12.6.2011

Jotain valmista sentään

Venyipä päivitysväli hieman pitkäksi, aika on kulunut lähinnä taulukkolaskennan parissa, enkä kovin montaa silmukkaa ole joutanut neulomaan. Jotain on kuitenkin valmistunutkin, nimittäin housut ja villatakki noin 90-senttisen kokoa Novitan Woolista. Silmukkalukuja yhdistetty useammasta eri mallista ja raita-design sen mukaan mitä sinistä lankaa riitti. Raitalanka on todella sitä samaa tylsää sinistä, josta aiemmin tein vauvan asun, mutta vihreän rinnalla se näyttää harmaanlilalta. Lankaa kului asuun 320 grammaa.


50-vuottakin tuli keskiviikkona täyteen, mutta en sitä sen kummemmin juhlinut.  Meillä ollaan noiden synttärien viettämisten kanssa vähän samoilla linjoilla kuin Heivattujen kudelmien MariJ. Kermatäytekakun kuitenkin leivoin, kun tiesin isän tulevan tyttöystävänsä kanssa onnittelemaan ja kakkua syömään. Oli siitä jo melkein vuoden verran aina muistutellut, että sitten myö tullaan kakkua syömään. Kakku maistui hyvin, ja minun piti siitä kuvakin ottaa, mutta unohdin valokuvien oton täysin ja se muistui mieleeni vasta, kun kakusta oli vain rippeet jäljellä. Tuntui aivan kamalalta saada kortteja, joissa oli isoin kirjaimin luku 50, apua! Minulla ei ole ollut kolmenkympin eikä neljänkympin kriisiä, mutta nyt on kyllä paha viidenkympin kriisi iskenyt, mie oon vanha ja ryppynen.

I have mainly spent my time working with Excel and Open Office spreadsheets, so I have had very little time to knit, but today I managed to finish something, namely panties and a jacket for a little boy, size about 2 years old. It has also been a very warm weather, a real heat wave here in Finland, so I have been in a hurry watering my herbs and salads, but thanks for the warmth they have been growing well.

Last week Bente asked me a permission to translate my older Baby Outfit pattern in Danish and of course she got my permission. So the pattern is now available in Finnish, English, Italian and Danish. Thank you, Bente! Tak skal du have, Bente!

28 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihana vauvansetti! :)

Ja onnittelut 5-kymppiselle! :) Olet näemmä päivälleen samanikäinen veljeni kanssa, hän täytti 50 myös viime keskiviikkona (8.6.). :)

Kardemumma kirjoitti...

Onnittelut kymmpien johdosta.

paivis kirjoitti...

myöhästyneet synttärionnittelut.
Vauvan setti on kaunis.

Altocumulus kirjoitti...

Onnea! Ja höps, et sinä mikään vanha ole. :)

Hepsi kirjoitti...

Onnea jälkikäteen! EIkös niin, että yllättävän nuoret täyttää nykyään 50? =)

Herttainen vauvansetti!

Leena kirjoitti...

Onnittelyt syntymäpäivän johdosta!

Heleena kirjoitti...

Onnittelut 50 -kymppiselle nuorelle!

Huopatossunen kirjoitti...

Onnea synttärisankarille :)

Päivikki kirjoitti...

Mie oon pari vuotta siuta vanhempi ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että se luku 50 tuntuu kyllä aika kauheelta, kun sen näkee kirjoitettuna, mutta eipä sitä synttäreitten jälkeen tartte paljoa katella. Muutenhan tämä on aika kivaa: elämästä on jo oppinu jotain, ei tartte pähkäillä kaiken maailman turhuuksia. Joistain asioista jopa ihan oikeesti tietääkin ja sen vuoksi voi keskittyä olennaiseen: neulomiseen.
Onnittelut!

Anneli kirjoitti...

Paljon onnea, näin jälkikäteen !
Kun nuorena täyttää viisi ja nolla, niin vanhana sitten on lysti olla :)))

Minäkään en tykkää synttäreitä juhlia... :))

Ihana asu kokonaisuus vauvelille !

Marjut kirjoitti...

Onnea uudelle kymmenelle! On kyllä ihan totta, että luku viisikymmentä näytti aika pahalta, mutta loppujen lopuksi siihenkin tottui aika nopeasti.

Outi kirjoitti...

Onnittelut synttäreiden johdosta! Ihminen on ihan niin vanha tai nuori kuin itse haluaa, minä ainakin haluan säilyttää osan lapsenmieltäni hautaan asti =)

Katri kirjoitti...

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Ei se 50 vielä mikään vanha ole, sanon minä (nelkytjarisat :-)

Villanne kirjoitti...

Onnittelut, myöhästyneet sellaiset!

Mammutti kirjoitti...

Paljon onnea viiden vuosikymmenen täyttymisestä!

Sipi kirjoitti...

Kaunis vauvan asu!
Onnea, Onnea! :)

Tintti kirjoitti...

Onnea!
Monia hyviä neulontavuosia toivottelen!

Heather W. Torrance kirjoitti...

I think you must knit very fast. Can you do a little video some time of you knitting? I am curious to see how fast your hands move. :)

seijap kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut! Kauniin vauvasetin olet saanut valmiiksi.

Pirjo kirjoitti...

Onpa nätti vauvan asu!
Onnea tasavuosista, rypyt on kauniita :)

Zelda kirjoitti...

Hurjan suuret onnittelut merkkipäiväsi johdosta:)

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Ihanan söpö vauva-asu =))
Onnittelut pyöreistä vuosista !!!

Seikku kirjoitti...

Lämpimät onnittelut!
Kaunis kiitos erinomaisesta vauvan nutun ja housujen ohjeesta (2005).
Kaunis malli. Erikoista on hihojen neulominen, en ole aikaisemmin niitä tällä tavalla tehnyt.Aion toteuttaa mallia aina, kun saan Bambinoa käsiini.

Pirena kirjoitti...

Onnittelut myös minulta. Onneksi se rypistyminen on jokaisen osa. Toiset aiemmin, toiset vähän myöhemmin.
Kiitos kuitenkin kaikista ihanista huiviohjeista. En malta olla ilman huivia näin kesälläkään, kun välillä aamusella on viileämpää.

Auli kirjoitti...

Onnea vaan sinulle! Muuten, minulle kävi niin,että kun täytin 50-vuotta kolahti tietoisuus eläkkeellle jäämisestä totaalisesti: kertaakaan aikasemminen ollut sitä ajatellut. Tavallaan siis vanhenin silloin paljon! Mutta nyt 54-vuotiaana sanon, että aina vaan paremmin menee ja rypyistä viis!

Äipän touhut kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut merkkipäivän johdosta. Nätti tuo vauvan villapuku. Hyvää Juhannusta!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Vähän myöhässä tulee, mutta Onnittelut synttäreiden johdosta!

Matleena kirjoitti...

Lämpimät myöhästyneet onnittelut ja halit sinulle! :) Eihän se ikä merkitse oikeasti mitään vaan se millaiseksi itsensä tuntee ja minulle on välittynyt käsitys, että sinä tunnet itsesi nuoreksi. Ainakin vaikutat nuorelta. Mutta olen minäkin havainnut, että täysien kymmenten täyttyessä se oma ikä tuntuu aina aluksi hirveän korkealta.