17.4.2010

Aivinaunelma

Vihdoin jotain kuvia edellisen postauksen aivinamytystä. Tuollainen unelmankevyt seittimäinen neule on sitten vaikea kuvattava ja sopivaa kuvauspaikkaakin on tähän vuodenaikaan tosi vaikea löytää. Neuleethan käyttäytyvät kuvissa vähän kuin ihmisetkin, toiset näyttävät paremmilta kuvissa ja toiset luonnossa. Tämä kuuluu tuohon jälkimmäiseen kastiin. Teidän on vain kuviteltava miten kaunis se todellisuudessa on.


Lanka on ohutta 1/4-valkaistua aivinapellavaa (nro 16, tex 103), ja nelosen puikoilla noin 160 cm halkaisijaltaan olevaan liinaan meni lankaa 122 grammaa. Ohje on vanhasta Burdasta nro E523, malli 48. Pellava on puuvillan ohella yksi suosikkikuiduistani, vaikka se ei niitä kaikkein mukavimpia neulottavia olekaan.


Tein liinan pöytäliinaksi, mutta olohuoneen pienempi pöytäni on sille liian vaalea, ja ehkä liina on liian harvakin pöytäliinaksi, kesäiseksi huiviksi tämä sopisi parhaiten. En vain itse osaa pyöreitä huiveja käyttää ja luonnonvalkoinen ei ole minun värinikään, joten voisin myydä tai vaihtaa tämän vaikka joihinkin ohuisiin luonnonkuitulankoihin (puuvilla, puuvillasekoitteet, pellava, pellavasekoitteet, silkki jne.). Ehdotuksia saa tehdä, jos joku on kiinnostunut.


Some pictures of that lump of linen, now finished. But how difficult it was to take photos of this kind of cobwebby lace surface. You just have to imagine how beautiful it really is. I used 122 grams of linen yarn (lawn nr 16, tex 103) and 4 mm needles to knit this about 160 cm diameter doily or shawl. Pattern is model 48 from old Burda E523 lace doily magazine.


I think that it would look prettier as a shawl than doily. Suitable even for a wedding shawl. I made it for a table cloth, but then I noticed, that to be at its best it will need a darker table than I have, so maybe I'll sell or trade it.


30 kommenttia:

MinskuH kirjoitti...

On kyllä upea! Minulla tuli mieleen, että voisiko sitä käyttää pöytäliinana tummemman yksivärisen kankaan kanssa?

Ziina kirjoitti...

Ihana huivi! Vaihdatko grignascon merinosilkkiin, olisi mustaa ja haaleanvihreää yht. 200 g vaidokiksi:)

Allabitrandom kirjoitti...

Please don't sell it! No amount of money would be enough. If you have not got granchildren already you will have a grandaughter that will LOVE this as a wedding shawl. Your skill at this type of knitting is quite remarkable.;o)

rosalia kirjoitti...

I only can say Oh!!!! It's a piece of art!

Heidi kirjoitti...

Todellakin henkäyksenohut, ja kaunis.

Monika kirjoitti...

It's beautiful! I hope you'll find a place for it, even if it's not in your house. :o)

Hepsi kirjoitti...

Wau mikä kaunotar!

Anna kirjoitti...

Ihana pitsi! Olen samaa mieltä MinskuH:n kanssa, tummempi kangas pöytäliinan alla voisi sopia. Teillä on vielä lunta jäljellä!

Tess kirjoitti...

Aivan mielettömän upea!

Mun mielestä tuo ensimmäinen kuva on tosi kaunis. Värisävyt on kauniin maanläheiset ja huivi näyttää ihanan seittimäiseltä. Ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat. Seittimäiset huivit on aika mahdoton saada tallennettua kuvien muotoon yhtä kauniina kuin ne ovat luonnossa.

Pia kirjoitti...

Ihana huivi

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kiitos!
Ziina: En huomannut mainita, että en villaa sisältävistä langoista ole kiinnostunut tällä kertaa, mutta kiitos tarjouksesta.

Pirena kirjoitti...

Ihana kuin mikä, varsinkin tuon punaisen kankaan päällä.

Helena kirjoitti...

Paljollako myyt? Kerro miun blogiin. Minulla on valkoinen jakkupuku, jonka kanssa tuo sopisi ihanasti.

♥ Hannah kirjoitti...

Voih....miten kaunis!!!!! En ole koskaan tajunnutkaan että aivinasta vois tehdä huiveja. Kuvittelin sen sopivan vain kangaspuissa valmistettaviin kankaisiin. Nyt täytyy miettiä itsekin mitä voisin valmistaa neuloen....I.H.A.N.A:n liinan olet tehnyt :)

Neili kirjoitti...

Jatkan ihailua.

hortenzita kirjoitti...

It is a piece of art. I imagine how difficult was to block it...
Hugs from Hungary!

Heleena kirjoitti...

Ihastuttavan seittimäinen kaunotar ja valkoinen väri vielä keventää lisää!

pirle kirjoitti...

Olen sanaton!

Eila kirjoitti...

Ihan uskomattoman hieno!!!!

vekki kirjoitti...

Aivan upea on. Miten kauan teet tuollaista? Eikö aivina ole kovahkoa lankaa pitsiin? Tosi hieno huivi ja niin ohut.

Pirjo kirjoitti...

Oi...ihana.

Tiina kirjoitti...

Ihanan kaunista henkäystä!

Pitsisukka kirjoitti...

Voi miten kaunis ja herkkä neule!

Handstrick Flair kirjoitti...

Oh, Päivi, this looks like a dream! So beautiful lace!

Villanne kirjoitti...

Kerrassaan UPEA!!

Suopursu kirjoitti...

Näyttää upealta!

Holly kirjoitti...

Stunning!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kiitos vielä kaikille kommenteista! Liinalle löytyi käyttäjä.

juuli kirjoitti...

Ihanan kevyen näköinen!

Jaana kirjoitti...

Voiko tämä olla ihmiskäden tekemä? Uskomaton seittikudelma. Olen täysin samaa mieltä Alabitrandom:n kanssa. Morsiushuntu tai joku sellainen ja perintönä eteenpäin seuraavalle morsiamelle. Ihana.