Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit

14.4.2012

Lisää neliötä - More squares

Ehdinpä vihdoin esittelemään jo jonkun aikaa sitten valmistuneen kolmannen Floral Lace -takin. Lankana Novitan Tennesseetä, jota yhtä palaa kohti meni noin 36 grammaa ja kaikkineen 465 grammaa. Tennessee on hieman ohuempaa kuin aiempien takkien langat, joten palakoko on pari senttiä kantiltaan pienempi, ja takistakin tuli pienempi kuin edeltäjänsä. Tällä kertaa tein kaula-aukon kuten ohjeessa, jätin vain kaulusosan pois, kun resoreihin käyttämäni lanka ei leveämpään resoriin riittänyt, juri ja juuri sain silmukat pääteltyä. Enpä usko, että tämäkään jää viimeiseksi tällä mallilla tehdyksi, sen verran on vielä sopivia jämälankoja kaapissa, ja neliöiden neulominen aika koukuttavaa.


My third Floral Lace jacket is made of Novita Tennessee cotton yarn with 3.5 mm needles, so it's a little bit smaller than earlier versions (a size of one square is 26 cm x 26 cm versus 28 cm x 28 cm).

Then I knit a pair of socks, just plain basic socks for a child, size 32.



Yhdet 32-kokoiset sukat sain torstaina valmiiksi. Ihan tavalliset perussukat ilman sen kummempia ohjeita.

Ja taas on puikkohässäkkääkin odottelemassa kahta viimeistä palaa. Siis neliölinjalla jatketaan, vaikkakin eri mallilla.



A mess of circulars and attached lace squares waiting for finishing.

27.10.2011

Muutamat sukat

Tykkäsin niin kovasti toukokuun lopulla itselleni neulomistani sukista, että tein kaksi paria lisää samanlaisia. Varpaitani palelee tosi helposti, ovat välillä siniset kuin mustikat, ja huomasin että ohuesta noile-raakasilkkilangasta, itsekehrätystä suomenlampaan villasta ja puuvillaisesta virkkauslangasta yhdistämällä neulotut sukat ovat todella lämpimät ja kestävät puuvillalisäyksen ansiosta käyttöäkin hyvin. Ihan perusmallilla sileää neulosta, sukat kun on minulle aina vähän sellaista pakkopullaa, jotka pitää saada nopeasti valmiiksi, että pääsee neulomaan jotain kiinnostavampaa.



I have liked so much to wear the socks I made last May for myself using one ply of noile silk, one ply of handspun Finnsheep wool and one ply of cotton crochet thread. They have been so warm and long-wearing, that I wanted to knit two pairs more similar socks. My cold feet love those socks!

27.5.2011

Time flies

Kiirettä on pitänyt, mutta olen jotain neulomaankin ehtinyt. Naapuri toi pussillisen Novitan Hippy-lankaa, josta tein hälle ihan perusvillatakin. En ollut koskaan aiemmin Hippy-langasta mitään tehnytkään, ja sehän olikin mukavan tuntuista lankaa. Taitaa vaan sen valmistus olla jo lopetettu. Neuloin seiskan puikoilla ja lankaa meni ympärysmitaltaan 116 senttiseen ja 60 senttiä pitkään takkiin 420 grammaa.



My neighbour brought me some yarn and asked me to knit a cardigan for her. Yarn is Novita Hippy, wool and acrylic blend. It was very easy knitting yarn, but already discontinued. I used 7 mm needles and 420 grams yarn and the jacket has 116 cm circumference and is 60 cm long.

On the needles I have green pants and a jacket for a little boy, size 90 cm and socks for me. I knit those socks with one ply of noile silk, one ply of handspun Finnsheep wool and one ply of cotton crochet thread.

I also got a new job for myself, so I'll be quite busy for a while as there are frequent deadlines, but I'm a happy telecommuter. Life is strange, you never know on Monday what happens later on the week.



Puikoilla on vihreät housut ja takki parivuotiaan kokoa ja sukat itselleni raakasilkkilangasta, itsekehrätystä villasta ja puuvillaisesta virkkauslangasta; yksi säie kutakin.

Sain tällä viikolla uuden työn, ja jonkin aikaa menee, kunnes pääsen jyvälle hommista, mutta vaikuttaa juuri sopivalta jutulta minulle. Elämä on joskus ihmeellistä ja sattumia täynnä, niin hyviä kuin huonojakin. Alkukuusta näytti synkältä, mutta paistaa se aurinko joskus risukasaankin. Täytyisi vain osata elää päivä kerrallaan eikä murehtia tulevia.

9.3.2011

Vielä yhdet ruudukkaat

Sain saumat viimeisimmistä ruututossuista ommeltua, ja nyt taitaa vähäksi aikaa tossujen neulominen riittää. Nämä viimeiset tein itselleni, ja kyllä täytyy sanoa, että ovat mukavat ja lämpimät jalassa. Käsityötä alusta loppuun.



Yet one pair of Checkerboard Slippers, size 40. These ones are for me and they are really warm and comfy to wear.

5.3.2011

Ruututossuja, kämmekkäät ja herne nenässä

Olen neulonut urakalla lisää ruututossuja ja samalla tuhonnut rukin kanssa kesällä 2009 saamiani tutun kehräämiä möykkylankoja. Mies on omista tossuistaan tykännyt oikein kovasti, ovat olleet jokapäiväisessä käytössä, kun ovat niin lämpimät.

Koko 45 - size 45

Koko 40 - size 40

Koko 27 - size 27


Lisäksi yhdet kokoa 40 on saumojen ompelua vailla valmiit.

I have knit more Checkerboard Slippers. My DH likes the first ones a lot and has worn them every day. Three new pairs are finished. These are for our friend's family. Yarn is handspun by our friend.

Earlier this week I also finished green Borrowed Plumes Mitts for myself. Yarn is old acrylic mohair blend yarn. I had knit a rectangular shawl of it two decades ago and I found that shawl unused in our attic. It was a little bit too short to be worn comfortably, so I unraveled it and knit those mitts. I also started to knit a cowl with this yarn.



Vihreät kämmekkäätkin sain valmiiksi muutama päivä sitten. Lanka on peräisin viime kesänä vintiltä löytämästäni käyttämättömänä olleesta huivista, jonka olen neulonut pari vuosikymmentä sitten. Suorakaiteenmuotoinen kaksinkertaisesta langasta neulottu huivi oli liian lyhyt, joten purin sen, ja otin langan uusiokäyttöön. Tykkään langan vihreän sävystä, ja minulla on samasta langasta aikoja sitten neulomani huppupäähinekin vielä käytössä.

Tämänaamuisen Aamu-tv:n Kädentaidot kunniaan -osuuteen viitaten on pakko tunnustaa, että osaan neuloa, vaikka olenkin 60-luvulla syntynyt... Jo kansakoulun ensimmäisellä luokalla neuloimme kaulaliinan, toisella joustinneuleiset tossut, ja lapasetkin teimme jo toisella tai kolmannella luokalla. Sukan kantapää opeteltiin oppikoulun ekalla (nykyinen viides luokka) ja seuraavana vuonna neuloimme villapuseron. Koko lapsuuteni kuljin äidin ompelemissa vaatteissa ja mummon tai äidin neulomissa sukissa ja lapasissa. 11-vuotiaana aloin ommella vaatteita itselleni. 14-vuotiaasta lähtien (1975) minulla on jatkuvasti ollut jokin neule puikoilla. Mites muut 60-luvulla syntyneet? Ainakaan tuon aikaista koululaitosta ei osaamattomuudesta voi syyttää. Pakollisia käsityötunteja oli seitsemännen luokan (oppikoulun 3.) loppuun ja sen jälkeen mahdollisuus ottaa käsityöt vapaaehtoisena 8. ja 9. luokalla.

22.1.2011

Nallekarhusukat

Sukat taas, tällä kertaa 52 silmukkaa ja varpaista ylöspäin. Keränlopuista nämäkin. Kolmosen puikoilla vuorotellen mustaa Nallea kaksi kerrosta ja itsevärjättyä Karhua neljä kerrosta. Kuljetin lankaa nurjalla kerrosten yli, joten vain neljä langanpäätä pääteltäväksi. 39 numeron sukkiin meni lankaa yhteensä 80 grammaa.



Just socks again. Alternatively two rows black Nalle yarn, four rows overdyed Karhu yarn and only four yarn ends to finish.

 Let it snow, let it snow... But enough is enough! It's hard to get snow away from yards and streets. All places are full of snow. It's dangerous to walk under eaves. Last week all snow came down from the roof of our house and same time came down our ladders and tore a piece of timber from the outer wall of house. Luckily there wasn't anybody under.






Mihin tämän kaiken lumen kanssa joutuu? Pihat ja tiet alkavat olla aika tukossa niin maalla kuin kaupungeissakin. Eikös olekin ihan kuin naama tuossa toisen lumikuvan vasemmassa reunassa?

17.1.2011

Limetti-sukat



Kärjestä aloitetut sukat neuloin karkeasta alkuaan kirkkaan keltaisesta villalangasta, jonka jo yli neljä vuotta sitten päällevärjäsin elintarvikeväreillä. Langankulutus 39 numeron sukkiin oli 85 grammaa. Langan olen saanut ilman vyötettä, joten ei hajuakaan mitä se tarkalleen on, mutta polttotestin perusteella 100 % villaa, joten saapas nähdä kestääkö sukat kuinka kauan ehjinä.





I dyed this yellow green yarn already over four years ago, but haven't earlier use it, because it feels rather coarse and tickling. Now I made a toe-up socks of it. I like especially a shade of those lime green cuffs.

15.1.2011

Venyttelyä

Sukan kuvaaminen omassa jalassa käy venyttelyharjoituksesta. Vuosien takaisia Nallen jämiä ja punasinikirjavaa G-B Jiliä sain 39 numeron sukkiin käytettyä yhteensä 80 grammaa. 48 silmukkaa, kolmosen puikot ja perinteisesti varresta varpaisiin.






Photographing a sock on your own foot pass for a stretching exercise.

12.1.2011

Unisukat - Bedtime socks

Jo ennen joulua tein kylmille varpailleni unisukat yhdistämällä kehräämääni suomenlampaanvillaa ja ohutta intialaista raakasilkkilankaa (Mulberry Silk Noile 10's NM). Varpaista ylöspäin neulottuihin 39 numeron sukkiin meni silkkilankaa 14 grammaa ja villaista 61 grammaa.


Kovin tasaista ei jälki ole, villalanka kun on aika alkupuolen kehräyksiäni kesältä 2009, mutta niin lämpimät nuo ovat, että viime viikonloppuna tein toiset muuten samanlaiset, mutta perinteisesti resorista aloittaen.

Meinasin ensin tehdä kantapäättömät kierresukat, mutta kahdeksan kerrosta neulottuani muutin mieltäni ja jatkoin tavallisella 2 o 2 n -resorilla. En viitsinyt purkaa, kun ei niitä yöllä nukkuessa kukaan katsele, kissat korkeintaan. Ei ole varpaita enää yöllä palellut. Ensimmäiset kärjestä aloitetut vähän venähtivät ja nilkkaresori olisi saanut olla tiukempi, mutta varmaan pesussa kutistuvat. Jälkimmäisiin loinkin sitten neljä silmukkaa vähemmän. Taidan tehdä vielä sormikkaat samalla lankayhdistelmällä, kun käsiäkin aina niin helposti palelee.


Before Christmas I made bedtime socks for myself using my own handspun Finnsheep yarn and lace weight Indian rawsilk yarn (Mulberry Silk Noile 10's NM) combining one ply each. The surface of these socks is quite uneven (thanks to my handspun yarn), but I wear them at nights, so it doesn't matter, only our cats can see them in the darkness.

These socks are so warm that last weekend I just had to knit another pair. This time I knit cuff down and cast on 4 stitch less, because the first pair stretched and is now a little bit loose. But I'm sure that washing will shrink them back. My cold feet love these socks.

5.12.2010

It's winter time!

It's winter time and I hope that snow doesn't melt away before spring. It brings a little bit light to this dark time of year, when lenght of daytime is at it's shortest.


Lumitilanne tänään, toivottavasti ei enää sula pois.

Talon nurkalla olevan viime kesänä katkaistun lahon koivun rungon päällä on hyvä paikka öljykynttilälle.


Brasilialainen Edna on ahkeroinut ja kääntänyt portugaliksi Baby Dragon ja Terttu-huivin lisäksi Eliina- ja Frost-huivit ja sekä Frost Flowers -topin. Itse vaihdoin Frost-huivin ja Frost Flowers-topin suomen- ja englanninkieliset ohjeet entisiä versioita selkeämpiin Ravelrysta ladattaviin pdf-versioihin.

Valmiiksi olen saanut yhdet ihan tavalliset kärjestä aloitetut sukat Sirmione-sukkalangasta ja puikoilla on sormikkaat ja vauvan housut.






I have finished one pair of socks and on the needles are gloves and baby pants.

Brazilian Edna has been very industrious. In addition to Terttu Shawl and Baby Dragon Scarf there are now also Eliina Shawl, Frost Shawl and Frost Flowers Top available in Portuguese. Thank you so much, Edna! Valeu!

5.9.2010

Sukkaputki jatkuu

Yhdeksäs pari putkeen valmiina ja kymmenes puikoilla. Kylläpäs nämä itsevärjätyt langat ja kärjestä aloittaminen nyt innostivat minutkin neulomaan sukkia useamman parin peräjälkeen. Pellavaista pitsipöytäliinaa olen muutaman kerroksen aina sukkien neulonnan välissä vääntänyt.






Only socks again. I have also a linen lace doily on my needles to give some variation.

30.8.2010

Sukkakuu

Elokuu oli todellinen sukkakuu, kun innostuin noista itsevärjäämistäni Karhu-langoista neulomaan sukkaparin toisensa jälkeen, yhteensä viisi paria ja yhdet aloitettuna puikoilla. Sitten tein vielä tuttavan pyynnöstä paksut miesten kokoa 44 olevat sukat itsekehräämästäni suomenlampaan villasta. Tulevat 75-vuotislahjaksi jollekin hänen sukulaiselleen.








August has been a real sock month for me. I finished six pairs of socks and one pair is on the needles. I'm not an avid sock knitter at all, but those yarns I dyed inspired me so much I had to knit them right away to see what kind of surface they produce.

Nirppu gave me a beautiful blogger award and asked me to tell seven things of me:

1. I'm nobody's mother, sister, aunt or godmother.

2. I haven't use any shampoo or hair conditioner for over two years. I wash my hair with baking soda and vinegar (No poo method) and dye it with a mixture of indigo, henna and amla.

3. I have taken vitamin D3 every day for over a year now and my hay fever has almost disappeared. I also prefer alternative medicines to conventional medicines.

4. I'm allergic to many spices and food additives and preservatives. That's why I like to cook my food from the very beginning.

5. I have been an ovo-lacto-pesco-vegetarian about 20 years now. I also avoid sugar and other fast carbohydrates.

6. I drink a lot of tea. It must be loose tea, no tea bags for me. My favourites are Gunpowder and Jasmine tea.

7. I try to live as ecological as possible and recycle.



Nirpulle kiitos tunnustuksesta, jossa pyydetään kertomaan seitsemän asiaa itsestä:

1. En ole kenenkään äiti, sisko, täti tai kummi.

2. En ole yli kahteen vuoteen pessyt hiuksiani shampoolla tai käyttänyt hoitoainetta. Pesen hiukseni kerran viikossa ruokasoodalla (1 tl sekoitettuna pariin-kolmeen desiin lämmintä vettä) tai pesupähkinöillä ja hoitoaineena käytän etikkaa (1 tl etikkaa 2-3 desiin vettä). Piikkisuorista, ohuista lättänöistä hiuksistani on tullut paljon kuohkeammat, paksummat ja helpommin käsiteltävät. Hiusten värjäykseen käytän hennan, indigon ja amlan seosta.

3. Yritän välttää lääkkeiden käyttöä ja käytän mieluummin vaivoihin yrttejä ja muita vaihtoehtoisia keinoja. Siitepölyallergiani pidän kurissa nokkosteellä ja D3-vitamiinilla. D-vitamiinia (2400 IU/vrk) olen ottanut reilun vuoden ja tänä keväänä ja kesänä olen aivastellut vähiten vuosiin eikä silmiäkään ole kutittanut, nenänvuotamisesta puhumattakaan. Aiemmin oireita tuli heti, jos siitepölyaikaan yhtenäkin päivänä unohdin juoda nokkosteetä, tänä vuonna lopetin jo heinäkuussa nokkosen säännöllisen käytön.

4. Saan monista mausteista (esim. kaikki porkkanan sukuiset kuten persilja, tilli, anis jne.) ja lisäaineista allergista ihottumaa kasvoihin, ja en voi syödä ravintolassa tai kylässä, ellen ensin tarkkaan selvitä, mitä ruoka sisältää. Pyrinkin syömään mahdollisimman lisäaineetonta itsetehtyä ruokaa ja kotona en edes allergiaani muista, kun käytän vain sopivia aineksia. D-vitamiini on varmaan helpottanut näitäkin oireita jonkin verran, mutta en ole testaillut, kun pahimmassa tapauksessa saa kärsiä läikikkäästä, punoittavavasta, hilseilevästä, kutisevasta ihosta pari viikkoa.

5. Olen ns. ovo-lakto-pesco-vegetaristi, ollut jo parikymmentä vuotta. Tämän lisäksi välttelen huonoja hiilareita.

6. Juon hyvin harvoin kahvia, mutta olen riippuvainen teestä. Sen on oltava haudutettua irtoteetä, mielellään kiinalaista vihreää. Useimmiten juon "Temple of Heaven" Gunpowderia tai jasmiiniteetä.

7. Pyrin kuluttamaan mahdollisimman vähän ja olen tässä mielestäni aika hyvin onnistunutkin, esim. viime vuonna käytin kosmetiikkaan 38 euroa ja vaatteisiin 57 euroa (itsetehdyt neuleet eivät sisälly summaan). Osasyynä näin vähäiseen kulutukseen on se, että en vain löydä mieleisiäni ja en jaksa käyttää aikaani kaupoissa pyörimiseen. Olen jo monta vuotta ollut ostamassa kesäsandaaleja, mutta kun ei ole sopivia kohdalle sattunut, olen käyttänyt vanhoja, jotka nekin ovat ihan käyttökelpoiset, vaikka ovatkin parikymmentä sitten ostetut. Melkein kaikki on nykyään niin paljon huonolaatuisempaa kuin ennen, että vinttiä kaivelemalla löydän usein jotain kestävämpää ihan ilmaiseksi.

Edit: Tämä tunnustus olis pitäny jakaa eteenpäinki, mutta enhän mie sellasia muistanu enne kuin jälkikätee. Ottakaa mukaa kuka haluaa.

22.8.2010

Candy socks

Blue red striped socks I made for myself, but the picture is of my mother's foot, which is shorter than mine, so the sock is a little bit too long for her, to me those socks fits perfectly as I have longer and narrower feet.


Sinipunasävyiset sukat tein itselleni. Tässä kuitenkin kuvattuna äidin pienemmässä, mutta omaani tukevammassa jalassa, siksi varvasosaan jäi hieman tyhjää. Minulle ovat just eikä melkein sopivat. Varpaasta nilkkaan nämäkin neulottu, kuten seuraavatkin puikoilla olevat pinkkiraidalliset.


On the needles I have pink striped socks. Both socks are toe-up versions.

There was a little bit of dust inside my PC...



Tietokoneeni oli hieman pölyttämisen tarpeessa...

15.8.2010

Varpaista nilkkaan

Aloitin eilen ensimmäiset toe-up-sukkani. Innoittajana toimi Lotan vaellussukat ja erityisesti niiden kaunis kantapää. Fleeglen blogista löysin perusohjeen kärjestä ylöspäin neulottavan sukan gusset heel -kantapäähän ja pääsin alkuun. Sukat eivät ole mielikudottavaani, vaan lähinnä ajoittaista pakkopullaa, mutta kärjestä aloittaen sukka tuntui jotenkin valmistuvan nopeammin kuin toisinpäin ja kaikkein tylsin vaihe eli nilkkaresori jäi viimeiseksi. Sukan suun päättelin virkkaamalla. Silmukoita on teräosassa 56 ja kokoa sukilla 44, miehen jalan mallilla siis tehty.


Yesterday I started to knit my first toe-up socks. I was inspired by Lotta's socks and their very neat gusset heel. I made my gusset heel after directions of Fleegle's blog. Don't know why, but knitting a sock toe-up was some how quicker than a top-down way and that gusset heel looks so neat. These socks are size 44 and for my DH. I cast off stitches by crocheting.

I dyed this 200 gram skein of orange red wool yarn already a couple of weeks ago, but I didn't bothered to steam it then and left it in our hot green house for 14 days. On friday I tested if colours have fixed and they were, so no need to steam it anymore. The shades of this yarn are nice, but orange red just isn't my colour, so I won't knit anything for myself using this yarn.



Pari viikkoa sitten värjäsin sukkalankojen kanssa pari sataa grammaa ohutta vaalean oranssia Viivi-villalankaa vähän kirkkaammaksi. En silloin kuitenkaan enää jaksanut kiinnittää väriä höyryttämällä, vaan viskasin langan muovikelmussa kasvihuoneen lämpöön kahdeksi viikoksi muhimaan. Perjantaina sitten kokeilin onko väri kiinnittynyt ja olihan se, joten helle oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. Lanka on ihan kaunista, mutta ei ole minun värejäni, siksi se varmaan pariksi viikoksi kasvihuoneeseen sai jäädäkin.