11.9.2006

Paint it black ja mustaksi menikin

nettiyhteydet nimittäin. Torstaina juuri, kun olin blogipostauksen saanut valmiiksi, mutta en ollut vielä ehtinyt nettiin siirtää, katkesi yhteydet ja olivat poikki koko viikonlopun tähän maanantai-aamupäivään asti. Kauheat vieroitusoireet iski tietysti päälle. Oli ilmeisesti vikaa linjassa jossain täällä syrjäkylillä, jossa ollaan monen kilometrin säteellä kait ainoita ADSL-yhteyden käyttäjiä ja vielä Soneralta Elisan vuokraamat linjat, joten siinähän meni aikaa, ennen kuin jotain tapahtui. No, hyvä, että tuli kuntoon, olisihan tässä voinut mennä kauemminkin. Aina saa jankuttaa vikailmoitusta tehdessä, että ei ole modeemissa eikä koneessa vikaa, on käynnistetty uudelleen koneet ja modeemit jne. No toisaalta sen ymmärtää, kun on käyttäjiä, jotka eivät laitteista hölkäsen pöläystä ymmärrä.

Viime viikon tiistaina sain valmiiksi mustan huivin, joka on taas samalla omalla mallillani tehty kuin niin moni noista aiemmista huiveistani. Olisin mielelläni tehnyt jo joitain muita pitsineuleita käyttäen, mutta kun huivin tuleva omistaja tahtoi tällä samalla mallilla tehdyn, niin sellaisen sitten tein. Eipähän tarvinut miettiä ja suunnitella sen enempää. Merinosilk-lankaa meni huiviin 70 grammaa. Käytin 4,5 mm:n puikkoja ja käytin langan kaksinkertaisena. Korkeutta huivilla on 73 cm ja leveyttä 180 cm. Nyt on tekeillä hihaton pitsineule huivin seuraksi mustasta Kotiväki-langasta kolmosen puikoilla.


The black shawl above is made of Grisnasco Merinosilk with 4,5 mm needles. The height of the shawl is 73 cm, the width is 180 cm and it weighs 70 grams. Design is my own - the same I have already used so many times in my shawls.

Nettikatkon aikana sain valmiiksi edellä mainitsemani hihattoman Kotiväestä, josta kuva myöhemmin. Juulin kyselyyn edellisen postauksen sukkien lankavärjäilyyn löytyy vastaus huhtikuun postauksestani. Sukkiin on käytetty postauksen kuvassa oleva alempi vyyhti.

5 kommenttia:

Arteeni kirjoitti...

Aivan ihana huivi! Ja varmasti pehmeä ja mieluisa saajalleen! Kauanko sinulla meni tuon neulomiseen?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo malli on tosi ihana. Ei siitä mitenkään voisi saada ohjetta ??

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tarkkaa aikaa ei tule katsottua, pitäisi varmaan alkaa ottamaan tunnit ylös, mutta kun en koskaan muista, vaikka olen monesti aikonut. Perjantai-iltana aloitin huivin ja tiistaina sain valmiiksi eli viitenä iltana sitä neuloin ja oli mielestäni paljon hitaampaa neuloa kuin esim. ohut villainen konelanka, koska oli sen verran liukasta ja musta värikin tietysti vaikeutti hieman.
lellu: ohjeen teen kunhan ehdin paneutua, voi mennä aikaa.

Pia Nore kirjoitti...

Olisi ihana jos viitsisit tuon ohjeen laittaa muidenkin iloksi:-) Aivan mielettömän upea huivi!

Anonyymi kirjoitti...

On ihana tuo huivisi, ja miekin odottelen jos sen mallin julkaisisit