3.10.2009

Kehrää, kehrää tyttönen

JossuP kirjoitti eilen Vuokko Isakssonin kirjasta "Kehrää, kehrää tyttönen", joka käsittelee suomalaisen käsityön ja käsityönopetuksen historiaa pääasiassa 1800-luvulta 1900-luvun loppupuolelle asti. Kirjan julkaisuvuosi on 1990. Minäkin luin tuon samaisen kirjan jokin aika sitten ja aikomuksenani on ollut kirjasta jo aiemmin muutama sananen kirjoittaa tänne.


Koska olin juuri opetellut kehräämään ennen kuin luin kirjan, jäi mieleeni maininta vuoden 1752 palkollislakiluonnoksessa olevasta kohdasta, jonka mukaan kehruutaidotonta tyttöä ei saanut kuuluttaa avioliittoon. Minäkin olen nyt sitten naimakelpoinen, huomautin miehelle, jonka kanssa ollaan eletty avoliitossa vuodesta 1980.

Minna Canthin asennetta käsityöhön ihmettelin. Kirjassa oli lainaus hänen kirjeestään Lucinda Hagmanille 1884:

"Kaikessa muussa olen Sinun kanssasi yhtä mieltä, ainoastaan käsitöiden suhteen en. Ne eivät kannata, niihin tuhlataan liian paljon aikaa ja voimia, joita voisi edullisemmin käyttää. Mielestäni ne pitäisi jättää tykkänään pois tyttökouluista ja siihen perustettaisiin eri käsityökouluja, joissa opetus tulisi olemaan täydellisempi ja tarkempi kuin se kaikessa tapauksessa tyttökouluissa voi olla. Työn jaon täytyy olla. Kaikki naiset elkööt tehkö käsitöitä. Sillä tavalla estetään vaan niiltä naisilta elatuksen saaminen, jotka käsitöistään vaan tuloa saavat. Ja suurinta hulluutta on luulla emännän hyödyttävän kotiaan paremmin, jos hän ahkerasti istuu käsityön ääressä. Päinvastoin! Silloin hän juuri pahimmasti erehtyy, kun tuhlaa aikaa ja voimia semmoiseen, jota vähällä maksulla voi muilla teettää."

Ristiriitaista minusta on tuossa se, että Minna Canthin mielestä käsitöitä itse tekemällä riistää käsitöitä elääkseen tekeviltä elannon, mutta sitten kuitenkin ne on ihan ok teettää muilla halvalla! Jotenkin kaksinaismoralistista. Nyt kaikki neulojat huis, huis pois käsitöiden äärestä aikaa ja voimia tuhlaamasta!

Loppupuolella kirjaa Isaksson kritisoi ja ihan aiheesta käsityölehtiä ja kirjoitti sitten visioitaan hyvästä käsityölehdestä seuraavasti:

"Millainen olisi käsityölehti, joka tarkastelisi maailmaa tietoisesti naisnäkökulmasta? Siinä lehdessä naiset eivät ole objekteja, joiden kuvitellaan pystyvän enintään sisälukuun ja kopiointiin. He ovat subjekteja, jotka luovat ja päättävät itse omasta kulttuuristaan. Lehden välityksellä he kertovat tekemisistään ja antavat vihjeitä toisillekin. He ovat kiinnostuneita kansainvälisyydestä, mutta ei nykyisellä tavalla, vaan heitä kiinnostaa, mitä naiset eri puolilla maapalloa tekevät. Kuinka moni tilkkutöitä tekevä tuntee tilkkutyökulttuurin merkityksen eri maiden kulttuureissa? Lehdessä käsitellään ajankohtaisia asioita: mitä on tapahtunut käsityöhön liittyvien tieteiden ja taiteiden saralla. Se kertoo käsitöistä kiinnostuneiden naisten tapaamisista kurssien ja seminaarien merkeissä...

...Yhdellä lauseella sanottuna lehden journalistinen lähtökohta voisi olla, että lehti tekee näkymätöntä näkyväksi. Se olisi naiskulttuurilehti, joka aktivoi naisia tekemään itse, ei pakonomaisesti uusia rimsuverhoja keittiöön ommellen vaan omaa itseä arvostaen ja omista lähtökohdistaan uutta luoden. Lehden maailma ei pyörisi oman pikku kodin ympärillä, kun avoinna on koko maailma."

Aivan mahtavaa, sillä eikös tuo Isakssonin visio olekin nyt 20 vuotta myöhemmin toteutunut! Aivan kuin hän olisi kuvaillut neulojien nettimaailmaa, blogeja, nettineulelehtiä, Ravelrya, neulefoorumeita ja keskusteluryhmiä!

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Edit-tädin lisäys:

Tähdennän vielä, että en tarkoittanut tuossa Minna Canthin kohdalla kritisoida muuta kuin tuota ilmaisua "vähällä rahalla" eli ensin ollaan puolustamassa niitä, jotka myyvät käsitöitä elääkseen ja sitten kuitenkin ne toisten työt pitäisi saada halvalla ostaa. Mielestäni jotenkin ristiriitaista.

Ja onko perheellisillä naisilla 1800-luvun loppupuolella sitten yleensäkään ollut aikaa käsitöitä myytäväksi asti tehdä, kun niitä omia lapsiakin on vaatetettavana ollut ja päivät muutenkin työntäyteisiä. Perheen käyttötekstiilien ja vaatteiden tekeminen on monille ollut ihan pakko, kun omavaraistaloudessa on eletty ja rahaa ostaa ei ole ollut.

Tuohon aikaan suurin osa lapsista ei päässyt edes kansakouluun tyttö- ja poikakouluista puhumattakaan. 1890-luvulla vain 20% lapsista oli kouluopetuksen piirissä. Vuonna 1910 syntynyt 9-vuotiaana täysorvoksi jäänyt äidinäitinikin oli käynyt vain muutaman vuoden kiertokoulua. Oppivelvollisuus Suomeen tuli vasta 1921.

Kässäätkö, koulukäsityön muistiverkosta löytyy juttua käsityönopetuksen historiasta.

mm. Maahenkeä vai lisäansiota? Maaseudun naisille suunnattu käsityöneuvonta 1800-luvulta 1960-luvulle (pdf)

Only in Finnish this time. That was about Vuokko Isaksson's book "Kehrää, kehrää tyttönen". Book handles a history of Finnish needlework and how little appreciated needleworks have been and often still are.

13 kommenttia:

AnniKainen kirjoitti...

Minäkin olen lukenut tuon aikanaan. Kannattaisi varmaan vilkaista uudestaankin.

Vai noin se meidän Minna suhtautui asioihin, aijai :)

Karoliina kirjoitti...

Minä kyllä ymmärrän Minnan näkökulman. Vaikka hän tuossa mainitsee vähästä maksusta, niin ajattelen asian niin, että nähtyyn vaivaan verrattuna vähällä maksulla.
Mielestäni hänen ajatuksensa ovat suorastaan moderneja tuohon aikaan nähden. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, mutta ne jotka osaavat voivat taitojensa avulla tulla paremmin toimeen.
Meillä suomalaisilla on vieläkin sellainen mentaliteetti, että sitä parempi mitä enemmän teemme itse, vaikka emme oikein osaisikaan. Itse tehty on ilmaista.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Ymmärrän itsekin Minnan kannan hänen aikaansa nähden, sillä naisten käsitöitä ei arvostettu niin kuin niitä olisi pitänyt. Ja tietenkään ihmisen, joka ei pidä käsitöistä ei niitä naama irvessä tarvitse vääntää, mutta kyllä perustaidot kuitenkin jokaisen on hyvä osata, on sitten mies tai nainen. Kiinnostava yksityiskohta on, että Minnan isällä oli lankakauppa, jonka Minna myöhemmin otti hoitoonsa.

JossuP kirjoitti...

Minäkin tavasin kyllä jonkin aikaa kans tuota Minnan lausahdusta, tuntui oudolta, mutta eihän se kai sitten olekaan kun asiaa oikein ajattelee.

Mammutti kirjoitti...

Kirjaa en ole lukenut, jos käsiini saan, niin luen. Kirjoitustasi lukiessa tuli heti mieleen käsityön arvostuksesta ja halvalla tekemisestä: Aamupäivällä piipahdettiin paikallisilla Ruskamarkkinoilla, yksi myyntipöytä täynnä käsinkudottuja villasjukkai 5 euroa pari. Siististi kudottuja, Nalle-langasta. Asia jäi päätäni vaivaamaan loppupäiväksi. Tiedän toisten kutovan "ylituotantoa", mutta että lähes langan hinnalla myydään. Paha mieli tuli kutojaa ajatellessa, toisaalta saattaahan hän olla onnellinen saadessaan myytyä sukkia. En tiedä, miten päin ajatella asiaa...
Kommenttini vähän asian vierestä, mutta käsitöistä kuitenkin. Nyt ruokkimaan kissoja Sonffi (kaulurimallini) käynyt jo useamman kerran päällään puskemassa ja yrittämässä estää kirjoitustani.
Hyvää viikonlopun jatkoa!

Mari kirjoitti...

En tunne kovin hyvin Minna Canthin elämää ja ajatuksia, mutta uskoisin sen liittyvän jotenkin naisen aseman murrosvaiheeseen; naisen paikka oli muuttumassa vähitellen kotoa työelämään, joten siinä mielessä oli ehkä edistyksellistä kannustaa naisia tukemaan niitä toisia naisia, jotka tekevät nimenomaan työkseen käsitöitä, ja keskittämään sitten omat voimavaransa omaan kodin ulkopuoliseen työhön.

Mielenkiintoista tuo ajatus käsityölehtien journalismista; useimmiten kun käsityölehdet edelleen ovat täynnä vain ohjeita ja malleja, ja sitten on ehkä pari-kolme artikkelia per lehti. Vaikka minusta on mielenkiintoista kyllä lukea niitä artikkeleja; joskus käyn kirjastossa lukemassa käsityölehdistä vain ne, jos ko. lehden mallit eivät kiinnosta. :) Jännä juttu sikäli, että isäni joskus ehdotti, että alkaisin kirjoitella "juttuja" käsityölehtiin, mikä osoittaa sen, että kyseinen mies ei ole koskaan varmaan käsityölehteä pitänyt käsissään. ;) Toisaalta käsityölehdillä on ihan paikkansakin "vain mallilehtinä", kyllähän niitä tavallisia akkainlehtiä sitten riittää pilvin pimein muutenkin. Ja näissä blogeissa on nykyään sitä aitoa käsityöharrastajan elämää, tarinoita käsitöiden takaa! :)

Mielenkiintoinen kirja tuo esittelemäsi, täytyisi itsekin lukea. Ja opetella myös kehräämään, rukki on, mutta puolat ovat vielä hukassa...

Pirjo kirjoitti...

Mielenkiintoista, kyllä. Lukulistalle!

Canthista vielä sen verran, että tytöillle ja naisillehan ei suositeltu esim. liikuntaakaan, koska sitä ei katsottu tarpeelliseksi - sehän oli suorastaan vahingollista heikommalle sukupuolelle. Siinä mielessä ymmärrän Canthia hyvin: käsityöt sitoivat naiset kotiin pois yhteiskunnallisista asioista ja kiinnostuksista. Kyllä Canth on tehnyt ja ajatellut tasa-arvon suhteen paljon hyvää meille naisille. Siinä mielessä jotain on saavutettu, kun voidaan palata taas käsitöiden pariin, ilman että se tarkoittaa yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Kysehän on myös koulutuspolitiikasta: kannattaako naisia kouluttaa? Jos heidän arvonsa riippuu pelkästään käsityötaidoista?

Isakssonin visio on hieno. Jatkoa Canthin ajalle?

Leena kirjoitti...

Mielenkiintoisen asian olet nostanut esiin tuon kirjan kautta. Pengon sen kyllä jostakin itselleni. Nämä saamasi komentitkin ovat parhainta antia, mitä ole blogistaniasta koskaan lukenut.
Minna on tavallaan huikean oikeassa ja tuo viimeinen lause on sidottava aikaansa. Ei hän varmaan pystynyt kuvittelemaankaan että käsitöillä hankkisi hyvin, mikä on totta yhä vieläkin, kuten sukan hintaa käsittevästä komentista näkee. Mistähän tämä muuten johtuu? Ei se kumminkaan käsityön harrastamisesta johdu.
Mutta ei yleisopetuksesta kumminkaan Minnaan vedoten voi riistää enää yhtään mitään, pikemminkin lisätä ja paljon.Miten lapset oppisivat muuten jäsentämään maailmaa, sillä tehdä käsin - käsittää- vie ymmärryksen syvä rakenteisiin.

Tuohon lehtijuttuunkin tekisi nyt mieleni kommentoida. Katsotaan vaikka myöhemmin. Tilaankin nämä komentit, jotta muistan seurata mihin nämä tarinat päättyvät.

Päivi kirjoitti...

Tuo kirja täytyy etsiä käsiin, kuulosti mielenkiintoiselta. Olen kuunnellut Enni Mustosen kirjoja, joissa on vahvaa ajankuvausta ja siellä jossain kohtaa mainittiin myös Minna Canth. Uskon, että Minnan lausahdus liittyy sen ajan "naisen vapauttamiseen" ja sen hetken yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa naisten tasa-arvo nosti päätään.
Itse sain jo vuosia sitten herneen nenään, kun Voi Hyvin -lehdessä Reijo Lehtinen korosti lukemisen merkitystä käsillä tekemisen kustannuksella. Suuttutti kovasti ihmistä, jonka kädet ei ole sylissä kuin muutamana pakollisena päivänä vuodessa.

puikkomaisteri kirjoitti...

Minna Canthin kannanotolla ei ole mitään tekemistä tämän päivän käsityöharrastuksenanssa.

Se on kannanotto tyttöjen kasvattamiseen: käsityöopetus vie liikaa aikaa kun tytöille pitäisi opettaa taitoja, joilla voisi oikeasti elättää itsensä (= olla riippumaton avioliiton tuomasta elatuksesta).

Sari kirjoitti...

Mielenkiintoiselta tuntuva kirja. Ehkä tartun siihen jossain vaiheessa.
Saa näemmä aikaan monenlaisia mietteitä.

Taina kirjoitti...

Itse olen saanut käsityöoppini osittain Vuokko Isakssonilta (oli käsityönopettajanani ala-asteella, toinen puoli onkin sit kodinperintöä). Täytyy sanoa, että opetus kyllä heijasteli näitä samoja ajatuksia.

"...eivät ole objekteja, joiden kuvitellaan pystyvän enintään sisälukuun ja kopiointiin. He ovat subjekteja, jotka luovat ..."

Varmasti monella mittarilla hirveitäkin töitä tuli silloin tehtyä, mutta rohkeutta se kyllä antoi! Rohkeutta kokeilla, luoda jotain omaa, onnistua, mutta myös epäonnistua.

Metta kirjoitti...

Moni yksinäinen nainen - vanhapiika, leskeksi jäänyt tms. - elätti itsensä Suomessa käsitöillä. Kapioihinkin on ostettu usein pitsit, rekipeittojen kirjojat olivat arvostettuja ja aika hyvin palkittujakin, lauta- ja pirtanauhatkin on saatettu ostaa tai teettää, samoin paitoja on teetetty, niissä kun on usein ollut monimutkaisia kirjontoja. Värjäys on jo satoja vuosia ollut ammattilaisten tehtävä. Niin että tästä näkökulmasta Minna puhuu asiaa. Kun kerran kuitenkin on ammatikseen käsitöitä tekeviä (naisia), miksi ei tukea heitä?