18.5.2007

Hemmingille housut

Sain neuleidean, mutta kuten ns. tosi hyville ideoille usein käy, eivät ne sitten osoittaudukaan käytännössä niin erinomaisiksi kuin ensin luuli. Olin jo kymmenisen senttiä neulonut, kun huomasin, ettei valitsemani pitsineuleet ehkä olleetkaan hyvä vaihtoehto. Koska kyseessä on sen verran isotöinen juttu, en uskaltanut ottaa riskiä, että joudun purkamaan sen ja päätin jatkaa toisenlaisilla pitsineuleilla ja muutenkin varman päälle melkein olemassa olevan ohjeen mukaan.

Eiköhän siitä jotain synny. Jos ei muuta tule, niin sitten Hemmingille housut. Hemmingille housut -sanonta on meillä peräisin 70-80-lukujen vaihteesta, jolloin äiti ompeli usein minulle vaatteita. Hemminki on äidin tekemä apina, jonka housuiksi siis muka kaikki epäonnistuneet ompelukset päätyivät, vähän satua "Hiiri kissalle räätälinä" mukaillen.


Ilman housuja on vintiltä kuvattavaksi kaivettu Hemminki kuitenkin vieläkin.

"Vapun on pääskynen pivossa, käki Erkin kainalossa."
Hyvää nimipäivää Erkeille!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska tarina (= Hemmikki on aika 'lutusen' (toivottavasti ei loukkannu?) näkönen ja viettää muuten nimipäiviään ensi viikon tiistaina, joten onnittelut jo etukäteen!

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset lupsakkaan näköiselle Hemmingille! Toivottavasti saa syksyn tullen housut :P

Anonyymi kirjoitti...

Hellyyttävä tuo Hemminkisi! Ja vielä niin hyvin säilynytkin. Pitäähän Hemminginkin jotain päälleen saada. Nykyään lapsilla on leluja aivan liian kanssa. Niistä ei varmaankaan jää mieleen mitään, mitä muistella aikuisena. Minua on aina harmittanut kun Arabian Lumikki ja seitsemän kääpiötä nukkeastiastoni ei säilynyt lapsenlapsilleni.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos metrien laskuavusta! Sivilla olisikin siis parempaa kuin Silvia - onneksi värikartta on sama.