Näytetään tekstit, joissa on tunniste linkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linkit. Näytä kaikki tekstit

8.1.2011

Linkkivinkki lauantain ratoksi

Valokuvien mukaan neulottuja kuvia. Jämälankojen tuhoamiseen kenties? Sivusto on hieman sekava, joten helposti jää osa sivuista huomaamatta, mutta tulipa samalla sivistettyä itseään ja googlattua kuka oli Meher Baba.

Something for your Saturday: Picture knitting, a site full of pictures knitted after photographs. One way to use your lefovers, maybe?

26.11.2010

Ravelry is the best

Ravelry is the community site of the year!


Ravelry hakkasi Twitterin ja Facebookin vuoden 2010 nettiyhteisönä!

Tänään on vietetty Älä osta mitään -päivää, mutta itse kannatan ÄOT:tä ympäri vuoden yhden ÄOM-päivän sijaan. Kukin voikin sitten tahoillaan pohtia, mikä on todella tarpeellista, sillä loppujen lopuksihan ihminen tulee toimeen melko vähällä, ja se mikä jonkun mielestä on tarpeellista voi toiselle olla täysin turhaa.

23.1.2010

Antique Pattern Librarya päivitetty

Antique Pattern Libraryyn on lisätty viime päivinä paljon vanhoja virkkaus- kirjailu-, ristipisto- ja neuleohjekirjoja. Ohjeet ovat pdf-muodossa ja viimeisimmät tiedostot on merkitty punaisella. Omalle koneelle tiedostot saa tallennettua klikkaamalla PDF-linkkiä hiiren oikealla painikkeella ja avautuvasta valikosta Tallenna kohde nimellä... Save link as... tms. vähän käytetystä selaimesta riippuen. Erityisesti virkkaajille sivusto on oikea aarreaitta.

There are lots of needlework pattern books (crochet, embroiding, tatting, knitting, cross stitch) added to Antique Pattern Library's Catalog page. The new PDF files are in red. Antique pattern Library is a wonderful site for every Victorian and vintage needlework fan.

19.1.2010

Linkkivinkki

Kohdalle netissä osui just äsken:

Euran emännän neulakintaat -
Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista


En ole vielä ehtinyt syvemmin tutustua, mutta pikaisella selauksella vaikutti tosi mielenkiintoiselta, värjäystäkin käsiteltiin. Sivulla gradun lisäksi myös videoita neulakintaiden tekemisestä.

18.12.2009

Ohjelma- ja kirjavinkkejä

Eilen Teemalta tulleessa Euroopan teollinen vallankumous -sarjan 8. osassa kerrottiin pellavan ja puuvillan kehräyksen historiasta. Ohjelma tulee uusintana maanantaina 21.12. klo 23.50 ja on katsottavissa myös Yle Areenassa jouluaattoon asti.

Toinen kiinnostava Teeman meneillään oleva dokumenttisarja on Värien maailma, jonka uusintana lähetettävässä toisessa osassa lauantaina 19.12. klo 17.15 on aiheena värien tekeminen. Sarjan värien kielestä kertova kolmas osa tulee 23.12. klo 16.45 ja uusintana jouluaattona klo 16.00.


Joitakin viikkoja sitten luin
Kirsi Vainio-Korhosen kirjan
Suomen herttuattaren arvoitus, suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulta, johon sisältyi myös luku Suomen 1700-luvun kehruukoulutuksesta.


Vuonna 1770 Englannissa patentoidulla Kehruu-Jennyllä voitiin kehrätä kahdeksaa lankaa samanaikaisesti. Vaikka se toimi vielä käsikäyttöisesti, se oli silti kymmeniä kertoja nopeampi kuin naisen polkema rukki. Seuraava askel oli vesivoimalla toimiva kehruukone, joka näki päivänvalon 1779. Kun innostus käsinkehruuseen hiipui, menettivät myös alan opettajat ansaintamahdollisuutensa, Otavalan koulun opettajapariskunnan, Maria Öbergin ja Mikael Mengalinin, elämä päättyi puutteeseen ja köyhyyteen.


Suomen 1700-luvun loppupuolen maalaisaateliin kuuluvan 13-vuotiaan Jacobina Munsterhjelmin käsityötaidoista Vainio-Korhonen kirjoittaa seuraavasti:

Jacobina oli jo tottunut neulan ja langan käyttäjä. Keväisten onkiretkien lomassa hän ehti kehrätä, kerrata ja keriä sukkalankaa, paikata leninkejään, ommella neulatyynyn Greta-piian nimipäivälahjaksi, kutoa sukat ja kirjoa tädilleen silkkisen kirjeidensäilytyslaukun. Näissä toimissa paljastui nuorten aatelistyttöjen taitojen koko kirjo. Hyvältä tulevalta emännältä sujui niin arkinen paikkuu, raaka-aineiden muokkaus villasta langaksi kuin taidokas brodeerauskin.

Kehruu oli naisten vastuulla, mutta kirjontaa harrastivat sekä miehet että naiset. Jotkut aatelismiehet osasivat kirjailla silkkiä ja pellavaa, nyplätä pitsiä, ommella ja kutoa niin taitavasti, että pystyivät opastamaan naistuttavia uusien kirjontamallien saloihin. Myös muoti oli molempia sukupuolia yhdistävä keskustelunaihe. Jacobina merkitsi päiväkirjaansa, miten ihanaa oli ollut kuulla naapurikartanon opiskelijapojalta "uusista muodeista". Miehet toimivat näissä asioissa usein viestinviejinä, sillä vain heillä oli säännöllisesti mahdollisuus opiskelu- ja työasioiden varjolla liikkua kaukana kotikartanon ulkopuolella.


Jos kirjassa yhden luvun saaneen Sophie Creutzin elämästä haluaa lukea lisää, on Vainio-Korhoselta aiemmin ilmestynyt kirja Sophie Creutzin aika, aateliselämää 1700-luvun Suomessa.

Last night there was a document called Cotton, Linen and Rope on tv. It was about the invention of the automatic spinning wheel in the mid-18th century and I find it very interesting. It is also available at YLE Teema's web site till 24.12.

11.10.2009

Käsityötarvikkeita edullisesti

Tulin vain kertomaan, että Käsityökeskus Askarrus, www.askarrus.fi myy kaiken paitsi tarjoustuotteet pois 25 prosentin alennuksella. Alennetut hinnat eivät näy sivuilla eivätkä ostoskorissa, joten omistaja pyytää lähettämään tilauksen sähköpostitse, niin saa alennuksen ja samalla varmistuu, onko kaikkea tilattua vielä saatavilla. Tuolta löytyy kaikenlaista askarteluun ja käsitöihin liittyvää tavaraa, kannattaa käydä katsomassa.

23.4.2009

Neulotaan japaniksi - Let's knit in Japanese

Neuloin ensimmäistä kertaa japanilaisen ohjeen mukaan ja niissä on niin hyvät kaaviot, että neulominen sujuu ilman japanin kielen taitoa mainiosti. Tein itselleni Tennessee-langasta puseron, jonka etu- ja takakappaleet on aloitettu neulomalla ensin neliö. Yläosa on sitten neulottu erikseen ja sivu- ja helmaosat yhdessä. Lopuksi on neulottu helmaosan resoriosat, jotka periaatteessa olisi voinut neuloa sivusaumojen yhdistämisen (yhdistin saumat virkkaamalla silmukat yhteen) jälkeen pyörönä, niin kuin ensin teinkin, mutta Tennessee vetää pyörönä neulottaessa kieroon ja helman mallineule vielä korosti vinoutta, joten purin ja neuloin etu- ja takakappaleiden helmat erikseen. Nyt saa kelvata, vaikka hivenen vinoutta näkyy vieläkin.


Ohjeessa (Let's knit series vol. 8, 2008, malli 11) pusero oli tehty Tennesseetä ohuemmalla langalla tiheydellä 24 silmukkaa ja 33 kerrosta. Koko oli sen verran pieni, että puserosta olisi tullut minulle liian pieni tuolla tiheydellä. Oma tiheyteni oli 21 silmukkaa ja 28 kerrosta. Tein muuten ohjeen mukaan, paitsi sivuihin ja helmaan lisäsin kaksi ylimääräistä kerrosta ja ennen hihansuiden ja helman aloittamista kavensin jonkun verran silmukoita. Kaula-aukon neulotun reunuksen jätin pois ja virkkasin siihen pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja kerroksen ketjusilmukkakaaria. Helmaan virkkasin kaksi ketjusilmukkakaarikerrosta. Lankaa kului 515 grammaa.


Lopputulokseen olen ylipäätään tyytyväinen, vaikka muutaman sentin pienempi pusero olisi voinut hartioista ja hihojen yläosasta olla. Toivotaan, että puuvillan kutistuminen pesussa hoitaa tuon ongelman. En ole vieläkään tottunut kaventuneeseen olemukseeni ja teen liian isoja neuleita itselleni. Sivuihin tulee vyötärön alapuolelle pienet pussit johtuen kuviosta, joka vetää neuletta hieman kasaan vyötärön kohdalla. Huomasin, että lehden kuvassa oli samanlaiset. Toisaalta kuvio vetää kappaleen vyötärön kohdalta pari senttiä kapeammaksi, mikä on ihan hyvä asia.


I made a cotton pullover for myself. Pattern is from Japanese Let's knit series vol. 8, 2008, Elegant Sweater & Vest. This was my first project after a Japanese pattern. Japanese knitting patterns are wonderfully charted, so it's possible to knit after them without knowing Japanese language at all. Stated gauge was 24 sts and 33 rows per 10 cm, but I needed a bigger sweater and therefore used thicker yarn (Novita Tennessee, 100 % cotton). My gauge with 3.5 mm needles was 21 sts and 28 rows per 10 cm in stockinette stitch. I'm overall satisfied with this pullover, though shoulders and upper part of sleeves should have been a little bit narrower, but cotton tends to shrink when washed, so I put my hope in it.

Apuja japanilaisten ohjeiden tulkintaan:
Some useful links, if you are interested in Japanese knitting patterns:

Knitting Elegance KAL - It's all about Japanese knitting patterns and the beautiful designs from the Japanese 'Let's Knit Series' books

Japanese-English Knitting Dictionary

Illustrated descriptions on basic stitches

Interpreting Japanese Knitting Symbols and Charts (pdf)

Japanese Charted Patterns - What does this all mean?

18.3.2009

Hyvää mieltä ja väri-iloa

Sain gloriosalta ja Terhiltä kunniamaininnat, suurkiitos molemmille! Haluan jakaa tämän eteenpäin kaikille, jotka olette kuvalinkkinne ja huivitietonne lähettäneet, sillä valmistuneiden Kevätpäiväntasaushuivien kuvien noutaminen blogeistanne ja niistä gallerian kokoaminen on todella antanut minulle hyvän mielen.


Kevätpäiväntasaushuivigallerian tähänastisine kuvineen löydätte osoitteesta http://picasaweb.google.com/vesshawls/. Lisää mahtuu, joten ilmoitelkaapa valmistuneista huiveistanne, jos haluatte mukaan galleriaan.

Eipä ole koskaan tullut mieleen, että Viron liukuvärjätystä villasta voisi neuloa pöytäliinan. Monika teki sen ja löysi sitten jälkeenpäin Kathyn blogista kuvan liinaan sointuvasta lätäköstä... Upeaa, käykääpä katsomassa.

Vernal Equinox Shawl Surprise Gallery you can find at http://picasaweb.google.com/vesshawls/. So if your VES shawl isn't there yet and you want to participate, comment and tell me a link of your finished Vernal Equinox shawl pictures and what yarn and how much you used, needle size and measurements of your finished shawl.

I have never thought of knitting a table mat of wool yarn... Monika did it! She has knitted so beautiful table mat of Evilla's wool yarn and even found at Kathy's blog a nature picture with matching colours! Amazing! You must see it!

8.2.2009

Puikkokotelo- ja neulatyynyohjeita

Eksyin tänään Tipnut.comiin ja löysin sieltä tällaiset mukavat linkkilistat:

30 Free Patterns For Knitting Needle Cases, Rolls, Pouches & Organizers (30 ilmaista puikkokotelo-ohjetta)

46 Free Pincushion Patterns (46 ilmaista neuletyynyohjetta)

Kuvassa oma puikkokoteloni, äidin ompelema. Pidän siinä suoria ja sukkapuikkojani. Pyöröpuikot säilytän niiden omissa muovisissa ostopakkauksissaan.


Above my needle roll, made by my mother. I keep my straight needles and dpns in it. Circulars I keep in their original packages.

I found some useful link lists at Tipnut.com:

30 Free Patterns For Knitting Needle Cases, Rolls, Pouches & Organizers

46 Free Pincushion Patterns

11.12.2008

Vuosien takaa - Table mat pattern from year 1916

Kävin pitkästä aikaa Antique Pattern Libraryssa ja löysin sieltä pyöreän "pöytämaton" (table mat) ohjeen vuodelta 1916, jota oli ihan pakko heti kokeilla. Nopea ja tosi mielenkiintoinen (en meinannut malttaa eilen illalla lopettaa) neule, joka neulotaan lyhennetyillä kerroksilla ja lopuksi ommellaan sauma keskeltä reunaan. Minä tein sauman virkkaamalla alku- ja loppureunat yhteen nurjalta puolelta. Näitä on tehtävä lisää. Paksuhkoa, jo kerran purettua Cotton garden Bella -puuvillalankaa meni 60 senttiä halkaisijaltaan olevaan mattoon 177 grammaa. Tällainen olisi kiva suurempana ihan lattiamattona.


I just had to knit this old pattern I downloaded from Antique Pattern Library. Yarn is very old recycled cotton yarn. I knit a top using this yarn years ago, wore it a lot, and then unraveled it. Circumference of this mat is about 60 cm and it weighs 177 grams. I like this pattern, it was quick annd fun to knit. I will knit another, but bigger one, so it will be suitable as floor mat.

13.11.2008

Into the blue

I finished a blue Suadela Stole for myself. Otherwise my time has gone writing down and editing a top down lace raglan pattern. Charts, pictures and texts are almost ready to be published. Stricker was so kind and test knitted my pattern.

If you haven't yet seen an animated music video composed entirely of machine-knitted frames, go and watch it now.



Neuloin sinisen Suadela-huivin itselleni. Muuten aika onkin kulunut ohjetta puseroon kyhätessä, valmistuukohan se koskaan... Kaaviot ja tekstit on jo valmiina, kunhan saan koottua kaiken yhteen. Nimikin puserolle on vielä hakusessa. Stricker oli ihana ja testineuloi ohjeeni.

Neulomalla toteutettuun musiikkivideoon törmäsin netissä tänään. Käykääpä siis katsomassa, jollette vielä ole nähnyt sitä.

18.9.2008

Test your color IQ

Kävin tekemässä värinäkötestin. Tiedän jo entuudestaan, että minulla on hyvä ns. värimuisti ja nyt tuli sitten testattua värinäkökin. Kaikki meni oikein, 0 virhettä. Aika kauan aikaa noita värineliöitä järjestelin ja muutamassa kohdassa mallailin jonkin aikaa järjestystä, mutta nappiin meni. Värit eri sävyineen ja vivahteineen ovatkin aina olleet tärkeitä minulle.

I just made a color IQ test and I have a perfect color vision, zero mistakes. Rather long time I arranged those colour squares, but all went their right places.

13.9.2008

I love your blog!

Tiitsalta sain tuon hienon alla olevan kunnianosoituksen. En taida taaskaan osata tätä eteenpäin sen kummemmin jakaa, sillä seuraan niin monia blogeja, että päättämättömänä ihmisenä pähkäilisin koko loppupäivän keille tämän eteenpäin antaisin ja kuitenkin sitten unohtaisin mainita jonkun suosikkini. Tiitsalle itselleen voisin tämän kyllä hyvällä syyllä pongauttaa takaisin, sillä olen syntyisin kaupungista, jossa Tiitsa asuu ja hänen blogissaan on usein minulle tuttujen paikkojen kuvia, joita on kiva katsella ja miettiä, mistä ne tarkalleen on otettu.


Uusi Mystery KAL on alkamassa lokakuun lopulla. Tällä kertaa neulotaan pitsiset sukat eli kyseessä on Garden Mystery Socks KAL. Kävin juuri liittymässä mukaan.

Tiitsa gave me a lovely "I love your blog" -award and I'm so pleased! Thank you, Tiitsa, so much! I read so many blogs (there are over 500 of them in my feed reader) that it would take me a whole day to determine to whom I should pass this along, but I want to thank you all!

A new Mystery KAL is going to start in the end of October called Garden Mystery Socks KAL. I just joined in.

2.7.2008

Suurempi käsityömaailma?

Pakko purkautua tännekin. Mielitty antoi linkin Aristoteleen kantapääohjelmaan, jossa käsityösanojen kummallisuuksia pohtivat Jukka Kemppinen ja entinen käsityönopettaja Selja Olkkonen.

Omaan korvaani pisti, ihan tuikkasi, kun käsityönopettaja Selja Olkkonen dissasi käsityöblogit täysin sanomalla, että "blogeja paljon suurempi käsityömaailma on tekstiiliopettajien ylläpitämä Käspaikka... valtava tiedonlähde". Ihan hyvä perustiedon paikka tuo Käspaikka on, mutta, mutta... ei taida todellakaan Selja Olkkonen tietää miten valtavasti käsityöblogeja, niin suomalaisia kuin muunkin kielisiä todella on ja miten paljon tietoa ja ohjeita ne pitävät sisällään, Ullaneuleesta ja Ravelrysta puhumattakaan.

Villiruusu kiitokseksi kaikille meille käsityöbloggaajille!


This was just about a Finnish radio program, where a retaired handicraft teacher badly underrated Finnish knitting blogs.

26.4.2008

Tämä ei ole oikea tapa toimia

Susan Reishusin vetämä Mystery Lace KAL muuttuu kesken kaiken maksulliseksi! Vedätystä sanon minä ja samaa mieltä on moni muukin. Onneksi ei ole ollut aikaa aloittaa tuota huivia.

14.4.2008

Wink, wink

Knittingdaily.comissa on kuukauden ajan ilmaiseksi ladattavissa Interweave Knitsin lukijoiden suosituimmiksi valitsemat mallit eli The Top 5: The Best of Interweave Knits Readers' Choice Awards. Ja ne suosituimmat ovat siis Cable-Down Raglan, Nantucket Jacket, Sunrise Circle Jacket, Tweedy Aran Cardigan ja sokerina pohjalla Swallowtail Shawl. Nyt kaikki kipin kapin sinne, tiedosto on saatavissa vain 14.5.2008 asti.

There is a free eBook "The Top 5: The Best of Interweave Knits Readers' Choice Awards" available at knittingdaily.com from now until May 14, so don't miss it. The Top 5 are Cable-Down Raglan, Nantucket Jacket, Sunrise Circle Jacket, Tweedy Aran Cardigan and Swallowtail Shawl.

29.3.2008

Uusi neulemysteerijuttu - New KAL

Huhtikuussa alkaa Susan Reishusin vetämä Mystery Lace KAL. Kävin juuri itse liittymässä.

I just joined to Yahoo's MysteryLace group hosted by Susan Reishus. In April there will be starting Mystery Lace KAL, a lace shawl project.

9.1.2008

Frosted Ferns

Siitä on vajaa vuosi, kun viimeksi tein neulotun pitsiliinan ja en muistanutkaan kuinka koukuttavaa niiden neulominen on. Aina vain aloittaa uuden ja uuden kerroksen. Olin jo aikoja sitten ottanut netissä olevan Frosted Ferns -liinan ohjeen koneelleni, mutta vasta Lacefreakin todella kauniin version liinasta nähtyäni innostuin siitä. Kirjoitetuista ohjeista on pitsiliinoja ikävä neuloa, mutta onneksi liinaan löytyy ruutumalli Yahoon Niebling Lace Knitters -ryhmän tiedostoista.


As it was almost a year I knit my latest lace doily, I didn't remember how addictive knitting lace doilies is. You just have to knit one row more and more... I saw Lacefreak's gorgeous Frosted Ferns doily and it inspired me to start that lovely doily. The pattern is old and available for free from Celt's Vintage Crochet site. It is only written, no charts, but there is a charted version available from Yahoo Niebling Lace Knitters group.

19.12.2007

Luonnonväreillä värjäämisestä

Hip, hei värjäyksestä kiinnostuneet! Coloriastosta löytyy ihan ilmaiseksi Hulda Kontturin Luonnonväreillä värjäämisestä -kirja vuodelta 1945. Kannattaa ottaa talteen.