18.11.2006

Kissanrasvaa


Kuten kuvasta näkyy, Nöyhtä ei voi vastustaa laatikoita.

Viime keväänä muunsin huonosti istuvan kietaisuneuleen puseroksi, joka sitten päätyi äidilleni. Äitini tuttava (terveisiä vaan, jos luet tätä!) näki tuon puseron ja halusi itselleen samanlaisen, joten sellaista olen nyt tässä viime päivinä neuloskellut. Lankakin on väriä myöten aivan samaa melko ohutta puuvilla-viskoosisekoitetta, sellaista kolmosen puikoilla neulottavaa. Etu-ja takakappaleet ovat melkein valmiit ja kohta pääsen hihojen kimppuun. Minusta puseroiden ja takkien neulomisessa hihat ovat kaikkein mukavimmat neuloa, koska niissä ei ole kauheasti silmukoita kerroksella ja lisäyksiä ja kavennuksia on kiva tehdä.

Törmäsin pari päivää sitten netissä mielenkiintoiseen sävelkorvatestiin. Itse sain tulokseksi 75 % eli aika hyvin, sillä testi on tekijänsä mukaan erittäin vaikea ja harva taitava muusikkokaan saa tulokseksi yli 80 %. Olen aina ihmetellyt sitä, että pystyn toisten laulusta ja soitosta kuulemaan, jos ne menevät väärin, vaikka itse laulan nuotin vierestä kuin Nykäsen Matti.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tein saman testin ja sain 72.2%, ei ihan huono.
Siihen täytyy vain keskittyä kunnolla.

Anonyymi kirjoitti...

mulla oli 76% vaikka perhe häiritsi.Ois pitänyt keskittyä :-)

Anonyymi kirjoitti...

pakko oli yrittää uudelleen :-) nyt kai mä olin oppinut ne äänet jo kun sain 80,6.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Itsekin olen ajatellut kokeilla rauhassa uudelleen. Tuolla testillä on hyvä harjoittaa korvaa tarkemmaksi.

Anonyymi kirjoitti...

77,8% sain. Pesukone linkosi taustalla ja ajattelin, etten varmaan saa yhtään oikein... Täytyypä kokeilla uudestaan kun saa vähän hiljaisuutta tänne.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä suloiselle Nöyhtä-kissallesi! Tiedän muitakin kissoja, joita pahvilaatikot tai avonaiset matkalaukut vetävät puoleensa magneetin tavoin;D
Enni

juuli kirjoitti...

Hei, sama juttu! Laulaa en osaa pätkääkään mutta toisten virheet osuu heti korvaan. Hmm, tästähän voisi päätellä yhtä ja toista -

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti laatikoiden kissamagnetismi on universaali totuus. Oli laatikko kuinka säälittävän pieni tahansa, sinne on pakko koittaa ängetä. Parhaita suorituksia ovat olleet kannellisiin säilytyslaatikkoihin tunkemiset, joiden seurauksena katti on jäänyt kannen alle jumiin, ihan omin avuin. Ulospääsemiseen on sitten kinuttu omistajan apua :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan pakko kommentoida, vaikkakin näin tosi myöhään sun Nöyhtää laatikossa. Lapsuudessani oli loru: Ennen pantiin kisat multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan (=margariiniin). Raisiolla on jäänyt jatkojalostus hieman kesken...