4.1.2009

Käsityön arvostus?

En oikein tiedä mitä ajattelisin, mutta välillä minusta tuntuu, että milloin kukakin yrittää hyötyä meistä neulebloggaajista. Loppukesästä eräs lehti pyysi minua lähettämään neuleitani lainaksi heidän juttuunsa, lähetyskulut olisivat maksaneet, mutta mitään vaivanpalkkaa tai kuvauspalkkiota ei ollut luvassa. Kun sitten näin kyseisen lehden neulekuvat, olin tyytyväinen etten osallistunut. Vertailun vuoksi sain noin vuosi sitten 50 euron korvauksen erään ottamani valokuvan kertajulkaisusta eräältä lehdeltä. Lehti lähestyi minua sähköpostitse ja kuva käytettiin erään artikkelin kuvituksena erittäin pienessä koossa. Neuleiden tekemiseen menee moninkertaisesti aikaa ja vaivaa, joten olisi kohtuullista, että edes pientä korvausta ja vaivanpalkkaa tarjottaisiin.

Tänään taas minä ja moni muukin neulebloggaaja on saanut sähköpostia. Sukkia halutaan lähetettäväksi näyttelyyn. Jos asuisin näyttelypaikkakunnalla saattaisin sukkani (jos minulla niitä olisi, kaikki joulun alla neulotut, kun on lahjoitettu pois) näyttelyyn viedäkin, mutta en kyllä ala siitä ilosta lähetys- ja palautuspostikuluja maksamaan. Eivät edes postista lähetyksiä hae, vaan posti- tai muu lähetys tulee toimittaa galleriaan perille asti ja työt palautetaan vastaanottajan kustannuksella.

10 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Minullekin tuo posti tuli, idea on mielestäni kiva, mutta en usko osallistuvani. Minusta on erikoista, ettei sukkien lomakkeeseen laiteta ollenkaan suunnittelijan tai mallin nimeä, sillä suurin osa sukankutojista ei itse suunnittele sukkiaan.

Hintriika kirjoitti...

Hei, minnepäin näyttelyä puuhataan, voiko sen paljastaa. Ajatus näyttelystä käynyt myös mielessä muutaman harrastajan kanssa, ihan vaan omin voimin sukkia tehden?

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Voi paljastaa, itse asiassa pyysivät mailissaan levittämään tietoa eli osoitteesta http://www.ta-ky.net/ löytyy tietoa näyttelystä.

Hintriika kirjoitti...

Kiitos, saavat pitää näyttelynsä.....ei ollu kivat ehdot :(

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin sain tänään mailia tuosta sukkanäyttelystä. Jos asuisin paikkakunnalla ja voisin helposti viedä sukkani paikalle ja ne sieltä hakea, saattaisin osallistua. Mutta enpä asu enkä kyllä aio maksaa ovelle kuljetuksia neulomisvaivan lisäksi ihan vain osallistumisilosta..

Anonyymi kirjoitti...

Aika erikoiset on ehdot.
Luulenpa ettei kovin monikaan tuohon osallistu.

Hanna kirjoitti...

Kuljetukset ovelta ovelle ovat tosi kalliit, jos edes suostuisivat hakemaan ne postista niin voisivat saadakin sukkia näytille. Ei ehkä kannattaisi metsästää sukkia ympäri Suomen, jos ei niitä aikanaan saa edes postiin vietyä. Laitoin lisäkysymyksiä siitä suunnittelusta heti postin saatuani, mutta eipä kukaan ole vielä vastannut.

Noilla ehdoilla olisi varmaan kannattanut kysyä paikallisten neulojien sukkia näytille tai tehdä ne sukat itse. En tiedä haluanko esitellä sukkien lisäksi itseni ja blogini, joillekin "tuntemattomille" galleria-vieraille.

Hanna kirjoitti...

Sain vastauksen kysymykseeni, sinne kelpaa kenen tahansa suunnittelemat sukat ja kuulemma tarkennusta näyttelystä on tulossa sähköpostilla.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Luin juuri sen uudemman kirjeen, jossa oli että ihan tavallisena kirjeenä voi lähettää, mutta tuota kuvaa ei tosiaan saanut ne ensimmäiset lähetysohjeet luettuaan. Palauttavat sitten varmaankin postiennakolla vastaanottajan laskuun. Eivät myöskään vastaa mitenkään sukista näyttelyn aikana.

Tuossa tänään tulleessa mailissa pisti silmään lause: "Näyttelyllä halutaan tarjota tilaisuus sekä paikka
neulebloggaajille tuoda taitonsa esiin myös laajemmalle yleisölle." Eli meillä ei siis netissä ole yleisöä. Kiva, että kertoivat.

Anonyymi kirjoitti...

ajatus on ihan ok, siis sukkanäyttely. mutta näin blogittomana jäin myös ihmettelemään tuota "tilaisuutta tuoda esiin laajemmalle yleisölle". miusta nää blogit on aika laaja kanava. ja toinen mikä häiritsi oli neulomalla toteutettuja. Entäs jos onkin virkannut kauniit sukat, niin ne ei käy, entäs jos sukat on neulottu ja tehty virkkaamalla vaikka yläosaan jokin koriste, käykö silloinkaan. niin ja saako siellä edes kosketella niitä sukkia? no en aio osallistua, kun ei oo sitä blogia, eikä halua lähetellä sukkia, eikä taida olla mahdollisutta käydä katsomassakaan.