23.6.2009

Valkoinen hybridi

Olen niin innolla viime aikoina terassilla kehrännyt, että en ole täällä ehtinyt valmistuneita neuleita esittelemään ollenkaan. Ravelryn puolelle parit kuvat olen lisäillyt aiemmin.

Viikkoa ennen juhannusta valmistunut valkoinen lyhythihainen pitsineulepusero on taas yhdenlainen hybridi kuten monet neuleistani. Helmapitsi on yhdestä mallineulelehdestä, hihan pyöriö toisesta ja reikäkuviot muotoutuivat neuloessa. Mitat neuleen haltijan toiveiden mukaan. Pusero syntyi kiireessä, kun tuttu kaksi viikkoa ennen juhannusta soitti ja kysyi ehtisinkö hänelle juhannukseksi valkoisen puseron neuloa. Koska kyseessä on oikein mukava vanhempi ihminen, jonka mökkirantaa saan tarvittaessa käyttää, niin minähän ehdin. Lanka on Novitan Kotiväkeä ja puikot 3 mm, koko ehkä noin 44, langanmenekki noin 350 grammaa. Istui hyvin ja oli juuri sopiva. Kuvaa päällä olevasta puserosta en kehdannut ottaa, joten tavanomainen henkarikuva taas.


I made this white cotton top in a hurry before midsummer. One very nice older woman I know asked me two weeks before midsummer eve if I had time to knit her a white cotton top for midsummer and I promised to try and I finished it even one week before midsummer. It's done after owner's measurements and it's a hybrid of many patterns. The hem lace is from one magazine, sleeve cap from another and lace pattern I just made while knitting. Yarn is Novita Kotiväki (100 % cotton) and needles 3 mm, finished bust circumference is 114 cm.

15 kommenttia:

Tenna Draper kirjoitti...

hmm--may I have the name of the magazine where you found the lacy hem?????

Mari kirjoitti...

Kaunis neule! Muutenkin sulla on aivan ihania neuleita! Tulostin sinulta tuon Kevätpäiväntasaushuivin ohjeen, heti kun rohkenen, niin aion tehdä sen. Ehkä harjoittelen ensiksi Revontulella :)

teija kirjoitti...

Kaunis, varsinkin reunapitsi on ihanaa! Neuloit sen hirmu nopeesti kyllä !

Villasukka kirjoitti...

Nopea! Valkoinen pitsi vetoaa minuun aina. Kuljetin tänään kameraa Mikkeliin ja takaisin. En ottanut yhtään kuvaa, mietin kyllä, monestikin, että hei, pitäis pysähtyä, ois hyvä kuvakulma!

TeSa kirjoitti...

Helmapitsi on todella kaunis ja sopii kokonaisuuteen. Valkoinen väri on aina ihana.

Päivi kirjoitti...

Nätti pusero, saaja on varmasti ilahtunut kovasti!
Kauniita värjäyksiä sinulla tuossa aiemmin, ja niistä kehräyksistä odotetaan lisää kuvia ;)

Piiku kirjoitti...

Kaunis pusero!
Huomaan että tykkäät kehräämisestä - sehän minuakin estää kokeilemasta! Jos siihen sitten menee kaikki aika jatkossa.... :)

Pitsisukka kirjoitti...

Niin kaunis pusero, helman pitsi kruunaa kaiken.

rebekka kirjoitti...

Ihana pusero !!! Valkoinen on sitten mukava väri, sopii mihin vain. Iloista Päivää :)

Tupuna kirjoitti...

Tosi kaunis pusero. Kelpais mullekkin. :)

Soili kirjoitti...

Paljon kaunista sinun sormet saa aikaseks.Miten sinä ehdit? Kahdessa viikossa ??
Helma on kyllä tosi kaunis.

Suvi kirjoitti...

Hurmaava pusero ja erittäin kaunis helma! Neulon parhaillaan hihoja valkoisesta puuvillalangasta Frost flowersiin. Olen aivan rakastunut sekä pitsiin että helman malliin.

Rebekka42 kirjoitti...

Panache-huivi valmis, siitä tuli ihana. KIITOS!!!!
Päivi

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tenna, the lacy hem pattern is from Burda Special E295 magazine.

Kiitos kommenteista! Pitsineule ja valkoinen lanka on aina hyvä yhdistelmä.

Pirena kirjoitti...

Minäkin vielä kehun tuota puseroa ja sen valmistumisvauhtia. Täällä ei valmistu mitään, vaan junnaa paikallaan. Oiskohan tuo helle osasyyllinen, vaikka lämmin muuten mukava onkin?
Tuon Panache-huivin minäkin vielä teen, siinä on niin kaunis mallikuvio ja muoto passeli minulle.