1.1.2013

Vuodenvaihteen neule

Vuosi vaihtui ja minulla vuodenvaihteen ylittävänä neuleena sormikkaat itselle. Kuvassa aamuinen tilanne, nyt menossa toisen sormikkaan resori. Jälki ei ole tasaisinta mahdollista, sillä lanka on kertaalleen purettua, ja en tietenkään viitsinyt sitä kastella ennen uudelleen käyttämistä. Purkamaan päädyin, kun erehdyin ensin aloittamaan langalla lehtipitsikuvioista takkia, ja eihän tuollaisessa monivärisessä langassa pitsikuvio pääse oikeuksiinsa, kuten ei puolestaan pitsimallissa langan kaunis värien vaihtuminen, molemmat syövät toisiaan.


I started my year knitting gloves for myself, the pictured one is ready now and the another one is on my needles.

Joulukuun puolivälissä tein samasta langasta itselleni tuubikaulurin, sekin kärsii samasta purkamisepätasaisuudesta. Neuloin kauluria vuoronperään ohuemmilla ja paksummilla puikoilla, kun yritin saada löysempiä ja tiukempia kohtia aikaan, mutta puikkojen kokoero olisi saanut olla huomattavasti suurempi kuin 2 mm. Kauluri on tarkoitettu käytettäväksi kaksinkerroin rullattuna, on vaan tuossa kuvassa koko pituudessaan, Jouduin sitten neulomaan langasta toisenkin kaulurin, kun mies ensimmäisen nähtyään halusi itselleenkin sellaisen. Ja jokainen neulojahan sen tietää, että jos mies jotain neulottua haluaa, sen hän myös saa, vai mitä? Lanka on Kuka Yarnsin Angora Coloria.


In the middle of December I made a cowl for myself using  that same yarn, Kuka Yarns Angora Color. Then I ended up knitting another similar cowl as my DH after seeing that first one wanted to have one too. And if your dear one wants something he'll get it... 

Wish You All a Happy New Year 2013!

Mukavaa vuoden alkua 2013 kaikille!

25 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta myös sinulle.

Neili kirjoitti...

Neuloisaa uutta vuotta!

Zelda kirjoitti...

Oikein oikein ihanaa uutta vuotta!

RyytimaanMinna kirjoitti...

Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta! Kivan väriset sormikkaat :)

Auli kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta sinullekin ja totta: mies saa aina kaiken kun vaan hiukankin innostuu jostakin neulomiseen liittyvästä. Minun hulluin työni viime vuonna oli sirkkelisormen tuppilo jonka neuloin kun sormi on arka; sitä en olekaan vielä "julkistanut"... ;) (siis mihen sormi kun meni sirkkeliin ja on vieläkin arka, vaikka säästyikin amputaatiolta)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat sormikkaat. Minunkin pitäisi saada sormikkaat aikaiseksi.

hilmiina kirjoitti...

Hyvää vuodenjatkoa tulin toivottamaan. Vierailen ja otan vinkkejä täällä ihan tiuhaan tahtiin, ei vaan tule kommentoitua.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta! Minulla olisi kysyttävää yhdestä ohjeestasi, lähetin sähköpostia.

Leena

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Leena, laitatko uudelleen sähköpostia, sillä en ole saanut aiempaa viestiäsi!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Päivi. Lähetin viestin Ravelryn kautta. t. Leena

Pitsisukka kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sinulle!

Susu kirjoitti...

Hei, on pitänyt jo monesti käydä kiittelemässä hyvästä ohjeesta vaan tässä se viimein tulee: KIITOS! Sain aikaiseksi Kevätpäiväntasaus huivin :)

famu kirjoitti...

Pitkästä aikaa sivuillasi.Vuodatuksen ongelmien takia olen pitänyt blogitaukoa.-Oikein hyvää maaliskuuta Sinulle.

Robyn kirjoitti...

Hello. I am knitting the borrowed plumes hat from ravelery.com
I have undone the hat several times because I keep finding either extra stitches, or not enough stitches at the end of each round. It is driving me crazy! I am about to rip it out again, but I was hoping you could let me know if this is supposed to be happening or if I need to count more strictly.

Please contact me at robynleafrench@gmail.com!

Please ,please, thank you!

martine kirjoitti...

Bonjour ,,,
J'ai trouvé le châle équinoxe chez raveldy ,,,
Je suis arrivée aux 34 èmes rangs ,,, j'ai plus de 200 mailles ,,, es ce normal ,,, j'ai suivi le diagramme ,,, réalisé les jetés ,,, et je vais avoir plus de motifs que expliqué sur le diagramme ,,,
pouvez vous m'éclairer SVP,,,
merci à vous ,,, martine

samier ali kirjoitti...

شركة تنظيف منازل جازان

Marilyn Navarro kirjoitti...

Olen täällä todistamassa siitä, mitä tohtori James teki minulle. Olen kärsinyt (GENITAL HERPES VIRUS) -taudista viimeisten 4 vuoden ajan ja minulla on ollut jatkuvasti kipua ja kutinaa, etenkin yksityisessä osassani. Ensimmäisen vuoden aikana minulla oli usko Jumalaan, että parannan jonain päivänä.Tämä tauti alkoi kiertää koko ruumiini ja olen käyttänyt oreganoöljyä, kookosöljyä, asikloviiria, valasykloviiria, famcikloviiria ja joitain muita tuotteita, ja se todella auttoi taudinpurkaukseni, mutta olen täysin parantunut! HSV: ltäni voimakkaalla ja aktiivisella rohdosvalmisteella, joka tilattiin tohtori Jamesin yrttiseokselta, ja se taisteli kokonaan hermostani virusta vastaan, ja minulla oli negatiivinen tulos 15 päivän käytön jälkeen. Olen täällä ilmoittaakseni kaikille, että herpesviruksella on täydellinen parannuskeino, pääsin eroon minusta tohtori Jamesin rohdosvalmisteen avulla. Löysin Internetissä todistuksen Kashasta, joka todisti tohtori Jamesista, kuinka hän paransi häntä 7 vuoden HSV 2: sta. Ja hän antoi myös tämän miehen sähköpostiosoitteen ... [drjamesherbalmix@gmail.com] ... , neuvoen ketään ottamaan yhteyttä häneen kaikenlaisten sairauksien suhteen, joista hänellä olisi apua, joten lähetin hänelle sähköpostia kertomalla minulle (HSV 2), hän kertoi minulle, ettei minun tarvitse huolehtia siitä, että olen parantunut !! No, en koskaan epäillyt häntä. Uskon, että hän pystyy parantamaan minutkin. Tohtori James valmisti ja lähetti minulle juurista ja yrtteistä valmistetun rohdosvalmisteen, jonka otin. Ensimmäisen viikon aikana aloin kokea muutoksia kaikkialla minussa, 15 päivän kuluttua join hänen kasviperäistä lääkettä, olin täysin parantunut. ei enää kutinaa, kipua minussa, kuten tohtori James vakuutti minulle. Jonkin ajan kuluttua menin lääkäriini tekemään toinen testi. tulos tuli negatiivinen. Joten ystäväni, neuvoni on, jos sinulla on tällainen sairaus tai tunnet kenenkään, joka kärsii siitä tai jokin muu sairaus, kuten vyöruusu, HPV, HBV, HIV / AIDS, ALS, HBP, syöpä, nefroottinen oireyhtymä HIV / AIDS, herpes syöpä, munasarjasyöpä, Haimasyövät, virtsarakon syöpä, virtsarakon syöpä, eturauhassyöpä, glaukooma., Kaihi, makulaarinen rappeuma, sydän- ja verisuonisairaudet, autismi, keuhkosairaus, laajentunut eturauhanen, osteoporoosi, Alzheimerin tauti, psoriaasi, taksi-taudit, lupus, selkäkipu, dementia. Munuaissyöpä, keuhkosyöpä, ihosyöpä, ihosyöpä ja ihosyöpä. kivesten syöpä,, LEUKEMIA, VIRUS, HEPATIITTI, INFERTILITY NAISET. jne. voit ottaa yhteyttä tohtori Jamesiin suoraan hänen .... [drjamesherbalmix@gamil.com] ... Hän on hyvä ihminen ja auttaa sinua

فتح سجل تجاري في الإمارات kirjoitti...

فتح سجل تجاري في الإمارات

Shafira Aulia kirjoitti...

"Thank you for nice information
Please visit our website unimuda and uhamka"

shusan kirjoitti...

I am really enjoying the design and layout of your post. It is very easy on the eyes which makes it all the more pleasant for me to come here and visit more often. Have you made your own theme because whoever made the theme here is so beautiful.
Gurgaon Female Service
gurugram Female Service
Gurugram Female Service
Gurgaon Female Service
Digital Marketing
Gurgaon Female Service

Connaught Place Escorts kirjoitti...

Wow Lovely

Delhi Escorts kirjoitti...

Wow Nice.. Really

Delhi Escorts kirjoitti...

Wow Nice.. Really

high class escort job delhi kirjoitti...

Thanks for shareing comments

أعراض البروستاتا عند الرجال kirjoitti...

I love the podcasts available on this site.