23.8.2011

Muutama silmukka on neulottukin

Pientä edistystä neulerintamalla, vaikka kauheasti en ole ehtinytkään sitten viimeksi neulomaan. Kävin vielä viime viikolla pari kertaa ihan syömämustikoita poimimassa ja lähimetsässä on aina sateen jälkeisenä päivänä käytävä katsomassa, olisiko sieniä putkahdellut. Lampaankäävät eivät vielä olleet nousseet, kun viimeksi kävin katsomassa. Mutta jos niitä tulee, niin sitten niitä on todella paljon ihan tuossa kävelymatkan päässä.

Jos joku luulee, että olen heittänyt Azalea Cardigan -takin neulomisen nurkkaan, niin väärä luulo. Ohjeen suunnittelija otti minuun yhteyttä ja pahoitteli kovasti ohjeen bugeja. Sain kuitenkin ratkaistua ongelmat ja hihojen alla soveltelin taas itse eli jaoin yläosan hihoihin ja vartalo-osaan vähän eri kohdassa kuin mallissa ja lisäsin kainaloiden alle 14 silmukan sijasta vain seitsemän. Ja mallihan on todella kaunis ja nerokas sovellus Kinzelin Azalea-pitsiliinamallista. Mallipiirrokset vain olivat sekavia ja muutamia silmukoita puuttui kokonaan, kuten jo viimeksi mainitsinkin. Kuvassa näkyy tämänhetkinen tilanne. Sattui vain ihan hehtaarikokoinen t-paita tuonne alle.



I haven't give up knitting Azalea Cardigan. Sleeves are almost ready and I solved lace chart and sleeve increasing problems. I modified a little bit under arms and divide stitches at a different point than the pattern suggests and then picked up only 7 stitches under arms. Charts were confusing but otherwise this is a very clever and beautiful abaptation of Kinzel's Azalea doily pattern! Thank you Frances for sharing and don't worry! I hope you'll get this lovely pattern back to Ravelry soon!

7 kommenttia:

amuk kirjoitti...

Ihanaa neuletta tulossa. Tiedätkö korjaako suunnittelija tuon ohjeen Ravelryssä, jos vaikka itsekin innostuisin jossakin vaiheessa kokeilemaan tuota mallia ?

Monika kirjoitti...

It looks lovely! Very clever of you to be able to fix problems of that kind yourself!

Pitsisukka kirjoitti...

Kylläpä onkin kaunis malli!

Pirena kirjoitti...

Niin kaunis on malli ja langan väristäkin tykkään, hempeä.

annekk kirjoitti...

Näyttää hyvältä. (Niin kuin muutkin neuleesi. :-))

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kiitos!

amuk, kyllä hänellä suunnitelmissa ainakin on ohje korjata.

Thank you, Monika!

helena kirjoitti...

Näyttääpäs hyvältä! Ja kovin samalta kuin neule, joka itselläni on työn alla, eri kuviolla tosin. Katsoin heti linkkiäsi alkuperäiseen ja totesin että siitä tulee kuitenkin aivan erilainen. O