17.12.2007

HisKi vietteli minut

Viime päivinä on jäänyt neulomiset todella vähiin. Isä oli kuunnellut radiosta ohjelmaa sukututkimuksesta ja pyysi minua etsimään netissä olevista vanhoista kirkonkirjoista sukulaisiamme. En ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut sukututkimuksesta - kukaan kun ei itse sukuaan valitse, mutta nytpä hurahdin aiheeseen aika täysillä. Aikamoista salapoliisityötä ja tiedon palasten yhdistämistä. Perjantai- ja lauantai-iltoina tuli valvottua puoli kolmeen asti, kun en malttanut lopettaa tietojen hakemista HisKi-tietokannasta. Pääsin vuonna 1818 syntyneeseen isänisänisänisään asti. Koossa on nyt 120 henkilöä eli vuoteen 1907 mennessä syntyneet. Kyseisen kunnan kirjat olivat netissä vuosilta 1879-1907. Alle 100 vuotta sitten syntyneiden tietoja ei tietosuojan vuoksi saa julkaista netissä.

Olen torppari- ja käsityöläissukua isän puolelta, isänäidinisä oli räätäli ainakin toisessa polvessa. Sääliksi kävi yhtä isän isotätiä miehineen, joilta oli 1880-luvulla kuollut seitsemän lasta vauvaikäisinä, yhdeksästä lapsesta vain kaksi oli jäänyt henkiin. Äidin suvusta en HisKistä löytänyt ketään, koska hänen syntymäkuntansa tiedoista on vielä tallentamatta juuri ne tärkeät 1850-1907 vuosilta olevat tiedot, jotta pääsisi alkuun.

There is a Finnish genealogical search machine called HisKi at Internet and my weekend went there making genealogical searches of our family, so my knitting was very slight. I was so eager for seaching, that I stayed up till 2.30 am both nights. I found 120 paternal family members from years 1850-1907, mostly peasants and artisans. My paternal grandmother's father was a tailor and his father has also been a tailor.

15 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Tuo Hiski on tosi kätevä systeemi. Ehkä 7 vuotta sitten onnistuin sitä kautta jäljittämään isoäitini sukua 1700-luvun lopulle länsirannikolle. Muutamaa kuukautta myöhemmin olin työkaverin luona tietokoneapuna ja huomasin hänen koneellaan Luoto-nimisen kansion. Naureskelin, että ketäs sieltä löytyi (tiesin hänen harrastavan tosissaan sukututkimusta), ja kävi ilmi, että hänen miehensä (myös silloinen työkaverini) on minun serkkuni viidennessä polvessa. Juuri se löytämäni esi-isä oli yhteinen. Ja se oli semmoinen hullu, joka jätti rikkaan rannikon ja lähti Savoon ja vaihtoi vielä nimensäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä löysin muutama vuosi sitten myös HisKin ja sieltä mummoni s. 1893 äidin suvun, josta meillä ei ollut mitään tietoa. Kiki

KirsiJ kirjoitti...

Kiitos kommentistasi uudessa blogissani! Hyvää Joulua Pentiltä Tupolle ja Nöyhtälle! 8)

MINNA kirjoitti...

Minäkin hurahdin sukututkimukseen kun päätin vähän vaan kaivella isäni sukua hänelle 50v-lahjaksi. Koukkuun jäin. Kolme vuotta asuin kaiken liikenevän ajan Turun Maakunta-arkistossa. Vähän vaan-tiedot pursuivat kymmenen sukupolvea kattavaksi aineistoksi. Se on harrastus jota aion vielä jatkaa kunhan lapset kasvavat ja jää enemmän aikaa omille harrastuksilleni. Hiski-ohjelmaa en vielä ole ehtinyt kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Sukututkimus on todella koukuttavaa. Itse olen ollut koukussa jo vuosikaudet. Kannattaa tutustua myös tähän: http://www.digiarkisto.org/sshy/. Siellä on kirkonkirjoja filmattuna, kun Hiski on "vain" kopioiden kopioita, joissa voi olla virheitä enemmänkin. Kaikki pitäisi vielä tarkastaa niistä "oikeista" kirkonkirjoista, joita löytyy joistakin seurakunnista esim. tuolta digiarkistosta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla sukututkimus odottaa, neuleet menee nyt ohi.Mutta nettimaailmani alku oli Yahoon sukututkimuslistoilla ja Hiskissä.

Anonyymi kirjoitti...

Äh,mihin ihmeeseen tässä uudessa systeemissä saa nimensä,siis tuo edellinen on Catariina

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Olen nyt viikossa ehtinyt 1700-luvun alkupuolelle isän isän isän isän äidin äidin isään asti. Tietojen kokoamista helpottaa se, että isän suku on asunut koko ajan samalla tilalla ja Jaalan kunnan kirkonkirjoissa oli hyvin tiedot merkittynä mm. nuo talon nimet, joten pääsin erittäin hyvin alkuun. 1879 vuotta ennen olevat tiedot ovatkin sitten Iitin srk:n puolella, johon Jaala kuului ja vuosilta 1852-1862 ei tietoja vielä ole Hiskistä saatavana, eikä SSHY:n arkistostakaan löytynyt. Sukunimemme, joka on melko harvinainen, oli myös kirkonkirjoissa merkittynä aina 1800-luvun alkuun asti, sitä edeltäviltä polvista oli ainakin kirkonkirkoista sukunimi kadonnut, mikä tekee jatkon hitaammaksi ja hankalammaksi. SSHYstä löysin Mäntyharjun puolelta isän mummon vanhemmat ja heidän vanhempiaan.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Äidinkin suvun kimppuun pääsen, sillä löysin yhden pikkuserkkuni vuonna 1997 tekemän suppeahkon selvityksen vaarin isän suvusta 1600-luvun lopulta asti.

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on Iitistä jotain mummon isän puolen sukua. En tosin ole siihen haaraan pahemmin perehtynyt. :)

Tiina kirjoitti...

Meilläkin on sukua Jaalassa, ehkä 10 polven takaa. Isäni on tutkinut sukuamme tosi kauas, jonkun vähän epävarmojen kuvioiden kautta päätyi ranskan kuninkaisiin 1000-luvulle :-) Jotta sukua ollaan Lordillekin...

Anonyymi kirjoitti...

Sukuharrastuksen viettelemäksi tunnustaudun minäkin. Omien esivanhempieni selvittelyn jälkeen jatkoin muiden sukujuurien parissa.
Olen selvitellyt monia sukuja, en niinkään pitkälle, mutta sitäkin laajemmin.
Rattoisaa puuhaa, joka ei tule koskaan valmiiksi.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tiinat: Eihän sitä tiedä vaikka oltaisiin kaukaisia sukulaisia, vaikka kaikkihan me taidetaan sukua olla, kun tarpeeksi kauas mennään.

Anonyymi kirjoitti...

A:n sukua on Iitissa. Ja minun isänisäni sukua HEinolassa ja Mäntyharjussa. Muutoin enimmäkseen pohjanmaalla. Tervetuloa joukkoon! Nimimerkki 25 vuotta sitten hurahtanut Liinu Villikani, joka ei muista taaskaan salasanaansa.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Liinu: Löysin kirjastosta Eeva Karhun kirjan "Itähämäläisiä talonpoikia" ja huomasin kuuluvani kirjassa olevaan Jaakko Erkinpoika Kokkolan sukuhaaraan eli kyseinen Jaakko on 7. isoisäni.