä kantapää ja sukasta tuli todella hyvin istuva ja kantapäästä siisti. Tässä kantapäässä ei poimita lainkaan silmukoita vaan kantapää syntyy lisäysten, kavennusten ja lyhennettyjen kerrosten avulla. 43-numeroiseen sukkapariin meni 137 grammaa Jussi-lankaa.



This week I have been knitting socks for my father. Green socks I made after Pine Tree Sock pattern with some little alterations. This was the very first time I knit Non-Stop Heel and I must say I like this type of a heel a lot. It fits well and is nice to knit.

Viikko sitten perjantaina laitoin kaukolainapyynnön kirjastoon ja jo muutaman tunnin kuluttua tuli sähköpostiini seuraava viesti:
"Valitettavasti tilaamiasi kirjoja A gathering of lace ja Heirloom knitting ei löydy kirjastoista, joten emme voi niitä toimittaa sinulle."
Suomen maan yhdessäkään kirjastossa ei siis ole lainattavana ko. teoksia. No, ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja tällä kertaa menin itse ensin tonkimaan kirjastot.fi-sivuille, etten taas tilaisi olemattomia kirjoja. Furze Hewittin ja Billie Daleyn Classic Knitted Cotton Edgings löytyi EVTEK amk:n kirjastosta ja niinpä laitoin tuosta pitsireunuksien ohjeita sisältävästä kirjasta kaukolainapyynnön. Eipä onnistunut lainaus taaskaan, koska EVTEK ei suostunut antamaan kirjaa kaukolainaan ja missään muualla ei kirjaa ollut. Pölyttyköön kirja siis heidän hyllyssään!

Eilen tein taas kaukolainapyynnön parista kirjasta ja tällä kertaa onnisti, mutta enpä vielä paljasta mitä olen lainaamassa. Sen verran voin sanoa, että toinen kirja on julkaistu yli 80 vuotta sitten. Ensi viikolla noiden ihanuuksien pitäisi olla kirjastosta noudettavissa. Tein myös kirjastoon hankintapyynnön useastakin pitsineulekirjasta ja virkailija oli kovin myötämielinen toiveideni suhteen, joten saattaa olla, että hankkivat muutamia.

Ajattelin ensin myös kaukolainata Marianne Kinzelin kaksi pitsineulekirjaa ja Mary Thomasin neulemallikirjan, mutta koska noiden kirjojen hinta oli Adlibriksessa sen verran alhainen, päätin kokonaistaloudellisuuden nimissä ostaa ne. Kaukolainamaksu on 5 euroa kirjalta, joten jos kirjan saa kaupasta hieman yli 10 eurolla, kannattaa se mielestäni kaukolainauksen sijasta ostaa. Ohjeen printtaaminenkin maksaa musteen muodossa aika paljon. Omaan printteriini muste maksaa 10 - 12 euroa ja sillä printtaa vain noin 100 sivua. Eilen sitten tulikin ilmoitus, että kirjat on postitettu minulle. Eiköhän ne maanantaina tai viimeistään tiistaina ole postilaatikossa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vihreät sukat ovat kivat!!

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko laitta ohjeet tuohon kantapäähän, Olis kiva vaihteeksi kokeilla jotain uuttakin.