10.10.2006

Terttu-huivi

Olen ottanut yhdeksi projektiksi jämälankojen muuntamisen huiveiksi ja viikonloppuna käsittelyyn pääsi 70-luvulta kotoisin oleva kammottava ehkä hieman villaa sisältävä ruskea hopeahileinen sekoitelanka. Muistan, kun äiti neuloi joskus 35 vuotta sitten tästä langasta itselleen joustinneuleisen lyhythihaisen puseron. Tuolloin oli ruskea muotia kuten nytkin ja sen jälkeen emme ole oikein kumpikaan äidin kanssa ruskeasta väristä pukeutumisessa välittäneet. Saimme kait silloin yliannostuksen, eikä minulle punertavaihoisena ruskea (eikä muutkaan lämpimät sävyt) sovikaan. Samoin vieroksun kaikenlaisia kulta-hopeakimallehilelankoja, mutta eiköhän tämäkin huivi käyttäjän itselleen löydä. Huivihan sopii hyvin vaikka pikkujouluasusteeksi.


Aloitin huivin kärjestä ja pitsineuleena käytin hieman muunneltuna jostain netin uumenista koneelleni eksynyttä pitsimallia. Neuloin melko ohutta ehkä 2,5 millin puikoille tarkoitettua lankaa 4,5 millin puikoilla ja sain 80 grammasta lankaa aikaiseksi 78 senttiä korkean ja 192 senttiä leveän huivin. Ruudun keskellä olevasta pitsikuviosta tulee minulle mieleen viinirypäleterttu, joten olkoon huivi nimeltään vaikkapa Terttu.

I had some very old yarn in my stash, so, how ever, I knit a shawl. I remember, that my mother knit a short-sleeved jumper for herself 35 years ago using this same yarn! The shawl weighs 80 grams and is 78 cm high and 192 cm wide. The yarn is mix of dark brown and silver.


Eilen illalla aloittamastani neuleesta ei sen enempää, koska äidin tuttu pyysi minua tekemään yhden jutun, joka tulee joululahjaksi. Eihän sitä koskaan tiedä, kuka täällä käy kurkkimassa ja lahja paljastuu ennen aikojaan... Esittelen neuleen sitten joskus joulun jälkeen.

9 kommenttia:

neja kirjoitti...

Kaunis huivi:)

Tellu kirjoitti...

Mulle kelpaisi tänä päivänä vallan mainiosti tuollainen ruskea huivi, mallikin on niin kaunis. Meillä oli 70-luvulla kotona ruskeat kalusteet (ruskea plyyssisohva jne) ja kesti yli 20 vuotta toipua siitä "traumasta" Ruskean löysin uudelleen muutama vuosi sitten ja tällä hetkellä tumma suklaanruskea on yksi lempiväreistäni. Jään mielenkiinnolla seuraamaan seuraavan jämälangan muutosta huiviksi ;)

rebekka kirjoitti...

Minulla myös ruskea-trauma lapsuudesta, mutta huivisi on kaunis ja siinä ruskea ei ole paha. Siis kaunis huivi!!

särmä kirjoitti...

Todella nätti huivi:)

Taija kirjoitti...

Ihana huivi, kaunis ja selkeä malli!

rebekka kirjoitti...

Aivan, hyvä me!!! :-)

Annika kirjoitti...

Kaunis huivi, ihana malli!

Mitz kirjoitti...

I found your blogg today and browsed throu it all. Ihana!
Had to link it on my page. I realy love your creativity. Your laces are wonderfull.

Hannaliini kirjoitti...

Valtavan kaunis huivi!