Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsineule. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsineule. Näytä kaikki tekstit

5.5.2012

Old lace edgings and cross stitches


Vaatekaappeja siivotessa löysin pussillisen reunapitsejä, suurin osa omia tuotoksiani, jotka sitten olivat hautautuneet kaapin perille. Pitsit olen neulonut joko vuonna 1981 tai 1982, sillä asuin silloin Kuusankoskella, ja muistan kuinka löysin paikallisesta kirjastostosta vanhan englanninkielisen neulekirjan täynnä erilaisia neulottuja pitsireunuksia. Kirjassa ei ollut lainkaan kuvia eikä mallikarttoja, joten jouduin neulomalla kokeilemaan, jos halusin nähdä millaista pitsiä milläkin ohjeella tuli. Kopioin joitain ohjeita kirjasta käsin muistiin ja minulla on vieläkin ne jossain kansiossa tallella. En silloin laittanut kirjan nimeä muistiin, ja kun sitä sitten joskus myöhemmin yritin kirjastosta uudelleen löytää, ei sitä tietenkään enää löytynyt, oli ilmeisesti joutunut poistokirjoihin. Mallit ovat samoja, joita nyt voi löytää Antique Pattern Libraryn pitsineulekirjoista, mutta juuri tuota samaa kirjaa en ole sieltäkään löytänyt.








Pussissa oli myös äidin joskus 50-60-luvulla virkkaamia valkoisia lakanan välipitsejä.


Itse olin 80-luvulla virkannut kaksi ruskeaa reunapitsiä ja pienen liinan.



Minun on jo kauan aikaa sitten pitänyt kehystää äidin minulle ristipistoilema keittiötaulu, mutta aina se on jäänyt ja työ on ollut keittiön seinällä sellaisenaan ilman kehyksiä vuosia milloin nastoilla, milloin milläkin kiinnitettynä. Nyt sain noista reunapitseistä idean. Hain vintille säilötyn postista saadun julistekehyksen, joka oli hieman liian iso ristipistotyölle, mutta pitseillä sain reunat peitettyä, ja vihdoinkin taulu on kehystetty. Enemmän omaan minimalistisempaan sisustusmakuuni taulu olisi ilman noita pitsejä, mutta hyvä noinkin ja siistimpi kuin jos kehystä ei olisi lainkaan.



While cleaning out my linen cupboard I found some old knitted lace edgings, I have knit 30 years ago! There were also some white crocheted laces, which are made by my mother around 1950ies or 1960ies and some brown crocheted laces which I have made in 1980ies.

For years I have had a cross stitch work on my kitchen wall, but it hasn't had proper frames. Now I got an idea and fetch that a little too wide frame I had in the attick and covered edges using some of those lace edgings and at last that lovely cross stitch work my mother has made for me is framed!

22.4.2012

Kunst Lace Square Motif Pullover

Se viimekertainen pitsineliösekamelska eli Kunst Lace Square Motif Pullover on nyt valmis. Itselleni se oli tarkoitettu, mutta malli ei sopinut minulle lainkaan, joten taas sai äiti puseron, ja nappasikin heti kiinni, kun näki värisävyn.

Minulle vain yksinkertaisesti ei sovi lyhythihaiset neuleet; hartiat näyttävät entistä leveämmiltä ja rintamuksen kohtakaan ei kaipaa yhtään korostusta. Yritän nyt jatkossa muistaa: vain hihattomia tai täyshihallisia neuleita minulle, lyhythihaiset eivät todellakaan toimi lyhytselkäisellä y-vartalomallisella. Jos lanka olisi riittänyt, olisin korjannut puseron pitkähihaiseksi itselleni, mutta lanka oli jotain Ice Yarnin loppuerää, jota ei enää saa. No, neule pääsi käyttöön ja kuten kuvasta näkyy, sopii hyvin äitylille. Ja kiva tuota oli neuloa.


Jätin taas tapani mukaan palojen silmukat puikoille päättelemättöminä odottelemaan ja yhdistin palaset toisiinsa kolmen puikoin päättelyllä. Kaikkiin reunuksiin neuloin reikäkujat, jolloin niihin voi pujottaa nyörit. Lisäsin myös yhden ylimääräisen etu- ja takapappaleille puoliksi jakautuvan palarivin olkapäille, jotta sain pusetosta pidemmän. Kuvat voisivat olla parempiakin, mutta kun minulla ei ollut järkkäriä mukana äitin luona, niin jouduin tyytymään digipokkariin.



Kunst Lace Square Motif Pullover was a real fun to knit! I knit it for myself, but when I tried it on, it didn't suit me at all. I have too wide shoulders and short back to wear short sleeved pullovers. Why can't I believe it! But luckily my mother loves just this shade of green, so she was happy to wear it. And as you can see from a picture, model suits her well.

14.4.2012

Lisää neliötä - More squares

Ehdinpä vihdoin esittelemään jo jonkun aikaa sitten valmistuneen kolmannen Floral Lace -takin. Lankana Novitan Tennesseetä, jota yhtä palaa kohti meni noin 36 grammaa ja kaikkineen 465 grammaa. Tennessee on hieman ohuempaa kuin aiempien takkien langat, joten palakoko on pari senttiä kantiltaan pienempi, ja takistakin tuli pienempi kuin edeltäjänsä. Tällä kertaa tein kaula-aukon kuten ohjeessa, jätin vain kaulusosan pois, kun resoreihin käyttämäni lanka ei leveämpään resoriin riittänyt, juri ja juuri sain silmukat pääteltyä. Enpä usko, että tämäkään jää viimeiseksi tällä mallilla tehdyksi, sen verran on vielä sopivia jämälankoja kaapissa, ja neliöiden neulominen aika koukuttavaa.


My third Floral Lace jacket is made of Novita Tennessee cotton yarn with 3.5 mm needles, so it's a little bit smaller than earlier versions (a size of one square is 26 cm x 26 cm versus 28 cm x 28 cm).

Then I knit a pair of socks, just plain basic socks for a child, size 32.



Yhdet 32-kokoiset sukat sain torstaina valmiiksi. Ihan tavalliset perussukat ilman sen kummempia ohjeita.

Ja taas on puikkohässäkkääkin odottelemassa kahta viimeistä palaa. Siis neliölinjalla jatketaan, vaikkakin eri mallilla.



A mess of circulars and attached lace squares waiting for finishing.

18.3.2012

Taas Azaleaa ja muita kukkia

Tulikin pidettyä aika pitkä väli bloggaamisessa; ensin meni kolmisen viikkoa tietokone- ja yhteysongelmien takia ja sitten muitten kiireitten. Ja onhan se hyvä pitää välillä ihan bloggauslomaakin. Neulomisessa en ole laiskotellut, vaan olen tällä välin ehtinyt tehdä Floral Lace -palatakin lisäksi valmiiksi mm. punaisen ja tummanvihreän Azalea Cardigan -muunnelman ja yhden pinkin Azalea-tuubihuivin.


Palasin siis taas takaisin kyseiseen lehtipitsimalliin, osaksi koska sitä on niin mukava neuloa ja osaksi koska minulla ei ollut aikaa etsiä muita malleja, ja jotainhan on puikoilla aina oltava. Azalea-takkeja olen nyt neulonut yhteensä viisi kappaletta ja pari puseromuunnelmaa lisäksi. Niitä on niin kiva neuloa ja ovat vielä kaiken lisäksi täysin saumattomia.

Punainen takki on neulottu nelosen puikoilla Ice Yarnsin Angora Premium -langasta. Kuva ei suostunut langan sävyä kuvankäsittelynkään avulla oikeana toistamaan, mutta väri on lähinnä ehkä kypsän puolukanpunainen. Noin 70 cm pitkästä takista tuli ehkä vähän liiankin reilun kokoinen minulle, vaikka lankaa meni vain 240 grammaa. Tykkään kuitenkin ja tulee varmasti käytettyä, parempi vähän liian iso kuin pieni. Tämähän on samaa lankaa ja samanlainen kuin aiempi pinkki karkkiversioni




I'm back and once more my needles have been busy with Azalea lace pattern. My red modification of Frances McCarthy's Azalea Cardigan is knit of Ice Yarns Angora Premium yarn with 4 mm needles and it weighs only 240 grams, though it is about 70 cm neck down and a little bit too big for me. But I like it very much and I'm sure I'm going to wear it a lot, because it's so light and warm and doesn't tickle at all.

Below are pictures of my second Floral Lace Jacket with a modified neckline. This kind of squares are fun to knit and you can knit them anywhere. This is also a wonderful way to use odd cotton yarn balls, about one ball per square.






Yllä kuvia jo yli kuukausi sitten valmistuneesta puuvillaisesta Floral Lace -takista, jonka kaula-aukon muunsin pyöreäksi ja tein pienet kiilat olkapäille.

Näitäkin tekisi mieli tehdä vielä ainakin yksi. Puuvillaiset orvot lankakerät uppoavat tähän malliin noin kerän neliövauhdilla todella hyvin ja neliöitä on mukava neuloa.

Tällä hetkellä olen neulomassa miehelle raglan-hihaista puseroa top-down-tyyliin saumattomasti, ihan tavallista sileää neulosta yksi säie puuvillalankaa ja yksi säie villalankaa yhdistettynä. Kainaloissa mennään ja toinen hiha on valmiina. Seuraavaksi neulon toisen hihan ja sitten lopuksi vartalo-osan kainaloista alaspäin. Pysyy työ jotenkin kevyempänä tässä järjestyksessä.

1.2.2012

Puikkohässäkkä

Sinisävyinen Floral Lace jacket -takkini on kahta palaa vailla eli toinen hiha ja resorit puuttuu vielä. Työn silmukat ovat tällä hetkellä "pidossa" kymmenellä eripituisella pyöröpuikolla odottelemassa sivujen yhdistämistä ja helma- ja etureunaresorien neulomista. Aikamoinen puikkosekamelska. Muutin kaula-aukkoa istuvammaksi neulomalla olkapäille viistotukset ja normaalin kaula-aukon.



There are ten circulars holding open stitches of my Floral Lace Jacket, a messy thing, but I can control it, believe me... I'm quite pissed off right now, because the motherboard of my PC broke last week and since then I have surfed and worked using my DH's old PC, which is really slow. I ordered a new PC last week and the webstore promised 3-5 working days delivery time and today is the fifth day and my order isn't yet on delivery. So I have lost my hope to have it delivered this week as I know that Finnish post isn't among the quickiest ones.


Kuvien värit on vähän sinnepäin, sillä tietokoneestani hajosi emolevy viime viikon tiistaina ja käytössäni väliaikaisesti olevassa vanhassa ja hitaassa koneessa ei ole kunnon kuvankäsittelyohjelmaa eikä monia muitakaan tarvitsemiani ohjelmia, enkä niitä viitsi siihen muutaman päivän takia asennella kuin aivan välttämättömimmät. Tilasin uuden valitsemieni komponenttien mukaan koottavan koneen viikko sitten ja toivottavasti saan sen ensi viikolla. Tälle viikolle olen jo toivoni menettänyt, myyjäliikkeen 3-5 päivän toimitusaika ei tunnu pitävän paikkaansa, vaikka kaikkia osiakin piti liikkeen nettisivujen mukaan olla varastossa. Ja pakkastakin on enemmän kuin tarpeeksi, tänään -27 aamupäivällä.

22.1.2012

Floral Lace Jacket

Se viime postauksen puuvillainen neulepala sai seurakseen 11 samanlaista, ja niistähän tuli sitten Cascade Yarnsin Floral Lace Jacket (pdf) äidille. Omia modauksia oli taas pakko mennä tekemään ja parantelemaan ohjetta. En ymmärrä, miksi ohjeessa neuvotaan päättelemään palojen reunasilmukat ja sitten ompelemaan palat yhteen. Minä tietenkin jätin viimeisen kerroksen jälkeen palan silmukat odottelemaan ja yhdistelin sitten aina valmistuneen neliön edelliseen/edellisiin virkkaamalla silmukat yhteen. Neulaa en tarvinut kuin lankojen päättelemiseen. En myöskään palojen keskellä olevia nyppylöitä käynyt jälkikäteen tekemään ja kiinnittämään paikoilleen, kuten ohjeessa neuvottiin, hermothan siinä olisi mennyt. Aloitin palan neulomisen tekemällä yhden nyppylän ja sitten poimin sen reunoista kahdeksan silmukkaa. Sen jälkeen tein seuraavalla kerroksella nyppylän joka toiseen silmukkaan, jonka jälkeen jatkoin ohjeen ensimmäisestä kerroksesta.

Lanka on Schachenmayerin Cotton Sportia, äidin kirpparilta muutamalla eurolla bongaama kilon paketti, josta noin 44 kokoa olevaan takkiin kului 10 ja puoli kerää. Paloja oli mukava neuloa ja aloitinkin toisen monivärisen version, johon saan käytettyä sinisävyisiä puuvillalankojani, joita ei mitään sävyä ole niin paljon, että yksinään tulisi puseroa tai takkia. Kaula-aukkoa olen tällä kertaa suunnitellut hieman modaavani.




My mother saw a picture of Floral Lace Jacket (pdf) at Cascade Yarns web site and asked me to knit her one. I don't understand why pattern tells to bind off stitches after round 40 and then to sew blocks together. Instead I just left stitches to wait on a spare needle and then joined blocks together using the three needle bind-off. I also made bubbles first and then continued from round 1. Much less nerve wrecking way. Yarn is Schachenmayer Cotton Sport, my mother's find from a local flea market and needle size 4 mm. These blocks are very nice to knit, so I have another Floral Lace Jacket on my needles right now. I'm using some left over balls of different shades of blue cotton yarn.

8.1.2012

Neulekarkkia - Knitting candy

Vuoden 2012 eka ja samalla viimeinen viime vuonna aloittamani neule valmistui eilen eli kolmas Azalea-takkini Angora Premium -langasta nelosen puikoilla, langanmenekki vain 240 grammaa.


Nyt jätän vähäksi aikaa tämän pitsimallin rauhaan, ja puikoilla on vaihteeksi jotain puuvillaista.


I finished my third Azalea Cardigan yesterday and now I leave that beautiful lace pattern for a while and change to a cotton yarn.

31.12.2011

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Jatkoin vielä Azalea-pitsimallin vangitsemana ja tein muutaman hatun ja kaulurin. Tiilenpunaisesta mohair-sekoitelangasta neuloin mallikappaleen hatusta ja kaulurin. Samasta langasta, vain pinkkinä tein äidille hatun jo aiemmin neulomieni puseron ja kaulurin seuraksi. Sukulaistädille eli äidin serkulle tein peruspunaiset hatun ja kaksi kertaa kaulan ympäri riittävän tuubihuivin angoralangasta 80-vuotislahjaksi. Tein itselleni myös tuollaisen samanlaisen punaisen tuubihuivin. Itselleni olen neulonut sinisävyisen puseron Azalea-mallin käyttäen, mutta siitä en ole vielä saanut kuvia otetuksi, vaikka olen sitä jo montaa kertaa käyttänyt. Jo kolmas takkikin on kyseisellä pitsimallilla puikoilla eli eipä täällä ainakaan ala uusi vuosi uusilla kujeilla.







I'm so, so fond of Azalea lace pattern that I continued using it and designed a slouchy hat with a cowl and a tube scarf. Brownish red and pink versions are mohair blend yarn and red one 80 % angora yarn. Pink one I gave to my mother and red one with a tube scarf I sent to my mother's cousin, who had her 80th birthday last Wednesday. I also made similar red tube scarf for myself. Now I have third Azalea jacket on my needles...

I wish a very happy new year to everybody!

P.S. Nöpö has been very unsatisfied with the weather and is sulking on our living room's windowsill.



Nöpö ja Tuppo eivät ole oikein viihtyneet ulkona viime aikoina, sen verran huonoja ilmoja on pidellyt. Nöpö murjottaa ikkunalaudalla ulos katsellen. Onneksi meillä ei ollut tapaninpäivänä kuin seitsemän tunnin sähkökatko ja tiistaina uudelleen pari tuntia sähköt poikki, joten aika vähällä päästiin moneen muuhun verrattuna. Eikä sähkökatkoista ole meille vakavampaa haittaa kuin pakastimen sulaminen ja tv:n ja tietokoneen toimimattomuus (mikä ei tietenkään töiden teon kannalta ole hyvä juttu). Talo lämpiää puilla, ruokaa voi laittaa puuhellalla tai kaasuliedellä ja vettä saa kaivosta. Kivojahan sähkökatkot ei ole, varsinkaan näin pimeänä vuodenaikana.

Toivottelen oikein onnellista uutta vuotta 2012 kaikille!

26.11.2011

Pinkit Azaleat

Olen tykännyt niin noista Azalea-takeistani, että halusin muuntaa mallin myös puseroksi. Äiti oli sopivasti puseron tarpeessa, joten niinpä neuloin sellaisen pinkistä mohairsekoitteesta 4,5 millin puikoilla hänelle. Ice Yarns Elk -lankaa 44-kokoiseen 67 senttiä pitkään puseroon meni vain 150 g!

Koska puserosta tuli melko avokaulainen tein siihen vielä erillisen irtokauluksen, jota voi myös kaulurina käyttää. Väri sopi äidille todella hyvin ja muutenkin hän oli puseroon oikein tyytyväinen. Itse en sataprosenttisen tyytyväinen loppustulokseen ollut, sillä hieman kainaloiden kohdille tulee poimuja varmaankin pitsineuleen muodosta johtuen. Puseroa ei ole pingotettu lainkaan, joten pingottamalla asia ehkä hoituisi, ja sanoinkin äidille, että puseron voisi kastella ja asetella muotoonsa kuivamaan, mutta hän sanoi ettei tarvitse. Ravelrystä löytyy pari kuvaa, joissa pusero on äidin päällä.

Taidan tehdä itsellenikin samanlaisen, erivärisenä vain. En nyt tunnu pääsevän irti lainkaan tuosta Azalea-pitsineulekuviosta, juuri nyt on puikoilla kirkkaanpunainen tuubihuivi sitä käyttäen ja uutta puseroakin pukkaa.




I wanted to try if I could modify Azalea Cardigan to a sweater. I changed the original pattern quite a lot and knit a pink sweater for my mother using mohair blend yarn and 4.5 mm needles. The sweater of size 44 and 67 cm long weighs amazingly little, only 150 grams! I knit also a separate cowl to wear with it. Mother was very happy with her new outfit. There are some pictures more in my projects at Ravelry.

19.11.2011

Pitsineuletakki, joka tahtoi olla kauluri

Aloin aivan lokakuun lopulla neuloa Junghans-Wollen sivuilta löytämälläni ohjeella takkia. Yhdistin ohutta Viivi-villalankaa ja moniväristä italialaista akryylikonelankaa, jota joskus muutama vuosi sitten ostin Lahden Kontista ison kartion muutamalla eurolla. Lankavalinta meni kuitenkin pieleen, sillä kirjavasta neulepinnasta ei kaunis pitsineule näkynyt kunnolla. Heitinkin neulomisen sikseen ja ajattelin purkaa koko 20 senttiä korkean takakappaleen alun. En sitten kuitenkaan heti purkanut, vaan joidenkin päivien kuluttua tein hemmingit ja neuloin joitakin kerroksia ainaoikeaa ja päättelin kappaleen. Ompelin reunat yhteen ja voilà, minulla oli uusi kauluri. Eipä mennyt neulomisaika hukkaan, vaikka neulomisessa usein se matka on tärkeämpi kuin perille saapuminen.



In the end of October I found a beautiful free lace jacket pattern and started to knit after it right away. I had knit about 20 cm when I noticed that my yarn choice wasn't good at all. The beautiful lace pattern wasn't clearly visible because of multicoloured yarn. Yarn is my own mixing of dark blue Viivi wool yarn and nameless acrylic machine knitting yarn I have purchased at charity shop of Finnish Red Cross, one ply each. First I thought to unravel it completely, but then I got an idea and knitted first six rows garter stitch and then cast off stitches. Now I have a very nice cowl!

6.11.2011

Bubbly Sea Shell Cowl

Tein raidallisten säärystimien kanssa pidettäväksi kaulurin, josta en ensin pitänyt lainkaan, ja meinasin jo purkaa sen, mutta sitten huomasin, ettei se hassumpi olekaan, taittuu mukavasti tuosta keskikohdastaan. Mallineule on suoraan ilmaisesta Bubbly Sea Shell -huiviohjeestani. Silmukat loin provisional cast-on -menetelmällä, neuloin kuusi mallikertaa ja sitten yhdistin silmukoimalla alku- ja loppureunat. Puikoilla on melkein valmiina samasta langasta pitkävartiset raidalliset kämmekkäät, ja lankaa ehkä riittää vielä toiseen raidalliseen kauluriin, joka olisi sitten ihan samaa sarjaa säärystimien ja kämmekkäiden kanssa.



I made a cowl for myself to be worn with the leg warmers I made using this same yarn earlier. At first I didn't like it at all and even planned to unravel it, but then I wore it once and noticed that it was ok and quite nice to wear. I modified it from my free Bubbly Sea Shell Scarf pattern. I just used provisional cast-on method, worked six lace pattern repeats and joined ends with the kitchener stitch.

15.10.2011

Azalea Cowl

Löytyihän ne loput Princess Mohair -kerät, mutta ei komerosta vaan vintiltä suuresta lankoja täynnä olevasta pahvilaatikosta, ja sain neulottua Azalea-tuubihuivin valmiiksi. Muuten ok ja väri on ihanaa tummanvihreän sävyä, mutta kun mohair kutittaa paljasta kaulaa vasten, niin luultavasti jää minulta käyttämättä. Neuloin huivin 4,5 millin puikoilla 41 silmukalla. Reunoihin tein neljä silmukkaa ainaoikeaa ja keskellä on kaksi mallikertaa Azalea-pitsimallia ja yksi oikea silmukka. Tein 124 cm pitkän ja 23 cm leveän kappaleen, jonka aloitus- ja lopetusreunat yhdistin toisiinsa. Lankaa huiviin meni 72 grammaa.



I finished my Azalea Cowl some time ago and I like it a lot, but as it has 50 % of mohair in it, it tickles me a lot. So maybe I'm unable to wear it although I love the colour of it. There are 4 garter stitches on both edges and two repeats of Azalea lace pattern and one knit stitch between those edge stitches, a total of 41 stitches. I used provisional cast on, worked 124 cm and then joined the live ends with the kitchener stitch.