2.2.2011

Lainahöyhenissä - Borrowed Plumes

Minun piti neuloa kauluri, mutta siitä tulikin pipo. Itsehän en huppu- ja huivi-ihmisenä pipoja ja myssyjä käytä ollenkaan, ja hyvin harvoin niitä neulonkaan, mutta tämä pipo vain syntyi aloittamastani kaulurista, en voinut sille mitään. Pitihän se kaulurikin sitten neuloa pipon kaveriksi. Pitsineuleena on osa Ostrich Plume -tyylisestä sängynpeiton reunapitsistä, jonka löysin Antique Pattern Librarysta Jenny Junen “Knitting and crochet, a guide to the use of the needle and the hook” -nimisestä vuonna 1886 julkaistusta kirjasta. Sen verran muutin pitsineuletta, että otin siitä yhden silmukan pois, jotta mallikerta olisi symmetrinen.

Lopputulokseen olin niin tyytyväinen, että tein pipolle ja kaulurille ohjeen. Kiitoksia äidille, joka suostui mallikseni, jotta selviäisi, miltä setti käytössä näyttää. Ravelryn ohjesivulla kuva myös edestäpäin. Pipo suojaa mukavasti otsaa ja ohimoita, kauluri leukaa ja kasvojen alaosaa.


Pipoon ja kauluriin menee yhteensä noin 100 grammaa lankaa. Mallineule on helppo ja nopea neuloa. Langaksi sopii lanka, jolla tiheys on 18 s/10 cm sileästä neuleesta mitattuna eli useimmat ns. aran weight -paksuiset langat. Itse käyttämäni lanka on Novitan nimettömiä pussilankoja aikojen takaa, joten en valitettavasti tiedä tarkalleen mitä se on.

Pipoa ei kavenneta päälaella ollenkaan, vaan kaikki silmukat päätetään kolmen puikon päättelyllä tai virkkuukoukkua käyttäen aina vierekkäiset mallikerran puoliskot vastakkain. Päättelyn selittäminen yksinkertaisesti oli hieman hankalaa, joten laitoin ohjeeseen pari kuvaa mukaan asiaa selventämään. Kun idean tajuaa, sujuu päättely helposti ja nopeasti.

Borrowed Plumes eli Lainahöyhenissä-setti on oikein sopiva parin kerän ja parin illan projekti, jolla voi tyhjentää lankavarastoja. Ohjeen suomeksi tai englanniksi voit ladata ilmaiseksi Ravelryn kautta. Latauslinkki toimii, vaikka et Ravelryn jäsen olisikaan. Laitan linkin ohjeeseen myös tuohon sivupalkkiin ilmaisten ohjeideni joukkoon.


Old knitting books at Antique Pattern Library are such a source of inspiration to me. This time I was browsing Jenny June's “Knitting and crochet, a guide to the use of the needle and the hook” from year 1886, and saw a counterpane border pattern, which I immediately wanted to modify to a cowl. I started to knit and design a cowl using that lace pattern, but when it was almost ready, it just turned somehow to a hat. So instead of a cowl pattern I ended up with a hat and a cowl pattern.

Borrowed Plumes hat is cast off using three needle bind off. I just did it with a crochet hook instead of a needle. It's easier to pull yarn through stitches using a hook than a needle.

Free Borrowed Plumes pattern is very quick and easy knitting and the result is a beautiful and warm hat and cowl set to wear on cold winter days, and if you want a nice summer hat, just use cotton yarn.

14 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Voi hitsi kun on hieno, tuli suustani kun näin kuvan. Tuo värikin on just mun ja pitsikuviohan on muutenkin kaunista.

sylvi kirjoitti...

On todella kaunis kuvio, ja mikä ihana väri.
Kyllä piristää mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on kaunis kauluri ja pipo setti !

Leena kirjoitti...

Kyllä on ihanan värinen ja kaunis malli!

Allabitrandom kirjoitti...

Just the thing needed to cheer up a dull afternoon! THANK YOU

gail kirjoitti...

Very pretty Paivi! Lovely color to remind us of spring!

Huopatossunen kirjoitti...

Tosi kaunis setti :).

Anonyymi kirjoitti...

Oih, miten kauniit ja ihanan väriset! <3 =)

t.Birgit

NetKissa kirjoitti...

Wau. Meni heti mun jonoon.

Marleena kirjoitti...

Onpas nätti setti. Ohjekin pitää ottaa talteen.
Kiva väri!!!

ritva kirjoitti...

Ompa kaunis,pipo ja kauluri,kaunis värija kuvio.

Heleena kirjoitti...

Todella kaunis, pitsikuvio ihana ja väri on keväisen pirteä!

helena kirjoitti...

Hauskan näköinen setti!

Susu kirjoitti...

Tosi kaunis setti! Myssyn päättelysysteemi on niin mielenkiinoinen, että se on ihan pakko kokeilla:-)