Sain tänään kassillisen vanhoja pellavalankoja, yhteensä vähän yli kaksi kiloa! Valkaisematonta on 515 grammaa ja luonnonvalkoista 1565 grammaa. Mukana oli myös muutamia pieniä ilmeisesti kangaspuilla kutomiseen käytettyjä pellavalankarullia. Vastikkeeksi annoin edellisen postauksen aniliininpunaiset Borrowed Plumes -pipon ja -kaulurin, mutta kovalla työllä ja tuskalla, kun niistä olisi haluttu maksaa, vaikka jo langat sain, ja olisin noista langoista antanut vielä lisäksi huivinkin, mutta ei puhettakaan. Tällaiselle pellavafanille kuin minä, nuo langat on oikea aarre. Valkoista on niin paljon, että aloin jo miettiä tulisiko niistä vaikka verhot. Joka tapauksessa jotain sisustusjuttua neulomalla, pöytäliinaa tms. Tuppo teki tuonne englanninkieliseen tekstiin oman ehdotuksensa kävelemällä näppäimistön yli.
I'm so happy! I was given a little over two kilos of old linen yarn today. For a substitute I gave that pink Borrowed Plumes hat and cowl set, I introduced in my last posting. What a wonderful deal for me, but still I had a really hard time persuading the yarn giver taking that set, though she obviously liked them as she offered to pay of them! I'm already thinking what to knit, curtains or tablecloth or 9000000oooooooooooooooooooooooooooooooooooo8888. That last one was Tuppo's suggestion, he walked over my keyboard to my lap.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit

5.2.2011
19.12.2010
Some done
Kiitos vaan sekolankatsemppauksista! Nuo kirjavat vyyhdit eivät olleetkaan yhtään pahoja selvittää, olivat vain keskenään hieman solmussa, mutta sen jälkeen keriminen sujui ilman ongelmia. Lanka näyttää ja polttotestin perusteella on puuvillan ja viskoosin sekoitusta. Valkoisessa langassa sitten taitaakin olla enemmän vastusta, on sen verran ohuttakin.

I have already untangled those multicoloured yarn skeins I got on Friday and it was easier than I thought. Three skeins were just mixed together and after I got them separated it was almost as with normal skeins. But I bet it will be more nerve-racking with the white ones.
I knit one ornament star just to find out how its shape is done. It was simple and easy pattern to follow, though the star looks more complicated than is.

Koristeet ja hyllyssä pölyä keräävät koriste-esineet eivät ole minun juttuni, esineellä on oltava käyttöä. Yhden koristetähden kuitenkin lankavarastossa olleesta hopealangasta neuloin, kun kiinnosti niin, miten muoto oli saatu aikaan. Yksinkertainen ja helppo malli, joka näyttää monimutkaisemmalta kuin on. Nyt sitten vain mietin, kenelle tuon tyrkkään.
Tein äidille joulukuun alussa pikkujouluhuivin lyhythapsuisesta komeron kätköistä löytyneesta langasta, ja se jäi silloin kiireessä kuvaamatta. Nyt muistin äidin luona käydessäni kuvata huivin, mutta mitat unohdin siitä ottaa. Käytin 10 millin puikkoja ja lankaa kului 125 grammaa. Mitään mallia en tuohon käyttänyt, tein vain reikäkerroksia ja lisäsin keskisilmukan molemmin puolin silmukan oikean puolen kerroksilla ja reunoissa joka kerroksella.

My mother needed a shawl to wear at Christmas party, so I made her a turquoise shawl using an old yarn from my stash. This shawl is knit with 10 mm needles and I just improvised it. There are yarnover rows and increasings are made before and after center stitch every other row and every row at the beginning and end of rows.

17.12.2010
Sekolankaa
Äiti oli ostanut minulle kirpparilta muovipussillisen sekaisin mennyttä ohutta lankaa. Valkoista on 420 grammaa ja punavihreäsinivalkokirjavaa 290 grammaa, maksoivat yhteensä vain euron! Olen aika monta sekaista lankavyyhtiä elämäni aikana selvittänyt, joten eiköhän nämäkin saada kerälle.

My mother gave me a plastic bag full of tangled yarn, altogether 710 grams. She caught that yarn bag at a flea market and it cost only one euro. Now I just have to untangle that mess, but I have untangled a lot of that kind of yarn messes earlier and maybe even liked it.

2.8.2010
Lauantaiset värjäilyt
400 grammaa Karhua

200 grammaa harmahtavan vaaleansinistä ohutta Pirta-konelankaa

Alkuperäinen väri pilkottaa tuossa kerän keskivaiheilla, jätin tarkoituksella osan peittämättä.
300 grammaa harmaata nimetöntä 100 % villalankaa, neljä punavihreää ja kaksi keltavihreää 50 gramman kerää

Levitin etikkavedessä tunnin verran liotetut langat pihalla muovin päälle asetellun elmukelmun päälle ja värjäsin ne injektioruiskun avulla. Sitten käärin vyyhdin tai kerän kelmuun pötköksi ja puristelin parantaakseni värin imeytyvyyttä lankaan. Pötköt asettelin höyrykattilaan ja kiinnitin värin höyryttämällä 35-40 minuuttia. Kolme höyrytyssatsia yhteensä. Väri kiinnittyi hyvin eikä sitä liuennut huuhteluveteen oikeastaan ollenkaan.
These are yarn I dyed on Saturday, altogether 900 grams. I painted yarns with a syringe, wrapped in plastic wraps and steamed about 35-40 minutes.

31.7.2010
Väriä pintaan
Värjäsin eilen muutaman vanhan Karhu-vyyhdin. Tältä langat näyttivät ennen

ja tältä jälkeen

Neljän vyyhdin lisäksi värjäsin vielä lopuksi neljä kerää harmaata nimetöntä villalankaa.
Olin tuloksiin sen verran tyytyväinen, että tänään otin uusiksi, mutta tämänpäiväisiä en ole vielä ehtinyt kuvata.
Yesterday I dyed some old pink, light green and grey wool yarn. I was so satisfied with results that today I dyed some more, but had no time to take photos of them yet.

15.7.2010
Perinnepellavaa
Sain reilu viikko sitten isän tyttöystävältä S:ltä kassillisen vanhaa pellavaa. Nämä olivat vähällä mennä kaatopaikalle:

- 570 grammaa melko ohutta pellavalankaa, sopivaa vaikkapa neulottuihin tai virkattuihin pitsiliinoihin

- 95 grammaa oikein ohutta noin ompelulangan paksuista pellavalankaa, jonka S:n äitivainaa oli aikoinaan kehrännyt ja oli saanut langasta kehräyspalkinnonkin

- 700 gramman pellavaletti
Pellavien mukana olleen sianharjaksista tehdyn sienenmuotoisen kapineen nimeä tai tarkkaa käyttötarkoitusta ei S tiennyt, mutta netistä löysin kuvan samanlaisesta harjasta, jollaisia on ilmeisesti jo rautakaudella käytetty pellavan käsittelyssä. Kyseessä on siis pellavaharja.

Last week my father's girlfriend S gave me a plastic bag full of handspun linen yarn and flax roving. There was 570 grams quite fine linen yarn, suitable e.g. to knit or crochet lace doilies, 95 grams very fine (almost like sewing thread) linen yarn and flax roving braid of 700 grams. There was also an old flax brush made of pig bristles.
These yarns are very old as S is in her 70ies and her late mother had spun these decades ago. It was near that these lovely yarns and flax were about to go to a rubbish dump! I'm so happy that I got these!

26.6.2010
Melko luomua

Pesin viikon aikana kehräämiäni lankoja tänään oliiviöljysaippualla ja sadevedellä. Kaikki ovat suomenlammasta, mutta etummaisessa ja kolmannessa oikealta olevassa ruskeassa vyyhdissä on mukana vaaleaa vuohenkarvaa. Vuohenkarvavillaseos oli tosi sujuvaa kehrätä, mutta karvojen päät tunkevat jonkin verran ulos langasta. Ruskea villa oli aika lyhyttä tumppua ja kierrettä tuli siksi vähän liikaakin, että lanka pysyisi kasassa.

Today I washed my handspun yarn with olive oil soap and rainwater. It's Finn sheep wool and the first and third dark brown skein from right have also some white goat hair.
15.11.2009
Ihan itsetekemää - Handspun, handknit
Sain sukkaparit itsekehrätystä suomenlampaan villasta valmiiksi. Lankaa 39 numeron sukkiin meni yhteensä 230 grammaa (120 ja 110 g, juoksevuus keskimäärin 240 metriä per 100 grammaa). Neuloin 4 millin puikoilla 44 silmukalla ja kaksinkertaisella langalla, yksi säie tummanruskeaa ja toinen luonnonvaaleaa. Vaikka vastustelinkin näiden kutomista, täytyy sanoa, että ei tämä tainnut hullumpi idea ollakaan, sukista tuli paksut ja todella lämpimät. Taidan jossain vaiheessa tehdä itsellenikin.

Last week I have finished two pairs of socks made of 230 grams of my own handspun yarn. I used 4 mm needles, 44 stitches and two strands of yarn (yardage appr. 240 m per 100 g), another dark brown and another natural. This wasn't a bad idea at all and I'm sure these socks will be very warm.

Noiden sukkien lisäksi olen itsekehrättyä lankaa käyttänyt kesän ja syksyn aikana 305 grammaa ruskeisiin ja vaaleanharmaisiin yksinkertaisiin kämmekkäisiin, joita olen neulonut yhteensä yhdeksän paria.
Ehdin kesä-syyskuussa kehrätä yhteensä 1750 grammaa lankaa suomenlampaan villasta, metreinä noin 5500. Sen lisäksi kehräsin 425 grammaa värillistä hahtuvaa langaksi, metrejä en ole laskenut. Sisällä en pesemätöntä lampaanvillaa viitsi hajuhaittojen takia kehrätä, joten keväällä sitten taas jatkan kehräämistä terassilla heti kun ilmat sallivat.

Last summer I spun altogether 1750 grams (about 5500 meters) yarn from unwashed Finnsheep wool. Because of wool dust and smell I want to spin outside, so my spinning is now at rest till spring.
Minulle ei ole tänne blogiin tullut yli neljän vuoden aikana roskapostikommentteja kuin muutaman kerran. Tällä viikolla tuli yksi vanhaan lähes vuosi sitten kirjoittamaani postaukseen. Huvitti, sillä postauksen otsikko oli Mieli olisi tehnyt ja kommentteihin tuli Viagra-mainos.

8.11.2009
Outoa
Minua vaivaa jonkinlainen neuleohjeenkirjoittamiskirous vai miksi sitä nyt voisikaan nimittää, mutta lähes säännönmukaisesti aina kun ajattelen, että nyt on hyvää aikaa paneutua ohjeen kirjoittamiseen ja pitsikaavioiden suunnitteluun, soi puhelin ja joku tuttava pyytää neulomaan milloin mitäkin (ja tietysti mahdollisimman pian) ja ohjeenkirjoitus keskeytyy. Jos en siis itse keksi mitä neuloisin, alan vain tekemään ohjetta johonkin neuleeseeni ja eipä aikaakaan, kun puhelin soi ja siihen jää taas ohjeen teko. Voisin tietysti kieltäytyä, mutta kiva on muillekin välillä neuloa, kun voi tehdä aivan toisenlaista kuin mitä itselle tulisi tehtyä.
Kävin eilen pitkästä aikaa selvittelemään kesken jäänyttä Hiljan vauvanpeiton reunuksen pitsineuletta ja eikös eräs kesämökkituttu, joka kesällä kävi ihastelemassa kehräämistäni soittanut ja halusi, että neuloisin parit villasukat itsekehräämästäni langasta. Joku sukulainen täyttää 80 vuotta joulukuussa ja hänelle pitäisi saada lahjaksi lampaanhajuiset sukat käsinkehrätystä langasta ja mitään vahviketta ei niihin saisi laittaa ja paksutkin sukista pitäisi tehdä. Yritin estellä, että nuo kehräämäni langat eivät nyt oikein sukiksi sovellu, eivät tule kestämään käytössä, lankakin on melko ohutta, lähinnä huiviksi, kauluriksi tai kämmekkäiksi sopivaa jne., mutta ei auttanut. Aikani vastaan hangattuani luovutin ja sanoin, että voin tehdä sukat, mutta ei ole minun syyni, jos ne eivät käytössä kestä. Sovittiin, että yhdistän kaksi lankaa, ruskean ja luonnonvärisen.
Nelosen puikoilla noita sitten aloin eilen neuloa ja ihan kivalta tweedmäinen pinta näyttää ja ovat varmasti todella lämpimät, mutta se käyttökestävyys arveluttaa. En kerrannut lankoja, vaan neulon kaksinkertaisella langalla, sillä näinkin yhdistäen pinnasta tulee tukevaa, oikeastaan melkein sukan ja tossujen välimuoto. Tämä tuttava kyllä osaa arvostaa käsintehtyä, joten sen puoleen teen ihan mielelläni.

Yesterday I started to knit socks using my own handspun Finn sheep wool. I don't think this yarn is the best possible for socks as it probably isn't very hard-wearing, but R who saw my spinning last summer asked me to knit these. I tried to resist, but she wants these as a 80th birthday present for a relative. I suggested a shawl, but no, handmade socks from my handspun yarn they must be and thick ones and with a smell of lamb. So we decided that I knit one strand of brown and one strand of natural yarn together. A surface looks rather nice, tweedy and it's for sure that these will be very warm. And otherwise I must say, that R really appreciates handmade.
Minäkin sain loppuviikosta Angorinalta lankanäytteitä ja Angorilla Silk -silkkivillaa ranteenlämmitintä varten. Todella miellyttäväntuntuista ja kaunista lankaa. Angorinahan lähetti näitä kaikille blogiinsa 29.9. kommentoineille. Kiitos!

Angorina sent me some Angorilla Silk yarn and samples of her other yarns. She sent these to all who commented on her blog on 29th of September. Thank you, Angorina!
I'm wondering how on earth Nöpö is able to sleep in that twisted position paws toward ceiling?

Miten toi Nöpö pystyy nukkumaan tollasella korkkiruuvilla jalat pystyssä kattoa kohti sojottaen?

29.8.2009
Eilinen kirpparilöytö
No, lankaa tietysti. Puoli kiloa saksalaista mohair-akryylisekoitusta (30/70 %) osui kohdalle 4 eurolla. Muistuttaa aika lailla Novitan Rose Mohairia, hieman paksumpaa ehkä eli 145 metriä 50 gramman kerässä. Tästä tulee villatakki äidille, on ihan hänen sävyään, minulle hieman liian haaleaa.

Yesterday I found 500 grams of Ombrella yarn (30 % mohair, 70 % acrylic) at flea market for 4 euros! I'll knit a some kind of lace cardigan for my mother from that yarn as this shade of green suits her well.
Äidille meni jo pari viikkoa sitten valmistunut Pinwheel-takkikin, vaikka sen itselleni alkujaan teinkin. Tein hieman enemmän kapenevat hihat sekä lisäsin vartalo-osaan kerroksia. Silmukoita oli kaikkiaan 480 ennen virkattua osuutta. Lankahan on Kangas-Aitan nimetöntä puuvillalankaa ja sitä on vielä reilusti jäljellä, joten voinpa siitä vielä itsellenikin takin neuloa.

I gave my finished pinwheel jacket to my mother. She liked it a lot and I can always knit another for myself.

Kylläpäs viime postaus kirvoitti kommentteja, kiitos vaan! Lankavarastot ovat siis mitä ilmeisimmin myös tarpeen vanhuuden varalle.

12.8.2009
Kiirettä pitää
Mustikoita on metsät pullollaan, vadelmia vaikka kuinka ihan pihapiirissä ja kanttarelleja parin sadan metrin päässä. Kyllä tähän aikaan vuodesta on ihana asua metsän keskellä, talvella sitten kurjempaa. Lähin kauppa on yli 20 kilometrin päässä, mutta nyt on metsänpeikon gourmet-herkkuja tarjolla ihan ilmaiseksi.
Olen nyt kehräillyt tässä kesän aikana noin puolitoista kiloa suomenlampaan villaa langaksi, jonka keskipaksuus on noin 300 m/100 g. Ohuin kehräys on noin 550 m/100 g.
I have been spinning about 1500 grams of Finn sheep wool and my average yardage has been about 300 meters per 100 grams. The finest yardage has been 550 meters per 100 grams.
Ostin tarjouksesta 250 grammaa Pirtin Kehräämön hahtuvalankaa ja kehräsin sen langaksi tai ei sitä nyt oikeastaan kehräämiseksi voi sanoa, sen kun vaan laskettelin kaksi hahtuvasäiettä rullalle langaksi hieman venyttäen. Ei sen kehrääminen paljon tyydytystä antanut, paljon kivempaa on itse karstattua villaa kehrätä.

I bought 250 gram of violet-red roving and spun it to yarn, but it was too easy. I like more to spin unwashed Finn sheep fleece, that I have carded by myself.
Olen tehnyt itsekehräämästäni langasta lisää kämmekkäitä, tällä kertaa myös muutamat tummanruskeat.

I have knit more wrist warmers using my handspun yarn.
Vihreästä puuvillasta olen neulonut ympyräjakkua, joka on toista hihansuuta vaille valmis.

I have been knitting a pinwheel jacket for myself and it's almost finished.
Kiitos taas kommenteista ja anonyymi, joka kerroit lähettäneesi postia Frost-huivista, viestisi on kadonnut jonnekin matkan varrelle, joten lähettäisitkö uudelleen.

2.8.2009
Painoharjoittelua
Käsipaino pääsi hyvään käyttöön kehrätyn, pestyn langan venyttimenä. Vaakatasossa olevat kalastajalangat on viritetty ruusupavuille, jotka ovat vielä kovin matalia, vaikka jo kukkivat.

I'm stretching my handspun washed yarn using a dumbbell as a weight.
Mies meinasi leikata liperipensaan alas, mutta jättikin sitten sen tekemättä, kun kaksi ritariperhosen toukkaa oli liperin lehdillä aterioimassa.

DH was about to cut down our lovage plant, but then left it alone, because there were two caterpillars of the swallowtail on its leaves.

28.6.2009
Kehräykset
Toisen kehräyksen tulos, 75 grammaa, 150 - 160 metriä.
My second handspun, 75 grams, 150 - 160 meters

Kolmas rullallinen, 55 grammaa, noin 150 metriä.
The third one, 55 grammaa, about 150 meters

Vasemmalla pesemätön lanka ja oikealla Marseille-saippualla pesty.
Unwashed yarn on the left and washed on the right side. A colour difference is huge.

Karstamyllyllä karstattu pesemätön villa.
Unwashed fleece, carded with drum carder.

Kuudes rullallinen menossa. Neljäs ja viides (yhteensä noin 300 metriä) ovat vyyhdillä, mutta vielä pesemättä. Neljännen rullan puolivälissä alkoi homma sujua ja lankakin on jo aika tasaista eikä enää katkeile liian vähäisen kierteen vuoksi. Minulle vaikeinta oli polkemisen oppiminen, olen sellainen epäliikunnallinen kaksi vasenta jalkaa omaava tyyppi. Sorminäppäryyttä sen sijaan löytyy ja siksi langasta tuli aluksi paikoin liian kierteetöntä ja katkeilevaa, varsinkin kun yritin vielä välttää aloittelijan liikaa kierrettä ymmärtämättä mistä se yleensä johtuu. Sari Varilon Kehrääjän kirjan mukaan aloittelijan lanka on kierteistä, koska polkeminen on helppoa, siihen ei tule katkoksia kuten sormityöskentelyyn, niinpä kierrettä tulee joka poljennolla lisää, vaikkeivät sormet ennätä syöttää uutta kuitua. Minulla tuo meni päinvastoin.
My sixth spool of yarn is now on the way.

Rukki taitaa olla kiikkalaista mallia. Toinen korvakko on korjattu roisisti rimalla, mutta pääasia, että toimii. Kevyt polkea, kunhan vain katsoo, että nyörit ovat suorassa linjassa kehrään ja rullaan nähden. Kehrään terassilla, alussa olen tuolla nurkan takana ja siirryn sitten auringon mukaan koko ajan lähemmäs ovea, sillä haluan olla varjossa.

My spinning wheel. This is an old traditional Finnish model.

19.6.2009
My handspun
Eka itsekehrätty lankani, noin 15 grammaa, jonka kehräsin perinteisellä suomalaisella kirpparilta hankitulla rukilla (lainassa) suomenlampaan pesemättömästä karstamyllyllä karstatusta villasta (tuttavankauppaa, luomua) ja sitten pesin langan Marseille-saippualla.
Ihanan pehmeää ja möykkyistä, kuin pumpulia. Tämän jälkeen olen kehrännyt pari rullallista samanlaista lankaa, mutta ne on vielä pesemättä. Yritin tarkoituksella tehdä mahdollisimman löyhäkierteistä. Ennen pesua lanka oli vaaleanruskehtavaa, mutta pesu muutti sen kauniiksi sekoitukseksi valkoista ja harmaata.

My first handspun yarn! I spun it with a traditional old Finnish spinning wheel and a material was natural unwashed, carded Finn sheep fleece from my friend’s few pet sheep. I washed yarn with Marseille soap and it's so soft and fluffy.
Oikein mukavaa juhannusta kaikille!

14.6.2009
Värjäsin - I dyed some yarn
Värjäsin eilen kuutisensataa grammaa lankaa, jotka eivät alkuperäisillä väreillään innostaneet minua.
200 grammaa keskiruskeaa Novita Floricaa muuttui mustanruskeaksi ja nelisenkymmentä grammaa ohutta vaaleanvihreää villalankaa kuusenvihreäksi. Nämä kaksi lankaa olivat ensin kattilassa, johon sekoitin ensin sinistä ja punaista Robertsin karamelliväriä ja sinistä Pilvelambad OÜ:n tekstiiliväriä nro 59 ja sitten vähän ajan kuluttua lisäsin vielä vihreää karamelliväriä.

Sitten otettuani ensimmäiset langat pois kattilasta jatkoin värjäämällä samassa vedessä 110 grammaa vaaleanruskeaa villalankaa tummanvihreäksi vihreän karamellivärin ja sinisen tekstiilivärin sekoituksella. Koska liemessä oli väriä reilusti jäljellä, niin heitin vielä samaan kattilaan vajaan kerän valkoista Jussi-lankaa ja kolme kerää ohutta harmaata nimetöntä villalankaa. Nämä kerät siis lisäsin ihan kuiviltaan liottamatta niitä etukäteen.

I dyed auburn Novita Florica wool yarn to dark brown and fine light green wool yarn turned to spruce green. These two I dyed mixing blue, red and green Robert's food colourings and Pilvilambad's blue textile dye (59).
Light brown wool yarn, grey wool yarn and white wool yarn are dyed with mixture of green food colouring and blue textile dye.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)